Noin vuosi sitten sain ajatuksen tyttären vanhan lipaston siirtämisestä meidän eteiseen ja sinnehän se sitten kannettiin. Hankin peilin siihen yläpuolelle ja olin tyytyväinen muutokseen. Sitten sain Ilvesmaaleja makuuhuoneen uudistamiseen ja koska sitä maalia jäi, sain idean, että tuohon lipaston ja peilin taustaksihan sopisi vallan mainiosti musta seinä, jotta tulisi vähän kontrastia. Tänään miehen kanssa tehtiin operaatio -terassikalusteet ja parvekkeen pehmusteet säilytykseen ja kun mies teki omia hommia pihalla, minä siivoilin tuossa peiliä vastapäätä olevaa vaatekomeroa. Se kun aina on siivoamista vailla. Nyt heitin roskiin paljon sellaista turhaa mitä oli säilytelty ja löysin yhdet kadoksissa olleet toppahaalaritkin. Joten, kyllä kannatti siivous.
Sitten vetäisin vain maalausteippaukset seinään kulmiin, katonrajaan ja lattianrajaan, ensin sen pestyäni ja täytyy sanoa, että alan olla tässä hommassa jo ihan suht nopea, sillä yhdellä maalauskerralla meni vain puolisen tuntia ja seinä oli valmis. Maali peitti hienosti kaiken harmaan maalin alleen ja toista kerrosta ei edes tarvittu, mitä nyt hieman pieniä kulmien siistimisiä meikkisiveltimellä. Maali oli hieman paksumpaa kuin viime kerralla, koska se oli seissyt pari viikkoa avattuna, mutta minusta sen työstäminen oli nyt jopa helpompaa. Vieläkin maalia jäi ja minä sitä pähkäilin, mutta mies toppuutteli, että nyt riittää mustalla maalaaminen. Lipasto oli tunnin kuluttua paikallaan maalaamisen lopettamisesta ja hetki siitä, niin peili ja kukat löysivät paikkansa. Pääsi uusi Habitaren messuilta ostettu maljakkokin esille.
Pieni muutos, mutta minusta aika hieno tuli, jos saan sanoa. Mitäs tykkäätte?
Maali saatu blogiyhteistyönä Ilvesmaalilta
With love,
M
18 Comments
Tiia K
Upealta näyttää todellakin <3 kivaa viikkistä <3
Mysterious M
Kiitosta! Samoin <3
Anne
Niin upea !
Taru
Luksus!
Meiju / Valkoisen talon arkea
Tyylikäs eteinen ja peili näyttää tosi kauniille uutta mustaa seinää vasten. Kivaa viikonloppua!
enkulin käsityöt
Upea ja tyylikäs väri.
Outi Krimou/Outi's life
Tykkään kyllä tosi paljon. Minullekin tuli maalit eilen ja huomenna meinaan sutia väriä olohuoneeseen.
Mukavaa lauantai-iltaa!
Mysterious M
Kiitos:)
Mysterious M
Oi, että! Kiitos 🙂
Mysterious M
Kieltämättä peilin osuus korostuu, mikä on tarkoituskin:) Kiitos ja samoin sinulle kivaa viikonloppua!
Mysterious M
Mustaa ei näköjään kannata pelätä, että pienentäisi pientä tilaa. Tila tuntuu nyt suuremmalta. Tosin haastava kuvattava, kun peilissä ei itse haua keekoilla:)
Mysterious M
Kiva kuulla. Nyt jään jännittämään, mitä sinä niillä saat aikaiseksi:)
Teija Hakula
Hyvältä näyttää! Vaalean lipaston ja mustan seinän combo
toimii hyvin. Upea on myös uusi maljakkoosi!
Mysterious M
Kiitos:) Itse olen myös tyytyväinen ja iloinen, että lähdin rohkeasti kokeilemaan. Maljakko on hopean värinen, mutta tuossa näyttää hieman kuparilta, sillä puukepin heijastus muuttaa väriä! Tykkään tuosta maljakosta kovasti, mutta en ole vielä löytänyt sille paikkaa, joten saa olla tuossa ennenkuin keksin sille muun paikan:)
Jonna H.
Upea, todella tehokas väri tuo musta. <3
Mysterious M
Kiitos:) Se tuo vähän enemmän tyyliä tuohon pieneen tuulikaappiin, joten kannatti sutia!
Hannasen Haaveita
Hieno tuli! Kyllä musta tausta antaa kivasti ryhtiä vaaleille kalusteille!
Mysterious M
Näin on ja ei kyllä pienennä, mitä yleensä pelätään:)