Olen aina kuulunut siihen porukkaan, joka jää paitsi hammashoidosta. Lapsena tai nuorihan minä silloin jo olin, sain kuulla, että hampaissani on alkavia reikiä, mutta tilanne on se, että jonossa on niin paljon minua nuorempia lapsia, joiden hampaat ovat huonommassa kunnossa, joten nyt ei reikiä paikata. Tämä tapahtui aikoja sitten pohjoisessa ja ei siihen aikaan yksityisille hammaslääkäreille menty. Jäin kai muistaakseni odottamaan sitä kutsua hoitoon ja sitä ei koskaan tullut. Ylioppilaiden terveydenhuollossa sain sitten opiskeluaikoina hampaani korjautettua, mutta silloin ei enää ollut kysymyksessä pienet reiät. Siinä oli taitanut mennä muutama vuosi ja voitte kuvitella loput.
Hampaita on tullut sitten hoidatettua kunnallisella ja välillä yksityisellä ja suurimmaksi osaksi olen selvinnyt vähällä rahan menolla hampaiden hoidossa. Raskausaikana hampaat hoidettiin, mutta sitten taas jonon hännille, jos oli jotain ongelmia.
Nuorempi tytär sai kehotuksen mennä yksityiselle oikomishoitoon, kun hän ei täyttänyt kriteerejä, vaikka alaleuka on pieni ja hampaat eivät ilman oikomista olisi ikinä mahtuneet suuhun. Esteettisiä vikoja kun ei korjata kunnallisella ja väliäkös tuosta, vaikka hammaslääkäri sanoi yksityisellä, että jos ei hoideta nyt, niin voi joutua leukaleikkaukseen aikuisena. Tyttären hampaita on oiottu ja olen iloinen, vaikka rahapussi onkin kivasti keventynyt. Onneksi lapseni hampaat tulevat kuntoon. Nyt on hoidossa tauko, kun odotellaan mitä seuraavaksi tehdään.
Mutta entä itse sitten? Tässä olen tainnut sitten itseni unohtaa ja kun särkyjä ei ole ollut, niin niihin tarkastuksiin ei ole ollut niin hoppu. Nyt kuitenkin sain aikaiseksi tilata ajan ja käydä Megaklinikalla tarkistuttamassa ja poistattamassa hammaskiven. Kyllä siellä oli yksi paikka lohjennut ja se korjattiin ja lopuksi kaiverrettiin hammaskivi pois. Puolitoista tuntia hammaslääkärikäyntiin kokonaisuudessaan meni ja minusta oli hyvä, että koko homma hoidettiin siinä samalla istumalla. Lompakko kyllä taas ulvahti, kun korttia käytin, mutta eihän siinä muu auta, koska tuskinpa puoleen vuoteen olisin siihen kunnalliseen hoitoon edes päässyt. Nyt on hampaat kunnossa ja tästä lähtien otan vuosittaiset käynnit tunnollisemmin. Hampaiden terveys on todella tärkeää, joten jostakin muusta on sitten säästettävä.
Hammaslanka on se tärkein juttu ja sitä olen kyllä käyttänytkin, mutta jokaiselle sitä hammaskiveä jonkin verran tulee.Yotuelin hammastahnaa, joka valkaisee hellävaroen, olen puoli vuotta käyttänyt tunnollisesti ja koen että sillä on ollut vaikutusta. Minusta paras tahna näistä on ollut tuo harmaakorkkinen All in one, mutta vielä on tuo kultainen korkkaamatta, tiedä vaikka siitä tulisi uusi suosikki. Mustakorkkinen Yotuel tahna on hieman löysempää sorttia ja tuubista tahtoo valua ja sotkea, kun tahnaa laittaa harjaan, mutta muuten maku ja teho ovat hyviä. Yotuel tahnoista kirjoitinkin postauksen keväällä ja sen voit katsoa täältä.
Mitenkäs siellä? Kuinka usein käyt hammaslääkärissä?
Tuote saatu blogitestiin
With love,
M
10 Comments
Dzinni
Minulla oli taannoin blogissani postaus, jossa oli esillä yksi Yotuelin tahnoista (Snowmint) + toisessa postauksessa kritiikkiä/analyysiä ns. valkaisevista tahnoista ja niiden tehosta. Kuulin, että sitä ei saa huuhtoa pos hampaista! Sitä ei sitten ole missään mainittu… Lue stoori blogistani.
Jonna H.
Mä käyn pelkoisena kerran vuodessa, vaikka ei olisi mitään, mutta rytmi on pidettävä yllä, ettei pelko kasva. 😀 Eli joskus käyn vain aukaisemassa suuni, eikä mitään edes tehdä, mulle kun ei vuodessa kerry edes hammaskiveä. Mun on pakko kiitellä, että mulla on täällä maailman ihanin kunnallinen hammaslääkäri sekä suuhygienisti. Ihan loistavaa hoitoa, ei tollaisia jonoja kuin Helsingissä ja lompakko ei kevene käynneillä paljoa yhtään. Jos aina tota oman pääkopan hoitoa haukun niin hammaspuoli saa pelkkiä kehuja. Yotuelit on täälläkin käytössä. 🙂
Elämää Onnenpähkinässä
Juurihoito menossa vaikka melko säännöllisesti olen koko ikäni käynyt hammaslääkärissä. Ollessani noin 20v hammaslääkäri sanoi hammasluuni (?) olevan herkästi reikiintyvää laatua. Nykyään ei juuri enää uusia reikiä tule, mutta vanhoja joutuu uusimaan. Yotuel'ia olen käyttänyt noin 1½ vuotta.
