Tänä viikonloppuna ja on ollut kokeilussa erilaisia latte-juomia. Tyttären maidottomuus on minua mietityttänyt ja olen halunnut hänelle löytää juoman, josta saisi siedettävän makuisen latte-kahvin. Ruokaostoksilla löysimme sitten soija-lattea, joka maistui tyttären mielestä ihan hyvältä, mutta ei voi kuulemma verrata normaaliin maidosta tehtyyn latteen.
Yhteistyönä sain purkillisen Kurkuma-lattea ja tämä tuju jauhe sekoitetaan maitoon ja tyttären tapauksessa kauramaitoon. Jauhetta tulee sekoittaa teelusikallinen kahteen desiin maitoa ja kuumentaa juoma ja sen voi makeuttaa halutessaan vaikka hunajalla. Nyt täytyy kyllä sanoa, että oli sen verran ärhäkkää, ettei oikein minun makuuni ollut, mutta niille jotka rakastavat mausteita, voi olla kovinkin mieleinen. Kurkuman erityisominaisuudet ovat olleet tiedossa jo vuosisatojen ajan ja sitä on käytetty paljon intialaisessa Ayuvedisessä lääketieteessä ja tämä ”Golden drink” on ollut suosittu juoma jo kauan.
Oatlyn ikaffe löytyi lähikaupasta ja siitä tytär teki taas yhden kokeilun lattea ja tämä on kuulkaas paras. Ei maistu perinteiseltä kauramaidolta ja hieman jopa vaahtoutuu, kun sitä vatkaa. Olen tyttären puolesta iloinen, kun vihdoin löysimme hänellekin jotain herkkujuomaa.
Oletteko te latte-kahvin ystäviä?
With love,
M
8 Comments
Terhi/Puikolta pudonnut
Oon lattejen ystävä! <3 Toi ikaffe kuulostaa aika hyvältä, sillä oon nyt ystäväperheen ruoka-ongelmien vuoksi tutustunut erilaisiin maidottomiin vaihtoehtoihin, niin tota voisin koittaa, kun tulevat kylään 🙂
Tiia K
Mahtavaa, että löytyi sopivat lattet ja kyllähän nuo minullekin kelpaisi. 🙂
Mysterious M
Sitä juuri tytär kehui, joten on varmasti hyvää, koska kuulemma ei maistu mitenkään kauramaidolta vaan tavalliselta latelta:)
Mysterious M
No kyllä niiden perään on haikailtu ja jonkun blogin perusteella tämä ikaffekin löytyi:) Onhan meistä bloggaajistakin jollekin hyödyksi, ainakin toiselle bloggarille:)
Marjo
Kurkuma-latte kuulostaa mielenkiintoiselta 🙂 Lattejen suurkuluttajalla täällä jo suu napsuu.
Aurinkoa alkavaan viikkoosi!
Mysterious M
No ei kun kokeilemaan:)
Jael
Jännä tuo kurkumalattejauhe.Itse käytän paljon tuoretta kurkumaa;minulla on sellainen boostijuoma,johon tulee kurkumaa,inkivääriä,sitruunaa,kanelia ja hunajaa.Latteni on yleensä soijapohjainen,
Mysterious M
Hurjan tuju se oli ja ei kyllä oikein ollut minun juoma:D