Matkustaminen

Jouluinen Fiskars

”Fiskars on paikka, jonne voi mennä mihin vuodenaikaan tahansa ja aina viihtyy!” Tuumasi meidän parin viikon takainen oppaamme Tuula, Lumomatkailun järjestämällä joulutunnelman hakumatkalla ja tottahan hän puhui. Olen käynyt Fiskarsissa viimeksi ja ainoan kerran silloin, kun tyttäret olivat alle kouluiän ja täytyy sanoa, että liian paljon aikaa on kulunut. Muistan viime kerrasta vain harvinaisen kuuman päivän ja meillä ei ollut silloin vielä ilmastointia autossa. Ihastelimme kauniita maisemia ja viehättävää miljöötä, missä taiteilijat voivat työskennellä ja asuakin. Pienet hopeakorut ostettiin tytöille muistoksi tältä reissulta ja kotimatkalla käytiin uimassa Pohjan kunnan uimarannalla.
Fiskars on käsityöläisten ja muotoilijoiden suosiossa oleva keskus, jossa työskentelee ja alueella asuu noin 600 henkeä. Useimmat taiteilijat ovat mainetta ja kunniaa niittäneitä ja arvostettuja palkintoja saaneita, joten ihan pelkistä käsitöiden harrastelijoista ei ole kyse.

Kaunista oli nytkin, vaikkei sää ollut mitä parhain, mutta ei sentään satanut. Lumisena tämä Fiskars on varmaan oikea jouluidylli, mutta luntahan saa nykyisin pitkään odotella ja harvemmin sitä ihan jouluaikaan sattuu satamaan.

Ensiksi meidät vietiin Onoma shopin kierrokselle ja mitä ihanuuksia sieltä löytyikään. Voitte uskoa, että meikäläinen oli haltioissaan. Vaikkei aikaa ollutkaan tähän varattu riittävästi, niin sovimme, että pidennämme sitä täällä ja nipistämme jostain muusta kohteesta. Tässä näette kuvina hieman käsityöläisten antia.

Cafe Laundry tarjosi meille glögit ja kyytipoikana alueella itsetehtyä juustoa ja herkullista leipää ja sitten juoksimmekin jo seuraavaan puotiin.

Lopuksi piipahdimme vielä Desico kynttiläpajassa ja tuoksuja oli tämä paja tulvillaan. Käsintehdyistä kynttilöistä löytyy varmasti jokaiselle mieluisia kynttilöitä ja väriskaalakin oli upea.
Kiitos kun sain olla mukana.

www.visitsouthcoastfinland.fi

                                                             With love,
                                                          M

10 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *