Tässä nyt lupaamani testauskuvia noista Lumenen uusista Gel Effect lakoista ja väreinä on mukana Kultahiekka, Teeruusu ja Terälehtiä. Sävyt meni ihanan lähelle tuota ruusua, joten en voinut vastustaa ja kuvia tulikin sitten räpsittyä monta.
Mies palasi onnellisesti Oulun työmatkaltaan melkein yöllä ja aamulla jo kahdeksalta heräsin häntä viemään sählymatsiin pelaamaan. Minä olisin kyllä mieluusti kääntänyt kylkeä, mutta meillä oli tuo zumba tuossa päivällä ja koska meillä on vain yksi auto, niin ei muu auttanut. Kylläpä mies oli niin pirtsakkana, mutta annas olla jos olisi ollut kyseessä johonkin muuhun herääminen, tuskin olisi noin innolla lähtenyt. Mutta ihanahan se vain on, että on harrastuksia, joista saa voimia ja iloa.
Tyttären noudin laivalta sitten neljän tienoilla ja hyvin oli kaikki mennyt ja kivaa oli ollut. Nyt on pesue taas koossa ja voin huokaista. Inhoan itsessäni tätä huolehtimisen piirrettä, mutta minkäs teet, ei tälle voi mitään. Äidiltä perittyä, mutta toivon totisesti, etteivät tyttäreni peri tätä minulta, sillä olisi vain ihana heittää kannat kattoon ja rentoutua kunnes perhe palaa kotiin.
Miten ihana aurinkoinen päivä olikaan. Oikein kevättä ilmassa ja taivas niin sinisenä ja aurinkoinen niin kirkkaana. Pitsataikina on nousemassa, joten pakko rientää sitä kaulimaan, mutta tytärparka joutuu pitsansa syömään ilman sitä juustoa. Onko ideoita tai tietoa siitä, miten valmistetaan maidoton pitsa?
Mitäs te olette puuhanneet lauantain ratoksi?
With love,
M
16 Comments
Katarooma
Ihanat kynnet! Just ton ruusun näköiset.
Jassuntassu / My life
Kauniit kynnet!
Ellen - Milli`s Little Home
Kauniit kynnet! Itse tykkään tuollaisista hempeistä sävyistä.
Aamupäivä meni rattoisasti töissä ja nyt odotellaan saunan lämpiämistä 😉
Tiia K
Kyllä kaikki äidit vasn huolehtii, niin se vaan on. Annetaan siten armoa meille vaikka rankkaahan se välillä on. Nuo Lumene uutuudet on kyllä taas sellaisia herkkuja, että oksat pois. Yhtä sävyä testannut jo ja se on aivan ihana. <3
Mysterious M
Eikö sattunutkin hauskasti juuri samaan sävyyn!:)
Mysterious M
Kiitos:)
Mysterious M
Kiitti:) Ai, sulla on ollut töitä, no saunassa mieli lepää ja pääset rentoutumaan! Minä odotan myös tässä saunaan pääsyä!
Mysterious M
Jos vain osais olla huolehtimatta! No, onneksi mä en ole yksin tässä:)
Lumenen kevät kyllä oli juuri niin mun makuun ja ilmeisesti sinunkin:)
Outi Krimou/Outi's life
Ihanan näköiset kynnet.
Tuli mieleen, että onko soijavalmisteissa jotain juustomaista vaihtoehtoa?
Kivaa lauantai-iltaa!
Mysterious M
Kiitos:) Tuota minäkin mietin ja tyttö puhui jostain vegejuustosta, mutta en ole vielä perehtynyt tarpeeksi aiheeseen. Pitää varmaankin kysyä ravintoterapeutilta.
Marjo
Onpas kauniita kevätsävyjä Lumenen lakoissa. Ihan ovat sävy sävyyn ruusun kanssa.
Mukavaa sunnuntaita 🙂
Mysterious M
Minustakin ovat kyllä hemaisevia kevään sävyjä ja huomasin ruusun kanssa yhtenevät sävyt joten pakkohan se ruusu oli mukaan kuvaan ottaa:)
Jonna H.
Ihanat kynnet. <3
Mysterious M
Kiitos Jonna:)
Mia / Beauty Highlights
Ihanan hempeät kynnet! Tulee ihan kevätfiilis 🙂
Mysterious M
Juu ja se on niin tervetullut, tuo kevät:)