Tuula
Minä käyn hammaslääkärissä kerran vuodessa, tarpeen vaatiessa useamminkin ja suuhygienistilla samoin. Kuulun siihen ikäjoukkoon, joka on pudonnut lapsena kunnallisesta hammashoidosta pois. Hammaslääkärille on tullut pitkä penni maksettua.
Minulle kävi niin jokunen vuosi sitten, että rantautuessa putosin veneestä. Jalkani loukkasin ja suustakin tuli verta. Mutta siinä tilanteessa huokaisin, että hampaat säilyivät. Vuosia kului ja hammaslääkäri näki röntgenkuvassa hiushalkeaman terveen alaetuhampaan alla. Kyseli, olenko mahdollisesti kaatunut, saanut jostakin tällin? Silloin muistin tuon putoamistapauksen. Ja terveeseen hampaaseen tehtiin juurihoito.
Youtel'ia käytän. Tiia on "opettanut" 🙂
Kiitos hienosta kirjoituksesta!
Mysterious M
Saman kuulin minäkin, silloin keväällä, että tahnaa ei suositella huuhdottavaksi, Se tehostaa ilmeisesti fluorin toimintaa ja varmasti sillä on merkityksensä tuohon valkaisemiseenkin. Mutta minä en ole tuota niin orjallisesti noudattanut, vaan välillä unohdan ja huuhtelen enkä usko sillä olevan merkitystä.
Mysterious M
Todella kiva kuulla, että jollakin onnistuu myös kunnallisella puolella hammashoito:) Minulla vaan ei ole pahemmin itselläni ollut onnea sen suhteen.
Yotuel rulettaa:)
Mysterious M
Tiedän mitä juurihoito tuntuu ja ei ole kivaa, täytyy myöntää. Itselläni pieni onnettomuus työpaikalla aiheutti hampaan halkeaman ja siten jouduin tuohon kierteeseen. Lopulta hammas piti poistaa ja sain implantin. Onneksi vakuutus korvasi tämän.
Mysterious M
Niin se taitaa useimmilla olla, että on pudonnut kunnallisen kelkasta ja omasta pussista on pitänyt hoito maksaa. Odottaminen kunnalliseen on niin työlästä, joten on helpompi antaa kerran kirpaista, tai toisenkin. terveys on tärkeintä!
Minulla oli myös pieni onnettomuus ja lopulta kaiken hoitojen jälkeen minulle laitettiin implantti. Vakuutus korvasi, muuten en olisi lähtenyt tuohon, sillä se oli poskihammas.
Tiia K
Noh hammasneurootikko täällä intona ilmoittautuu. Vaikka on keskivartalolihavuutta ja kaiken maailman vaivaa, niin hampaat eivät vaivaa. Mummi itseasiassa aina kiikutti yksityisellä kun olin pieni ja hammashoitaja täti laittoi aina jotain karmeaa pinkkiä ainetta ja näinhän se, että kaksi paikkaa on vissiinkin samassa hampaassa vielä eli 2 reikää. En edes muista, sillä se reikä oli 17-vuotiaana. Kaikille ei tule hammaskiveä, eli meikäläisellä ei ole ollut koskaan sitä vaivaa, vaikka kaikkea muuta löytyykin. Siihen varmaan vaikuttaa itse sylky, näin kuvittelisin ja hullu himo flossata ja tietenkin Yotuel. Meidän tytöillä ei kop kop vieläkään reikiä ja uskon, että siihen on vaikuttanut Yotuel ja Xylitol pastillit, joita ovat jyystäneet pikkutytöistä asti.
Mutta näin nämä hammashommelit ovat erilaisia, omassa suvussa on aika hyvät hampulit, paitsi vaarilla oli kyllä tekarit koko suussa, vaikka veli oli hammaslääketieteen proffa, niin ei auttanut sekään vaaria kait sitten hoitamaan hampaita. En tiedä, miten jollain on voinut olla niin huonot hampaat. Höh. Mutta siis Yotuel on paras. <3
Mysterious M
Se on hienoa, että on sellaiset geenit, ettei reikiä tule. Meidän tyttösilläkään ei onneksi ole yhtään reikiä, vaikka noita oikomisia sitten onkin ollut. En kyllä ole turhia vouhottanut fluorin kanssa, vaan pakottanut aina pesemään kahdesti päivässä. Samaten ksylitolia en ole pahemmin tarjonnut, kuin ihan pienenä, joten ei se näköjään ole aina siitäkään kiinni. Karkkia ja herkkuja on syöty silloin kun on syöty ja mitenkään kummallisempia karkkipäiviä ei ole harrastettu. Mutta itselläni on varmasti ollut muut syyt, kuten se, ettei ole lapsena niin vahdittu pesemisiä sun muita. Onneksi kuitenkin noita reikiä onkin lähinnä ollut noissa jo paikatuissa hampaissa. Näin on, että sylki varmasti määrittelee tuon hammaskiven muodostumisen. Mutta oli kyllä nyt niin tehokas putsi, että vielä tänäänkin vihloo:)