Lifestyle

Suup, keittiöbistron avajaiset

Keitto on terveellistä, keitto on maukasta, keitto voi lohduttaa, keitto parantaa, keitto lämmittää. Kaikkea näitä olen elämäni aikana keitosta kuullut ja usein sellaisia kokkailenkin. Mutta millä maustaa keitto, jotta sen maku viipyilee suussa herkullisena muistona? Pääsin tänään käväisemään juuri avatussa Suupissa, jossa keittoja valmistetaan makusi mukaan. Pikkuruinen bistro palvelee asiakasta, ottaen huomioon mieluisat raaka-aineet ja tietenkin keiton tärkeimmän jutun, eli liemen. Tänään avajaisissa oli tarjolla kasvispohjaliemi, lihaliemi, jossa mausteita ja häränhäntää yms. ja lohesta keitetty liemi. Itse sai valita raaka-aineet keittoonsa ja minä valitsin sellaisen, missä oli mm. munaa, pastaa, kasviksia ja tuota häräntäntälientä liemeksi ja kanaa vielä joukkoon. Oi pojat, kyllä oli maukasta.

Tässä siis keittoni ja kyllä nälkä lähti ja hyvä maku jäi suuhun. Tarjolla oli vielä muitakin keittoannoksia, mutta useimmissa oli porkkanaa tai kalaa, joten tyydyin tähän. Toki allergiat otetaan huomioon ja kehitellään vielä näitä juttuja kaikille sopivaksi. Myös meillä bloggaajilla on mahdollisuus vaikuttaa keittoannoksiin tulevaisuudessa ja niinpä menossa on haku VIP-bloggaajille, jotka pääsevät tuomaan mielipiteitään enenmmän esille.

Keiton voi myös ostaa mukaansa ja kuljettaa työpaikalle ja lämmittää sen siellä. Miten kätevää. Tai voihan sen viedä myös kotiin saakka. Purkit on suunniteltu niin, että kestävät hölskymisen ja eivät valu kassin pohjalle.
Suup sijaitsee Keskuskatu 6 eli Rosson vieressä City Centerissä. Kannattaa kurkata.

Millaisista keitoista sinä pidät?

                                                        With love,
                                                               M

10 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *