Niin siinä vain kävi. Olin eilen koulutuksessa ja jäi pari tuntia luppoaikaa ennen blogitapahtumia, mitä oli siunaantunut kaksi peräkkäin ja oikeastaan hieman päällekkäinkin. Minä käväisin kahvilassa nautiskelemassa hieman kahvia ja taisi siinä yksi suklaamuffinssikin mennä, mutta ihan vain sellainen minimuffinsi, mikä on minusta loistava keksintö, sillä se iso on jo liian iso.
Katselin siinä kauppoja, ihan vain Kampissa sillai ikkunoitten takaa ja sitten se iski.
Mitenkähän on, oliskohan kesäisempiä ja sirompia kenkämalleja jo myynnissä, kun noita juhlia on tiedossa, todennäköisesti tässä keväällä? Minäpäs menin kasomaan ja mietin, että eihän tuo haittaa, jos sopivat löytyy ja niitä kokeilenkin. Ai, jai, paha virhe, kuulin kyllä mieheni äänen taustalla. Siis oikeasti se oli kyllä työmatkalla, mutta tiedättehän Samu Sirkan omatunto-tyyliin. Miten ollakaan löysin paritkin ihanat kengät, nuden sävyiset ja toiset olivat hieman ruusukullan punertavat avokkaat. No nehän sopi ja mieli niitä teki, vaikka ajattelin, että jos vielä tuumailisin, mutta ehkä ne menee nopeasti, kuten myyjätär houkutteli ja uhosi siinä taustalla. Koot loppuu ja sehän olisi kauhea paikka!
Kaupat tuli ja nyt minulla on kauniit nuden sävyiset ja vielä himmeästi hohtavat avokkaat juhlia varten. Oi, ihana toukokuu, saavu pian! Mutta eihän minulla ole vielä mekkoa juhliin? Pitäsiköhän tänään, kun menen työkavereiden kanssa syömään ihan vain vilkaista mekkotarjontaa….?
Joko te olette tehneet keväisiä vaate-tai kenkähankintoja?
With love,
M
18 Comments
Jonna H.
Kauniit! Hyvä toi uhoava myyjä, mut toimi. 😀
Mia / Beauty Highlights
Nuo varmasti näyttää upeilta kevään ja kesän juhlissa! 🙂 Mä en ole vielä tehnyt mitään kevätuudistusta vaatekaappiin, mutta pitäisi kyllä. Jotkut uudet kengätkin olisi tietty kivat. Mutta enemmän sorrun kyllä niiden kevään kosmetiikkauutuuksien kohdalla, surprise 😉
Tiia K
Ihanat ja täältä löytyy samalta merkiltä aika samikset eli beiget. En ole kyllä mitään ehtinyt niin missään katsoa. Jos menen, se on yhtä huumaa.
Kivaa iltaa <3
Outi Krimou/Outi's life
Aivan ihanat. Oliko tämä nyt rakkautta ensisilmäyksellä <3?
Anonyymi
Mistä liikkeestä nuo löytyvät, Oulusta ei löydy.
Belladonna
Todella kauniit kengät! Hyvä kun ostit ne, et varmasti kadu hankintaa!
Mysterious M
Eikö:) Ainahan ne vetää sen ässän hihasta, että nämä kyllä menee tästä nopeaan ja sitten ei ole kuin isoja kokoja ja meikäläinen uskoo. Toisaalta uskon kyllä, että meneekin nopeasti nämä kevään kengät:)
Mysterious M
Kenkiä mäkin aina tahdon löytää ja näköjään ostan myös:) Mutta kevät- ja kesävaatteita on vaan niin mukavampi ostella:) Nyt jätä kosme tauolle ja käy ostamassa vaikka kengät:D
Mysterious M
Ai onko meillä kengissäkin sma maku:) No hyvä vaan:D Joo tota huumaa mä tai oikeestaan mies pelkääkin!!
Mukavaa iltaa! <3
Mysterious M
Kiitti:) No oli kyllä ihastus, mutta en mä nyt vielä ihan tiedä tuosta rakastumisesta!:)
Mysterious M
Eikö löydy? K-kenkä oli kauppa:) Toivottavasti löytyy, jos tykästyit!
Mysterious M
Kiitti:) Noin mäkin ajattelin ja meillä ne meinasi jo hävitä nuoremman tyttären kaappiin koko kengät, mutta pidin pintani ja kengät ovat mun! Saa joskus lainata, kyllä, ehkä:)
Marina /Dioriina
Ihanat kengät <3 Tuon värisiä itsekkin haluan. Aina tulee ostettua pelkkiä mustia 😀
Anne Palosaari
Hihii, kuulostaa niin tutulta!
Mutta eihän noita kukaan pysty vastustamaan noin kauniita kenkiä. Tuo on mun lempiväri!
Mysterious M
Kyllä minulla olisi tarvetta niin noille mustillekin, mutta kevään kunniaksi mieli teki hempeillä:)
Mysterious M
Eikö olleetkin kauniin väriset ja ne hieman hehkuu tuota vaaleaa punertavaa nudea:) Taitaa olla monen lemppari näin keväällä ja kaupoissa on tätä sävyä aikalailla nyt tarjolla!
Kati / Villa Valko
Oi kuinka kauniit!!!!
Mysterious M
Kiitti ja mäkin tykkään:)