Kevät on mennyt kyllä kuin siivillä ja nyt on jo vappu. Toisaalta eihän tästä kauaa ollut, kun ruikutin, että milloin se kevät alkaa. Se on nyt täällä ja nyt nautitaan, varsinkin kun aurinkokin paistaa. Aloitimme tyttöjen kanssa jorailut jo aamupäivästä, kun kävimme tanssimassa zumbassa. Varmasti reilut 600-800 kaloria paloi ja jalat on nyt ihan hyytelönä. Ensi lauantaina olisi tiedossa kahden ja puolen tunnin zumba-maraton, mutta hieman epäilen, että jaksan niin kauaa sykenostoa sykenoston perään. Loppu ajasta menisi varmasti harakoille, sillä ei sitä jaksaisi ihan samalla teholla heilua. Tässä istun naamio kasvoilla saunan jälkeen ja naputan tätä postausta. Tämän söpön pikkupullon poksautan, ennenkuin lähdemme anopille syömään ja tapaamaan muita sukulaisia. Neitokaiset…
-
-
Happy Birthday!
Tyttäremme täyttää tänään 19 vuotta ja ei voi kuin todeta, että huhuh, mihin ne vuodet katosivat! Tämä fiilis on varmasti jokaisen äidin ja isän mielessä, kun nuoresta kasvaa aikuinen ja huomaa, että vaikka itsellä on vielä vaikutusvaltaa tähän nuoreen, niin kyllä sitä kriittisyyttä ja omaa mieltä on jo sen verran paljon vuosien varrella tullut, ettei ihan mikä vaan mene läpi. Näinhän pitää jo ollakin. Tässä kohtaa voi siis huokaista ja laittaa kädet ristiin. Voi jopa sanoa, että nyt on kasvatuksen suhteen tehty se, minkä voi ja nyt on aika taapertaa omin eväin. Toki kotoa muuttoa en häneltä vielä toivo, mutta eihän sitä tiedä mitä elämä mukanaan tuokaan. Ylpeitä olemme tyttärestämme,…
-
Vaasan uutuusleipäset
Viikko sitten posti toi ihanalta tuoksuvan paketin. No leipäähän siellä oli ja lämpimäiset tuoksutkin sain vain kuvitella, sillä tytär nämä otti vastaan, kun itse olin vielä töissä. Mikään ei kyllä voita lämpimän leivän tuoksua, mutta tärkeintä kyllä on se, että leipä on tuoretta. Kyllä se leipä maistuikin, kun kotiin pääsin. Voimallus on pehmoinen palaleipä, joka on runsaskuituinenn ja tuore. Tämä leipäpussi kyllä katosi meidän perheessä suhteellisen nopeasti, sillä vaikka näitä leipiä mielellään söi tuoreeltaan, niin myös paahdettuna nämä maistuivat aivan mahtavilta. Vaasan perinteiseen Ruisleipään taas ihastui mies ja söi paketin muutaman päivän aikana itsekseen. Ruis se on, joka miehen tiellä pitää. Kyllä minäkin useimmiten ruisleipää syön, mutta nyt himoitsin vain…
-
Kevin Murphy ja herkän päänahan tuotteet
Nuoren elämässä, aikuisuuden kynnyksellä on monia asioita, jotka saattavat rasittaa kehoa ja siten näkyvät ihossa, kynsissä ja hiuksissa suhteellisen helposti. Stressi on kyllä aikamoinen kimmoke vaikka minkälaisille sairauksille, joten pitäisi yrittää kaiken kiireen keskellä kuitenkin kuunnella kehoaan. Tytär valitteli tässä taannoin yo-kirjoitusten aikana, että hänelle on tullut hilsettä ja päänahkaa kutittaa. Mietin itse, että saattaa olla myös allergian aiheuttamaa päänahnan kuivuutta ja hankimme hänelle herkän päänahan shampoot ja hoitoaineen. Vaiva hellitti vähän, mutta täysin se ei hävinnyt. Sain sitten hänelle testiin Kevin Murphyn tuotteita ja koska olimme ihastuneet Repair.me tuotteisiin, niin luotin myös näiden herkälle päänahalle soveltuvien tuotteiden tehoon. En uskonut niiden heti tehoavan, sillä harva tuote toimii samantien. Balancing.wash…
-
Soija-latte, Kurkuma-latte ja Kaurajuoma-latte
Tänä viikonloppuna ja on ollut kokeilussa erilaisia latte-juomia. Tyttären maidottomuus on minua mietityttänyt ja olen halunnut hänelle löytää juoman, josta saisi siedettävän makuisen latte-kahvin. Ruokaostoksilla löysimme sitten soija-lattea, joka maistui tyttären mielestä ihan hyvältä, mutta ei voi kuulemma verrata normaaliin maidosta tehtyyn latteen. Yhteistyönä sain purkillisen Kurkuma-lattea ja tämä tuju jauhe sekoitetaan maitoon ja tyttären tapauksessa kauramaitoon. Jauhetta tulee sekoittaa teelusikallinen kahteen desiin maitoa ja kuumentaa juoma ja sen voi makeuttaa halutessaan vaikka hunajalla. Nyt täytyy kyllä sanoa, että oli sen verran ärhäkkää, ettei oikein minun makuuni ollut, mutta niille jotka rakastavat mausteita, voi olla kovinkin mieleinen. Kurkuman erityisominaisuudet ovat olleet tiedossa jo vuosisatojen ajan ja sitä on käytetty paljon…
-
Rimmel Moisture Renew Sheer and Shine
Minulla on ollut testissä Rimmelin Moisture Renew Sheer and Shine läpikuultavat ja kiiltoa antavat huulipunat. Nämä ovat koostumukseltaan kosteuttavia ja liukuvat pehmoisasti huulille ja huulilla tuntuvat miellyttäviltä. Aurinkosuojakerroin 20 takaa sen, etteivät huulet pala. Tästä sain taas muistutuksen, sillä muutamana aurinkoisena päivänä ilmeisesti huuleni hieman paloivat, vaikka olikin laittanut jotain huulille ja heti iski herpes paikalle. Huulet täytyy siis muistaa suojata auringolta. Kesto ei näissä punissa ole tietystikään vastaava kuin mattapunilla, riippuen siitä miten usein suuhunsa juomaa tai syömistä laittaa. Näissä on kyllä ihana kiilto ja jopa tuo nuden sävyinen näytti ihan siedettävältä meikäläisellä, jolle ei lainkaan nudenvärinen huulipuna toimi. Näytän todella kalpealta ja pliisulta, mutta tässä se kiilto pelastaa…
-
Bernerin kevättuulahdus
Berner mahdollisti meille taas aivan ihanan bloggaaja-iltapäivän. Töissä loppuaika meni hieman hektisissä merkeissä, joten oli ihana päästä tällaiseen tyylillä järjestettyyn kauneuden ja kosmetiikan uutuuksien pariin, henkäistä ja vain nauttia. Esillä olivat mm. Philosphy ja tuttu Amazing Grace suosikkituoksu uudistettuna 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Rimmelillä panostetaan kulmiin, joten kulmaväri ja kulmavahaväri samassa rasiassa sekä kulmien alle laitettava nude korostuskynä olivat tärkeimmässä roolissa. Vasta täällä päivittelin, että en edes tiennyt tai muistanut ruotsalaisten voittaneen euroviisuja ja nyt he ovat jo tekaisseet Isadoralle meikkituotteet Beauty Heroes Song festival make up 2016. Täytyy taas nostaa hattua ruotsalaisille, he sen taitavat. Oliko meillä muuta kuin hirviönaamarit, kun meidän Hard rock halleluja voitti? Ei tainnut olla. Mutta tässä…
-
Guess syntymäpäivälahjaksi
Tyttärellä on kohta 19 v syntymäpäivät ja laivalla ollessamme keksin, että hän voisi valita itselleen mieleisen Guessin lompakon jo etukäteen. Valinta osui tähän mustaan kaunottareen. Tytär on onnellinen uudesta lompakostaan ja kynsistä, jotka hän on saanut kasvamaan ihan upean pitkiksi. Tytär joutui maidottomalle kuurille vuoden alusta ja nyt kynnet kasvaa kohisten. Ihan ihmeellistä ja suorastaan omituista, sillä hän ei ole kalkkiakaan erityisemmin nauttinut. Kynsillä lakka Dermosililta Summer Glow. With love, …
-
Luonnollisesti Kaunis
Sain kutsun Luonnonkaunis messuille reipas viikko sitten ja kovasti aprikoin, että onkohan minun sinne järkeä lähteä, koska luonnonkosmetiikka ei minua ole pahemmin sykähdyttänyt. Mutta koska olin seikkaillut jo Kevätmessuilla ja tämä luonnonkosmetiikkapuoli löytyi ihan samoilta kulmilta, niin ajattelin, että miksipä ei. Näillä messuilla en ole aiemmin ollutkaan. Reipas, odottava mieli mukaan ja ihanat Miia,Tiia ja Maiju vielä sattuivat samoihin aikoihin tuonne, niin mikäs siellä oli messuillessa. Luonnonkosmetiikassa ei ole mitään vikaa, mutta olen allergisena löytänyt hyvin vähän tuotteita, jotka minulle sopisivat ja into on vähän niinkuin laantunut tämän myötä. Jokaisessa tuotteessa tuntuu olevan ainesosia, joille olen allerginen. Sanotaan vaikka mantelit, niin aika monessa tuotteessa niitä on lisätty ja jos on…
-
Ravintola Kappelin parsaviikot
Olin viime viikolla nauttimassa parsaa viihtyisässä ja historiaa humisevassa Kappelin ravintolassa. Muistan nuoruuden päiviltä tuon kappelin lähinnä terasilla vietettyjen hetkien kautta. Sisällä ei ole tullut pahemmin käytyä. Hyvä, että tuli nyt sekin korjattua ja sain myös maistella herkullista parsamenuuta, joka aloitettiin parsakeitolla ja sitten siirryttiin keitettyyn parsaan kampasimpukoilla. Minulle ilman allergiani takia. Täytyy nolokseni myöntää, etten ole mikään parsa-asiantuntija enkä halua sellaista myöskään teeskennellä. Kuuntelin kun samassa pöydässä olleet toimittajat kyselivät kokilta parsaan liittyvää tietoutta ja nappasin muistiin minkä ennätin. Eli parsa on tullut ulkomailta tuotettuna Kappeliin ja kotimaisia tuottajia ei pahemmin ole siihen määrään mitä he tarvitsevat. Parsakausi on sen verran lyhyt, että sekin saattaisi tuottaa ongelmia kasvattelun suhteen.…
-
Tukholmasta hankittua
Tukholmassa shoppailtiin jonkin verran ja mukaan tarttui muutama tuote. Hollisterista löysin kivan neulosmekon, jossa on kengurutasku edessä. Ihanan rento ja kuitenkin tyylikäs mustien sukkisten ja saappaitten tai nilkkureiden kanssa käytettäväksi. Tykkäsin tästä kuosista, mutta nyt täytyy seuraavaksi vaihtaa jo väriä, sillä näitä harmaita mekkoja alkaa olla jo liikaa. Pieni neulostakki Zarassa alehintaa 12 e, joten en voinut vastustaa ja näitä pikkuisia neuletakkeja tarvitsee aina. Aah, sisustajan unelmakauppa tuo Zara Home ja sieltä oli pakko ostaa uudistuneeseen vessaan tämä glitter-pullo nestemäiselle saippualle. Somasti sopii tarjottimelle. Maljakko tuli napattua mukaan myös, kun oli puoleen hintaan. Olisiko ollut peräti 16 e. Tämä tulee myös vessaan, paikkaan, jossa se kiinnittää huomion puoleensa häivyttäen rumuuksia,…
-
Kukat riutuu
Kyllä nyt on viimeistään aika tehdä jotain, kun kukat kuolee käsiin. Ostin silloin keväällä meille varjoviikunan, joka muistuttaa hieman bonzaipuuta, mutta ei ole niin herkkä. Kun kasvi oli ollut meillä pari viikkoa, alkoi lehdet pikkuhiljaa kuivumaan ja tippumaan pitkin pöytää. Lehtiä kyllä tuli koko ajan uusia, mutta jokin sitä vaivasi. Otaksuin sen johtuvan meille muutosta, mutta kun tilanne vain jatkui, olin neuvoton. Tämänhän piti olla suhteellisen helppo hoidettava. Kokeilin erilaista tekniikkaa tuohon kasteluun, mutta ei se ilmeisesti siitäkään johtunut. Työkaveri sitten heitti minulle, että jospa se onkin liian pienessä purkissa ja tarvitsee aavistuksen isomman ruukun. Hyvinkin mahdollista. Vihdoin sain tänään itseni innostumaan tuon ruukun vaihtamiseen ja samalla myös vaihdoin isompaan…
-
Silja Serenaden sapuskat
Palataan jälleen laineille ja blogimatkamme herkulliseen osuuteen, eli ruokaosioon. Menomatkalla saimme nautiskella buffetista ja sen annista ja buffetista mies tykkää erityisesti. Lisäksi tyttären oli helppo noudattaa maidotonta ruokavaliotaan, sillä kaikkiin oli selkeästi mainittu, oliko tuote maidoton. Tämä kyllä helpotti hänen ruokailuaan suuresti. Alkupalat erilaisine kaloineen ja äyriäisineen ovat tietysti monelle herkkua ja sutina kävikin näillä tarjottimilla. Mutta itse nämä kiersin kaukaa, allergian takia. Mikä siinä onkin, että se kalan haju leijuu viereisistä pöydistäkin meikäläisen nenään. Salaattipöydästä pystyi rakentamaan oman salaatin ja löytyi sieltä vielä susheja ja leikkeleitä, joten jokainen saa varmasti mielensä mukaan täytellä lautastaan. Ihmiset ovat vähitellen oppineet tätä buffet-kulttuuria ja huomanneet, ettei sitä lautasta tarvitse juosten täyttää piripintaan…
-
Kevätmessujen kukkaloistoa
Olin eilen Kevätmessuilla bloggaajana ja ensimmäistä kertaa koko Kevätmessuilla. En tiedä, mitä oikein odotin, mutta joko olin reissusta vielä rähjääntynyt tai muuten innoton, mutta en oikein löytänyt sieltä itselleni punaista lankaa. Joskus vain käy niin, vaikka haluaisi löytää, ei löydä. Kukkasia tosin löysin ja niitä innostuin kuvaamaan. Ihanasti käsityöläisten osaamista oli tuotu esille näiden punosten ja patsaiden avulla. Kyllä voisin tuollaisen metsänkeijun ottaa puutarhaani, minkäli olisi tarpeeksi iso puutarha ja se suihkulähdekin vielä. Koska mieheni kanssa välillä katsomme Gas Monkeys auto-ohjelmaa, niin oli pakko ottaa kuva tästä ns. kaunottaresta. Itse en tätä nyt kaunottarena pitäisi, mutta kuten pojat siinä ohjelmassa saavat kaikki autot näyttämään kunnostamisen jälkeen upeilta, niin kyllä tästäkin…
-
Grease Tallink Silja Serenadella
Saimme blogiyhteistyön merkeissä kutsun blogimatkalle Tukholmaan Tallink Silja Serenadelle ja aiheena oli musikaali Grease. Sehän sopi hyvin meidän nuorille naisille ja aihe oli mielenkiintoinen myös meille vanhemmille. Greasehan oli aikoinaan kova juttu ja muistan kuinka sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa peräkylän elokuvateatteriin saapuvaksi. Näitä nuorisoleffoja kun ei silloin ”ennenmuinoin” tehty kuin muutama harva. Tämä alkuperäinen ostettiin pari vuotta sitten myös itselle ja näytettiin tyttärille, joten Grease oli siis kaikille meille jo tuttu ja biisit siinä samassa myös. Matkalle lähdettiin innokkaana, sillä pieni irtiotto arjesta tuntui hyvältä ajatukselta. Tarjolla oli myös pientä suolapalaa tapas-muodossa ja kuohuvaa sekä virvoitusjuomia. Olin ollut ajattelematon, enkä muistanut ilmoittaa etukäteen tätä allergiarumbaa, eli kalatonta ja maidotonta,…