Kutsukorttien teko voi olla työlästä puuhaa, jos tekee kutsut täysin alusta asti itse. Siinä onkin kova miettiminen ja suunnittelu, mutta nykyisin jokainen saa kauniit kortit tehtyä kätevien tarrojen avulla. Sinelli tarjoaa kattavan määrän erilaisia tarroja ja ideoitakin sieltä voi napata, kuten mekin teimme. Tytär halusi mahdollisimman yksinkertaisen kutsun ja sellaisen, johon ei niin kauaa tarvitse paneutua. Sehän sopi, joten tässä hänen juhliinsa kutsu ja kutsut ovatkin jo saapuneet kutsutuille.
Kivasti tuo meidän printteri tulostaa kaikki mun kuvat, mutta ei sitten kunnolla tekstiä. niinpä tuleva ylioppilas joutui sitten käsin kirjoittamaan kutsut. Harmi, että kohta kukaan lapsosista ei osaa kaunokirjoitusta, eli katoava kansanperinne sekin.
Tänään pesimme miehen kanssa urakalla alakerran ikkunat. Onneksi on koneet ja vempaimet, niin mieskin innostuu näistä siivouksista. Minä sitten pyyhin niitä ikkunanpieliä ja tuli tuossa samalla putsatuksi myös patterit. Sitten kun yhdestä paikasta aloittaa, niin loppua ei näy. Tuli siinä muitakin nurkkia jo alkuun pyyhittyä, mutta sitten oli hillittävä itsensä, sillä nehän on pakko pestä kohta uudestaan. Jääkiekkomatsin takia oli pakko hellittää ja yläkerran ikkunat pestään sitten toisella kerralla. Siis taidan olla minä kun pesen, nämä kun ovat helpommin minunkin pestävissä.
Kuvissa on pieniä arkisia sisustushankintoja Country Whitesta, Tuomarinkylästä, jonka pihapiirissä olimme viikko sitten työporukalla lounaalla. Kauniit pitsiset tabletit ja omenan tuoksuinen tuoksukynttilä Brukalta. Ihana, mieto tuoksu, joka ei ole liian päällekäypä.
Mitenkä siellä lauantaita on vietetty?
Ihanaa iltaa!
With love,
M
8 Comments
Outi Krimou/Outi's life
Todella tyylikkäät kutsut!
Täällä on käyty juhlimassa siskontytön synttäreitä ja oleskeltu muutenkin perheen kanssa.
Kivaa viikonloppua!
Terhi/Puikolta pudonnut
Ihanaa, taas se aika vuodesta et juhlitaan ylppäreitä! <3 Pikkusisko pääsee vasta ens vuonna vaihtuvuoden takia,mut juhlien suunnittelu on jo alkanut 🙂
Ollaan tänään miehen kanssa vaan otettu aurinkoa, käyty ulkona syömässä ja juotu vähän viiniä. Eli täydellistä parisuhdeaikaa siis <3
Tiia K
Onnea vanhemmille ja tyttärille, ihanaa! Mekin pääsemme miehen veljen tyttären yo-juhliin, kivaa. :9
Jonna H.
Täällä kans katseltiin eilen kiekkoa koko ilta ja vaan oltiin.
Tosi kivan näköinen simppeli kutsu. <3
Mysterious M
Kiitos:)
Mä näinkin söpön pikkutytön sun kanssa instassa:)
Mukavaa sunnuntai-iltaa!
Mysterious M
Niin tämä on kyllä aika ihanaa aikaa, koko kevät on! Teillä on sitten jotakin kivaa odotettavissa ensi keväänä:)
Kuulostaa hyvältä, parisuhteelle pitää välillä pyhittää omaa aikaa:)
Mysterious M
Kiitos:) Teilläkin siis juhlat tiedossa, vieraiden roolissa!
Mysterious M
Kiekkoa ja näitä MM-kisoja seurataan meilläkin aina tiiviisti. Mitenkähän suomelle tänään käy!!