Olen taas purkanut vanhan epäkäytännöllisen neuleen ja tehnyt siitä käyttöneuleen. Lankakin pehmeni ihanasti, kun kastelin langat ja neuloin sileää neulosta. Leggareiden kanssa pidettävän paidan tulee olla tarpeeksi pitkä ja onneksi lanka riitti malliini sopivasti. No, katsellaan kauanko ennätän tätä neulepaitaa pitää, sillä kyllä villaisten neuleiden aika saattaa loppua lyhyeen, säistä kun ei koskaan tiedä. Nyt kyllä näyttää hyvältä ja tänään tämä jo pääsi käyttöön, kun vietimme päivää tyttärien kanssa kaupungilla. Vanhempi saateltiin kaupunkikierroksen päätteeksi abiristeilylle. Voi herttinen sentään, saankohan minä ensi yönä nukutuksi lainkaan? Onko muilla samoja mietteitä?
With love,
M
14 Comments
Marru
Todella kauniin mallinen neule!
Vuosi sitten mielessäni pyöri samainen risteily, mutta hienosti ne nuoret siellä olivat olleet 🙂
Mysterious M
Kiitos:) Juu, omaan tyttäreeni kyllä luotan, mutta välillä se meno voi mennä hieman älyttömäksi noilla laivoilla:(
Tiia K
No nyt on pöljä täällä taas ihan pönttönä, että siis langat kastellaan ja saa siloisempaa, en ole tiennyt. Voi ei abiristeily, no toivotaan että saat nukuttua. Jotenkin pahinta on se kun ovat baarissa ja saa yötä myöten odotella kotiin. Nyt ei sua raukkaa auta vaikka valvoisit, kun ei kengät kotiudu ensi yönä. Zemppiä!
Mia / Beauty Highlights
Voi että miten ihana neule ja upea on neuleen kantajakin! <3
maiju
Tämä on taas niin upean näköinen neule. Ihana kun olet tehnyt tuon takaosan pidemmäksi eli on hyvinkin trendikäs neule.
Mysterious M
Kun purkaa, niin lanka menee kiharaksi ja se täytyy silotella pesemällä vyyhdit, ennen neulomista. Neuleet tulisi pestä aina neulomisen jälkeen, jotta langasta tulisi pehmoisempaa, niissä kun on sellainen käsittely pinnalla. Mutta tätä vaihetta harvemmin tulee tehtyä, koska olen pessyt monta neuletta pilalle. Näin vyyhdeissä ei ole sitä vaaraa, että työ kutistuu tai venähtää muodottomaksi ja kaipa olen myös ollut vähän laiska:)
Taas täällä siis valvotaan, edellisen kerran kun neiti oli vauva:) No, kaipa siellä ok menee, mutta me äidit ollaan välillä tämmösii:) Kiitos tsempistä!
Mysterious M
Kiitos Mia:)
Mysterious M
Kiitos:) Tein takamusta peittämään, niin voin tepastella huoleti leggareilla:)
Outi Krimou/Outi's life
Upea neule ja värinä niin hyvä sun kasvoja vasten.
Ihanaa viikonloppua M <3
Hanna
Todella kaunis neule! Ja sinä! Mukavaa viikonloppua! 🙂
Mysterious M
Kiitos:) Kieltämättä on yksi mun lempparisävyistä!
Mukavaa viikonloppua!
Mysterious M
Kiittelen:) Mukavaa viikonloppua sinulle myös:)
Marina
Mukavaa viikonloppua 🙂
Mysterious M
Kuin myös sinne:)