Kosmetiikka

”No, jopa on kaunis tukka!”…

…tämän fraasin mieheni on opetellut aina sanomaan, kun tulen kampaajalta, oli minun kampaukseni sitten onnistunut tai ei. Ihanaa sinänsä, mutta myöskin huvittavaa. Yleensä hän tulee vastaan ja huikkaa tämän jo eteisessä. Ehkäpä myös etsien sitä ilmettä, että onko rouva nyt tyytyväinen vai pettynyt ja harmissaan. Kampaajalla käynti on nykyisin kyllä aikamoinen investointi ja varsinkin täällä pääkaupungissa keskustan tuntumassa hinnat voivat olla aika huimat. Mikäli kampaajan kanssa ei mene ajatukset yksiin, tai kampaaja ei kuuntele, niin kyllähän se toki saakin harmittaa.
Minulla on onneksi käynyt hyvä tuuri, kun sattumalta tutustuin Oonaan, joka Hair Designissa toimii kampaajana. Olen käynyt Oonalla myös hänen edellisessä työpaikassaan ja mielelläni seurasin häntä tänne Hair Designiin. Oona on ystävällinen, kuuntelee ja kuitenkin uskaltaa ehdottaa omiakin ajatuksiaan. Olen aina ollut tyytyväinen hänen luona käytyäni ja miten ihanan tunnollinen hän onkaan. Tyttärenkin hiukset hän vaalensi kahdella eri kerralla, koska niitä ei saatu yhdellä kerralla tehtyä.
Uudessa kampaamossa Oona ei tee enää permanenttejä, mikä on minusta harmi.Yleensä ihmisillä on kammo permanenttiä kohtaan ja traumoja kikkuroista, mutta itse olen kokenut kiharat helpottaviksi hiusten laitossa. Omat hiukseni kun ovat sen verran jäärät, että ne ovat todella piikkisuorat ja kun niihin kunnolla laitetaan permanentti, se pysyy vuoden. Nyt lähti latvoista loputkin kiharat tai oikeammin kuivat käppyrät muistona kiharoista ja olen pitkästä aikaa suoralla tukalla. Olen tätä asiaa pohtinut ja päättänyt, no ainakin kesän ajan, hiusten antaa olla suorana, mutta toki ne aina kihartimella tulen kihartamaan. Minulle ei vaan suorat hiukset sovi ja koen oloni omakseni kiharoineni. Nyt Oona pyöräytti täysin suoriin hiuksiini kiharat ja hieman pelottaa, että miten saan itse samanlaiset juhla-aamuksi. Kunnon tökötit vaan peliin, tukea ja rakennetta antavaa, niin kyllä pysyy, tuumi Oona. Pitää vaan toivoa, ettei sataisi.
Väriksi halusin kunnolla sähäkkää oranssia, punaisen mausteeksi ja tällaiseen väriin ei kyllä mitkään säyseät suorat hiukset sovi, tai siis hiuksissa pitää olla säkkyrää, ainakin minulla.

Olisi kiva kuulla, että onko sinulla luottokampaajaa? Entä onko sinulla kokemuksia permanenteista?

                                                  With love,
                                                 M

                                         

24 Comments

  • Jonna H.

    Höh, tosi harmi toi permanentti juttu, musta kiharat on niin sun juttu. Jotenkin mulle sä edustat ihmistä, jolle todellakin sopii kiharat, mä en varmaan tuntis sua, jos tulisit joskus suoralla tukalla mua vastaan. 😀 Muuten pinkki sopii sulle tosi nätisti.

  • Marina /Dioriina

    Nuorempana on ollut permanetteja mutta nyt vanhemmiten oma luononkihara ottaa vallan 😀 Ihanat noi sun hiukset.
    Mun luotto kampajaa on Blend Beauty Laura. Hän on ensimmäinen kenelle olen antanut vapaat kädet tehdä mitä haluaa ja voin kertoa, että hieman pelotti 😀 Lauran takia tulen täältä Tampereelta sinne Helsinkiin ja maanantaina taas ois vaalennuksen aika 😉

  • Marru

    Upea väri ja kikkurat! Minäki tykkään kiharoista ja eikä viimeisistä niin hirveän pitkä aika oo… välillä taas haluan hiukset suoriksi.
    Mielestäni sekaisesti kihara/taipuisa sopii mulle 😀

  • Tiia K

    Mutta kun sulla on niin upeat hiukset ja tuo väri, upea! Muutenkin olet kyllä niin upea pakkaus. <3 Niin kova ikävä alkaa olla, että jotain meidän tarvii kekata. 🙂 Ei mulla mitään luottokampaajaa ole, olen itse oman itseni luottiskampaaja, hehe. <3 Muiskuja <3

  • Heli-Hannele /Beach house kitchen

    Mun salainen toive on joku päivä räväyttää punaisella tukalla, pitää ehkä kokeilla peruukin kanssa ensiksi : ) Minulla on ollut luottokampaaja jo kolmen vuoden ajan Kirkkonummella Hairstyle 4 u. Tietää tasan miten hiukseni raidoitetaan ja miten saada kaunein lookki aikaiseksi! Ennen värjäsin paljon itse ja sitten kävin kalliilla korjauttamassa, oikeastaan edullisemmaksi tulee kun parin kolmen kuukauden välein antaa kampaajan hoitaa koko pehkon!

  • 60luvunnahkahousut.com

    Ihanat hiukset! Olen varmaan aiemminkin sanonut sitä 🙂 Mä luulin että sulla on luonnonkiharat hiukset.
    Mä oon joskus nuorempana värjännyt hennalla hiukset oransseiksi. Luottokampaajaa mulla ei ole kun en yleensäkään käy kampaajalla ja se kyllä näkyy. Tarttis varmaan tehdä muutos tässä asiassa 🙂
    Muistan yhden permanentin nuoruudestani, olin vähän yli 20 v. ja kävin laitattamassa permanentin ja sit kampaaja föönasi sen ihan "mummomaiseksi" (ainakin omasta mielestäni). Kauhistuin kun näin itseni peilistä ja menin heti aulan WC:n kastelemaan kuontaloni kun en kehdannut mennä bussiin ;D

  • Mysterious M

    Tuosta voin vain vinkata, että et varmaan ole ollut oikean kampaajan käsittelyssä. Mullekin meinaa käydä noin ja on pakko aina ns. opettaa kampaajaa laittaan mun hiuksia. Ei pysy, jos ei kunnon aineella tee. Tai näin mä oletan, että sinunkin tapauksessa on:)
    Kiitos kehuista:D

  • Mysterious M

    Eikö olekin kurja juttu, tai no minun kohdaltani! Mutta joo, suora ei ole mua lainkaan ja kaikki on varmasti samaa mieltä. Ne pehmentää mun kasvoja. Ai, kiva jos pinkki sopii, en ole pahemmin noin pinkissä esiintynytkään, mutta sitten uskallankin vastakin:)

  • Mysterious M

    Aika metka, jos alkaa kihartumaan itsekseen. Hieno juttu, mäkin haluan!
    Olet sä aika reipas, kun tänne asti tulet kampaajalle, mutta matka taittuu nykyisin niin nopeaan ja esullisesti:)

  • Mysterious M

    Kiitos:) Olenkohan mä jotenkin alitajuntaisesti iskostanut tuon lauseen sen päähän? Täällä se varmaan hokee kuin matraa,kun olen kampaajalla, että muista kaunis tukka:D Mutta oikeesti, osaa se kehua, jos sille päälle sattuu, mutta harvemmin, jotta en ylpistyisi, hah!:D

  • Mysterious M

    Mäkin värjäilin aikanani kotona, mutta sitten kyllästyin siihen kaakeleiden pesuun. Toki sitä vieläkin kaakeleita saa pestä, mutta ehkä ei sillä volyymillä! Lisäksi paksuun tukkaan on hankala saada väri tasaisesti:)

  • Mysterious M

    Kiitos Tiia:) Sä oletkin aika haka tekeen noita värjäyksiä:) Tuo vaalentaminen on kuitenkin haastavampaa, tiedän nyt kun pilattiin ne tytön hiukset silloin!
    Ikävä on ja toivottavasti kohta nähdään:) <3

  • Mysterious M

    Sulla on kauniit hiukset, mutta ymmärrään, että välillä tarvitsee vähän kokeilla erilaista. Kokeile sellaisella vaahtojutulla ensin, nehän ei kestä kuin pari pesua, niin näät sopiiko. Ihonväristä sen näkee, että mikä punaisen sävy käy parhaiten. Mulle ei käy kylmät punaiset vaan pitää olla lämmin, kuten tuo oranssi:D Toi on kyllä hyvä, että löytyy kampaaja, joka tuntee sinut ja hiuksesi, niin asiointi on helpompaa:)

  • Mysterious M

    Kiitos:) Ei valitettavasti ole luonnonkihara vaan niin luonnonsuora kun vaan voi!! Olisikin kihara!
    Henna oli monella kaverilla värinä,silloin nuorena, mutta mä en koskaan voinut kokeilla, kun siitä saattaa saada aikamoiset reaktiot! Tajusin silloin jo onneksi jotain:) Mutta tuota permisjuttua monet just on kokenut. Tehdään sellanen mummis-tukka ja eihän sille sitten mitään voi ja odotat, että se vaan kasvaa. Harmi sinänsä, koska nykyisin voidaan tehdä erilaisia kiharoita ja ne on aika makeita. Tosin, saattaa olla, että se kasvaminen ja erikoiskiharan suortuminen ajan kanssa voi olla hankalaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *