Käsityöt

DIY: rahille uusi päällinen

Meillä on olohuoneessa pöydän tilalla Ikean rahi, joka on toimittanut virkaansa jo vuosia. Halusin aikoinaan juuri rahin pyörillä, koska ajattelin sen myös tarpeen vaatiessa sopivan extra-istuimeksi divaanisohvan jatkeeksi, mutta siihen sitä ei ole varmasti koskaan käytetty. Pöytänä se ei kunnolla toiminut, koska siihen ei voinut oikein mitään laskea, joten pyysin aikoinaan yhtä puualan artesaani-ystävääni tekemään tarjoitinpöydän. Tämä on ollut kätevä idea ja toimii yhä. Mutta tämän rahin luonnonvalkoinen päällinen, jonka olin tehnyt sohvan kankaasta, oli niin kulahtanut, että jotakin oli tehtävä. Kuvaa siitä ei onneksi ole. Syksyn sängynpäätyprojektista kangasta oli vielä pakassa jäljellä, joten siitäpä sitten vain mittaamaan ja ompelemaan. Se mitä kankaasta oli jäljellä, vaati hieman suunnittelua ja sommittelua, sillä aiemmin päällystäessäni tätä rahia, olen leikannut vain neliön ja tehnyt kulmat siihen. Nyt pitikin kikkailla yksi pituus ja kahdelle sivulle erinäiset kappaleet. Kyllä se näinkin onnistui, vaikka kangas onkin hieman jäykähköä.  Alahelman huolittelua tämä ei kaipaa, koska tämä ei rispaannu ja näin ollen siististi leikattu reuna kelpaa.

Kangas on siis säämiskäjäljitelmää. Tahrapesu onnistuu kostealla liinalla, kokeiltu on, sillä pistin neulalla sormeeni ja verta tipahti tietysti kankaalle sängynpäätyä tehdessä. Vain kerran pyyhkäisin liinalla ja verijälki katosi helposti. Joten toivon tämän auttavan tahrojen pesussa tulevaisuudessakin, sillä pakostakin niitä tulee ja siksi uskaltauduin kokeilemaan tätä kangasta rahiinkin.

Tunteroinen siinä meni, kun pääsin alkuun ja sain tämän tehtyä sopivasti ennen joulua. Mutta arvatkaa vaan, näyttääkö sohva nyt sitten vielä kulahtaneemmalta tämän hohtovalkoisen rinnalla! Tuleekohan tästä kierre, joka pistää koko olohuoneen uusiksi. Siihen olisin valmis, ainakin sohvan suhteen, mutta luulen, että mies ei oikein innostu nyt aiheesta, joten näillä mennään.

Mukavaa pakkaspäivää!
           
                                                    With love,
                                                  M

22 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *