Viime lauantaina kello soi seitsemän tienoilla ja herätteli minut joulumieltä hakemaan Lohjan seudun joulumarkkinoilta, jonne Lumomatkailu meitä bloggaajia vei. Paikalla oli meitä nelkytplussalaisia jälleen muutama, pinkit korkokengät Maiju, Minäkö keski-ikäinen Tiia ja rouva sanan Minna. Lisäksi mukana matkalla oli kolme matkablogin kirjoittajaa ja ihana opas Tuula. Aamiaianen alkoi mukavasti Cafe Laurissa, jota voi lämpimästi suositella niin suolaisen kuin makeankin ystäville ja lisäksi ihanan tunnelman, joka paikasta huokuu.
Cafe Laurin joulumaisema oli suloinen ja uskon, että niin pieni kuin isokin viihtyy hetken tarkestellessa tätä joulumaailmaa.
Seuraava etappi oli Lohjan menneen ajan markkinat, joka oli käsityölaisten taidonnäytteitä pullollaan, niin ruokien kuin joulukoristeidenkin puolesta. Pieni pakkanen teki ihmeitä ja piristi ainaisen sateen sijaan tätä markkinahumua. Ettei olisi jo hieman tuntunut jouluiselta!
Lohjan kirkkokin tuli nähtyä, sillä se sijaitsi sopivasti tuossa markkina-alueen reunalla.
Tämän jälkeen matkasimme Fiskarsiin, mutta otin sieltä sen verran paljon kuvia, että esittelen ne sitten eri postauksessaan. Fiskarsin jälkeen kävimme lounaalla Delitukussa, jossa saimme maistella lähialueelta tuotettuja erilaisia pateita sekä söimme herkullista keltajuurikeittoa. Delitukussa on myös liiketila, joka on täynnään erilaisia herkkuja ja sitä kutsutaankin paikalliseksi Stockmanniksi.
Matka jatkui Tammisaaren vanhan ajan joulumarkkinoille ja paikkana tämä oli minulle uusi. Viehättävä pieni tori täynnä ihastuttavia käsityöläisten aikaansaannoksia.
Lopulta päädyimme iltapäiväkahveille Cafe Gamla Staniin, joka oli pikkuiruinen mökki pihan laidassa ja täällä pienessä tuvassa oli vallan jouluinen tunnelma. Tonttuja joka puolella ja iloinen perhe pyörittämässä tätä yritystä. Perheen isoäiti 84v autteli leipomusten tekemisessä, perheen äiti hoiteli ruokien ja leipomisten laitot, isä omenamehujen tekemiset pihan omien omenapuiden omenoista ja tyttäret tekivät huovutettuja tonttuja ja käsitöitä. Joulukuusenkin olisi voinut ostaa mukaansa, mutta jätin sen nyt tekemättä. Herkullinen mansikkakakku meinasi viedä kielen mennessään ja makoinen oli myös suklaakakku.
Takassa paloi tuli ja en yhtään ihmettele, että tämä pieni kahvila on niin suosittu. Jopa presidentti Ahtisaari vaimoineen ja Tarja Halonen ovat käyneet täällä. Piha täyttyy kesäisin pöydistä ja kahvila on täynnä mahdollistaen kivasti kesätyöpaikat myös suvun teineille. Joulun aikoihin ”Joulutupa” on avoinna marraskuun lopusta 23.12 saakka joka päivä. Kyllä tästä tuli ihan jouluinen fiilis.
http://www.visitsouthcoastfinland.fi/
Sponsored
Onko nämä markkinat teille tuttuja? Käyttekö yleensä joulumarkkinoilla tai myyjäisissä?
With love,
M
20 Comments
Aikku
Apua, tuolla olisin varmasti höyrähtynyt vaikka ja mihin ostoksiin! Aivan ihania juttuja vaikka lahjaksi.
Mysterious M
Joo, tuolla piti pitää pää kylmänä, ettei sorru kaikkiin ihanuuksiin:) Lahjaksi ne varmasti oli suunniteltu melkein kaikki ja kuvasin vain muutamia juttuja, joita tässä esittelin. Joulumarkkionoilla oli hyvä tunnelma!
Outi Krimou/Outi's life
Ihania tunnelmakuvia ja mikä fiilis niistä välittyi. Herkkuja ja kauneutta <3
Jonna H.
Ihana joulufiilis kuvissa. <3
enkulin käsityöt
Ihana paikka ihanuuksia pullollaan.
Jassuntassu / My life
Teillä oli varmaan ihana reissu! Kuvat ovat niin täynnä joulua <3
Tuula / Tuula's life
Jos tuolta retkeltä ei löytynyt joulufiiliksiä, niin mistä sitten. Ihastuttavasta Cafe Laurista olen kuullut aikaisemminkin. Mutta Cafe Gamla Stan on minulle uusi tuttavuus, onpa houkutteleva paikka. Ja minua viehättää tuo, että koko perhe työskentelee siellä.
Joulufiilis välittyi tänne asti.
Kati - Tavallista arkea
Onpa kaunista! Ihania kuvia.
maiju
Meillä oli kyllä niin kiva päivä. Ihanaa joulufiilistähän me myös löydettiin.
Marina
Teen reissu näyttää niin ihanalta ja mua sitten harmittaa enemmän ja enemmän kun en pääsyt lähtemään mukaan. Seuraavalla kerralla sitten 🙂
Mysterious M
Kiitos, kiva kuulla, jos se tunnelma välittyy:)
Mysterious M
Voi kiitos, Jonna! Mukavaa, jos joulufiilistä aistii kuvista:)
Mysterious M
Kyllä siellä oli kaikenlaista ja tuolla Tammisaaressa tuli sellainen vanhanajan joulu oikeasti mieleen:)
Mysterious M
Kiitos, näin kyllä oli:) Kiva, jos kuvista välittyy jouluinen tunnelma:)
Mysterious M
Kiitos Tuula:) Cafe Gamla Stan on kyllä hauska tunnelmallinen paikka pistäytyä, jos lähistölle sattuu:)
Mysterious M
Kiitos Kati:)
Mysterious M
Näin oli:) Kiitokset taas kivasta seurasta:)
Mysterious M
No uskon, että harmittaa, mutta seuraavalla kerralla tulet sit mukaan:)
Tiia K
Meillä oli niin täydellinen retkipäivä ja miten matkailu Suomessa avartaakin. Olen ollut niin mölli ja kuljeksinut samoissa nurkissa. Miten ihania paikkoja kaikki. <3 Kiitos matkaseurasta M <3
Mysterious M
Niin, pitäisi huomata reissata myös siinä lähimaastossakin, eikä aina lähteä merta edemmäs kalaan:)
Mukava päivä ja matkaseura kyllä vaikutti positiivisesti:)