Sisustaminen

Ido Glow

Osallistuin kutsuttuna penkkarihulinoiden jälkeen Klaus Kurjessa järjestettyyn Ido Glow malliston lanseeraukseen. Tärkeimpänä aiheena oli siis uudenlainen wc-allas, josta on jätetty kaulus pois, Ido Glow Rimfree.

Mitä se sitten tarkoittaa? No, kuten huomaatte tämä wc-malli on riisutumpi ja yksinkertaisempi linjoiltaan kuin yleensä. Huuhdeltaessa vesi syöksyy altaan reunoilta kauttaaltaan ja mikäli kaulusta ei olisi, vesi roiskuisi päälle. Huuhteluvesi tuleekin nyt tuosta wc-altaan takaosassa olevista aukoista, joten kaulusta ei tarvita. Näin ollen myös siivoaminen helpottuu ja allas on hygienisempi, kun ei ole kaulusta jonka reunojen alle bakteerit heposti piiloutuu. Muutenkin yksinkertainen malli helpottaa myös ulkopuolelta siivoamisen.

Kaulukseton on tämäkin kaveri, seinämallina.

Altaissa ei ollut tullut paljoakaan muutosta, mutta allaskaappien ja laatikoston väreihin on mahdollista saada huikeasta määrästä mieleisensä.
Meille kerrottiin myös tulevaisuuden kylpyhuoneista, joissa sisään mennessä tietokoneet ottaisivat henkilön veriarvot, paineet, sydämensykkeen yms. tärkeitä terveyteen liitttyviä tietoja ja olisivat sitten tarvittaessa yhteydessä suoraan lääkäriin. Säästäisi turhissa lääkärikäynneissä ja vanhuksille tämä varmasti olisi loistava keksintö. Huikeeta. Kuka tietää vaikka näitä muutaman vuoden päästä oikein markkinoitaisiin.

Salaattipöytä notkui herkkuja ja lopuksi meitä viihdytti koomikko, joka antoi ukaasin, että jos joku aikoo lähteä kohta, niin se kannattaa tehdä nyt eikä kesken ohjelman, sillä muutoin hän kyllä heittää sitten juttua tästä lähtiästä. Minulla oli kiire seuraavaan tapahtumaan, mutta niin lapanen olin, etten kehdannut lähteä ja saada itseäni naurunalaiseksi, joten kiltisti tätä koomikko Nikoa kuuntelin. Hauskoja juttujahan hän siinä heitteli.

Voi ei, mä haluun sen uuden vessan! Mutta nyt pitää tyytyä tähän minikokoiseen, minkä tilaisuudesta lähtiessäni sain.
Innostuitteko uudenmallisesta wc-altaasta?

                                                    With love,
                                                           M

4 Comments

  • Marina

    Voi kumpa oisin päässyt tuonne myös. Ollaan tekemässä ensi kesänä remonttia meidän vessaan ja nuo näyttivät aikas hyviltä. 🙂 Tarviipas käydä katsastamassa jossain

  • Tiia K

    Innostuin, että ärsyttää se kaulus, sen siivoaminen on no pepusta. Mutta hei nyt sulla on söpö koriste vessaan ja voit sitten vessassa haaveilla kauluksettomasta isosta Idosta kun katselet tuota suloista pientä. <3 Arvaa olisiko tuo hieno nukkeleikkeihin ym.

    Iloista sunnuntaita <3

  • Mysterious M

    Ihmeltiinkin juuri, että miksi ihmeessä nuo wc-altaat onkaan suunniteltu noin kiemuroiksi ja hankalaksi pestäviksi! Mutta nyt helpottaa ja juuri tuollaisen virtaviivaisen pöntön haluaisin:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *