Lumenen meikit ovat kyllä aika ihania. Sain menneellä viikolla kivan ylläripaketin kevään uutuuksista ja kyllä se mukavasti toi piristystä päivään, kun näin nämä heleät kevään sävyt. Juuri kevättä ja kesää näissä värityksissä ja sitähän tässä kaipaillaankin jo ja nyt kun aurinko noin upeasti helottaa, niin se kyllä antaa uskoa ja toivoa, että kyllä se kunnon kevät sieltä tulee säidenkin muodossa eikä vain pelkän kalenterin.
Paketista löytyi Artic Sun ihon heleyttäjä, jonka yritin noihin kuviinkin vangita. Kaunis hohto, mutta ei kuitenkaan liikaa. Se antaa voidemaisena kivasti kasvoille hohdetta ja korostaa rusketusta, mutta itse testailin sitä vaalealle meikkipohjalle korostuksena lähinnä poskipäille, kulmaluulle ja hieman amorinkaarelle ja hyvältä näytti. Tätä voi myös sekoitella meikkivoiteen sekaan.
Tämä Artic Sun Hohdeaurinkopuuteri tulee nyt uudestaan myyntiin kuluttajien toiveesta, sillä se oli ollut suosittu tuote viime vuonna. Helmiäinen ja mattainen sävy ovat yhdistettynä ja näin puuteri antaa myös valoa, hohdetta ja hehkua sekä korostaa ruskettunutta ihoa kauniisti. Tätä en vielä ole korkannut ja hei, miten tuon edes raaskii! Niin kaunis on tuo pinta. Mutta sitten kun aurinkoa on jo hieman poskille saatu, niin se varmasti tuo upeasti rusketuksen esille. Yksi sävy sopii kaikille.
No entäs sitten nämä huulituotteet! Mitkä herkkuvärit ja sopivat juuri minun väriskaalaani, josta olen iloinen. Osa näistä on huulikiiltoja ja osa huuliöljyjä.
Huulikiilto vasemmalta 01 Säihke, 04 Säde, huuliöljy 200 Kaste, 100 Hohde, huulikiilto 07 heijastus, 03 Kimmellys.
Artic Glow huuliöljyt ovat hoitavia ja kevyitä ja näissä on suomalaista vadelman siemenöljyä, joka suojaa ja pehmentää huulia ja auttaa niitä pysymään pehmeinä. Huulikiillot ovat täyteläisiä, mutta kevyitä ja antavat hieman väriä huulille, mutta eivät kuitenkaan ole tahmeita.
Pakko minun on näiden värien edessä nöyrtyä ja alkaa oikeasti käyttämään huulikiiltoja, mutta ainoa minkä minua niissä harmittaa on se, etteivät ne pysy huulipunan tavoin huulilla pitkään. Mutta tässä on nimittäin sellainen etu, että jos omistaa niitä Lumenen aiemmin ilmestyneitä huulikyniä tai kynäpunia, niin niiden sävyt mätsäävät aika hyvin näiden kiiltojen kanssa, joten kynää alle ja samansävyinen kiilto päälle.
Nämä ihanuudet löytyvät kaupoista huhtikuussa, joten vielä pari viikkoa täytyy odotella.
Värikästä ja aurinkoista lauantaita kaikille!
Lehdistötuotteet
With love,
M
10 Comments
Marina /Dioriina
Hohdepuuteri on ihana <3 Itsellä käytössä joka päivä 🙂
Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi
Ihanaa, että hohdepuuteri tuli taas myyntiin. Viimeksi en ostanut sitä ja jäi harmittamaan 🙂
Outi Krimou/Outi's life
Hohdepuuteri on niin ihana. Kivoja tuotteita olet paketista saanut ♡
Tiia K
Aivan ihania ja tuo hohdepuuteri löytyy viime keväältä ja kuin myös heleyttäjä, loistavia ovat ja vakikäytössä ollut tuo heleyttäjä voide jo muutaman vuoden, oliko kolmisen. Huulikiiltohullu on ihastuksissaan noista huulituotteista, aivan ihania kaikki. <3
Kati / Villa Valko
Mulla on tota heleyttäjää, mutta on jäänyt käyttämättä. Taidan kaivaa sen kaapista…
Mysterious M
No minunkin pitää uskaltautua se korkkaan ja kokeilla:)
Mysterious M
No nyt sitä tosissaan pitäs saada. Taitaa olla tuote, joka on minulta ihan mennyt ohi, mutta nyt skarppaan:)
Mysterious M
Hohdepuuteri tuntuu olevan monen mieleen:) Mutta upeita ovat nämä kaikki!
Mysterious M
Tuo heleyttäjä on kyllä loistava ja hohdepuuterin kyllä kohta korkkaan. Näin couperoottisena olen vältellyt kaikkea tämmöistä, sillä olen ajatellut, että ihon pitää olla tosi kaunis, ennenkuin siihen voi hohtojuttuja laittaa.)
Mysterious M
No heh, sieltä vaan nassuun laittamaan:)