Kosmetiikka

Lumene Party Collection 2015

Syksy on kohta saavuttamassa loppunsa ja loputkin kauniit lehdet lentelevät puista ja alkaa pitkä talven taivallus. Näitä värejä kun katselee ja viimeisten päivien kuulaita säitä kun muistelee, ei voi olla toteamatta, että kyllä se syksykin voi olla ihan kaunis ja kiva vuodenaika. Jos näin vielä hetken jatkuu ja ei sada, niin kyllä tämä kestetään.

Mutta sitten tuleekin jo se pimeä aika ja sen kestämiseksi voi tehdä kaikenlaista, kynttilöitä ja takkatulta, sisustamista ja ehkäpä karata pikku matkalle piristystä saamaan . Mutta ne, jotka eivät pääse tätä synkkää kautta pakoon voi hemmotella itseään vaikka näillä upeilla ja ihanan kimaltelevilla Lumenen Juhlakauden kynsilakkakokoelmalla. Marraskuusta minusta voi aloittaa joulun odotuksen ja juhlakauden. Uusi väri kynsissä näillä ihanuuksilla ja sinut huomataan. Minä olen pyöritellyt näitä tässä pöydälläni ja miettinyt, että mitä yhdistelmää käyttäisi, vai menisikö vain yksinkertaisella tyylillä. Olen nimittäin matkustamassa huomenna pikavisiitille Tallinnaan perheen kanssa, joten kynnet piti laittaa kuntoon, tietysti. Päädyin tuohon ihanan punaiseen Gel Effect Hehkuva iltaan, rivissä viimeisenä oikealla. Tosin huomisesta ei taida tulla hehkuva ilta, pikemminkin vauhdikas päivä, mutta väliäkö tuo. Kynnet nyt ainakin hehkuu!
Muuten lakat ovat ihanuuksia niin ulkoisesti kuin nimeltäänkin: vasemmalta alkaen Lumienkeli, Valon säteet, Säkenöivät hetket, Jäämarja, Talven kirkkaus ja tuo Hehkuva ilta.
Näillä voi siis leikitellä ja yhdistellä lakkoja päällekkäin hauskoja kuvioita tekemällä tai hillitymmin vain lakata yksikertaisesti pelkällä yhdellä värillä. Luulen, että vielä teen postauksen jostakin koristeluversioista, kunhan se oikea joulunjuhlakausi alkaa.

Onko näitä Lumenen kimaltelevia uutuuksia vielä tullut kauppojen hyllyillä pongattua?

Lehdistönäyte

                           With love,
                             M

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *