Ainaoikein neulos on palkitsevaa ja niin helppoa, että silmät ummessa sitä neuloo. Tämä Spice lanka oli minusta kiehtovaa näiden ihanien värisävyjen vuoksi ja myös tuon kivan kiillon, jonka metallilanka omalta osaltaan tähän comboon antaa. Siksi tein mahdollisimman yksinkertaisen neuloksesta, jotta lanka pääsee oikeuksiinsa. Lanka on Oulunkylän Lankamaailmasta ostettu 80 % viskoosia ja 20% metallia. Nappeina on vanhat korvikset, joiden piikit väännettiin lenkiksi ja jee, minulla on napit ja vielä kimalteiset. Asukuvan muut vaatteet ovat tyttäreltä perityt valkoiset Zaran farkut ja miehen joskus tuliaiseksi formuloista tuoma Ferrarin t-paita. Seuraava kässä on jo aloiteltu, luvassa hempeän vaaleanpunaista ja ohuenohutta lankaa. …
-
-
Amsterdamin tuliaisia
Mieheni oli loppuviikon työmatkalla ja kuten aina, hän muistaa tyttöjä ja minua pienillä kivoilla tuliaisilla. Jalkapallopaitoja en kyllä enää halunnut ja kielsin häntä yleensä minulle mitään jalkapallokamaa ostamasta, mutta ilkikurinen kun on, niin eiköhän minulle tuotu nyt sitten oranssit pikkarit, joissa lukee Holland takamuksessa, jee. Tulppaaneja sain ihanan ison kimpun ja nyt sitten vain taiteilen ja yritän pitää niitä mahdollisimman kauan elossa. Tämä söpö pikkuauto sisälsi keksejä, joten on tavallaan peltipurkki tai rasia. Luulen, että se on meillä nyt vaan koristeena, sillä rasia ei ole järin suuri sisältä. Tämä se oli hauska vekotin. Mieheni on kuunnellut manaamisiani noiden lintujen suhteen, kun ne syövät kesäisin marjat ja likaavat ikkunat ja terassin.…
-
Juhlameikin tekoon
Naisena olon ihanuus on leikkiä meikeillä, tai oikeammin taituroida meikillä itselleen siedettävämmän lookin, korostaa, peittää, häivyttää ja kaunistaa. Kun juhlakausi alkaa näin keväällä, on syytä miettiä meikkivoiteen sävyn muuttamista hieman tummemmaksi tai ottaa aurinkopuuteri käyttöön. Silmämeikin teossa ainakin itse tykkään etsiä asuun sopivammat sävyt ja sama pätee kynsilakan ja huulipunan kanssa. Oikein huvittaa tämä meikkien määrä, kun kuvasin tässä vappumeikkiin käyttämäni meikit ja kyse ei siis ollut pellenaamarista, toivottavasti. Aikuinen nainen tarvitsee kaiken ja vielä enenmmän. Nuoremmilla kasvoillahan riittää kaunis kuulas iho, hieman poskipunaa, ripsiväriä ja huulikiiltoa. Mutta me, jo hieman synttäreitä viettäneet, meidän on syytä panostaa hieman enemmän. Meikin teossa on hyvä aloittaa pohjustamisesta ja siihen löytyy minun seka/kuivahkolle…
-
Villa Tremondon syksy 2016
Pääsin Villa Tremondon syksyä katsastamaan eilen ja vaikka mielelläni elisin vain keväässä ja kesässä, niin päätin silti kurkistaa hieman, mitä syksy tuo tullessaan muodin tuulissa. Tervetuloa kuvakierrokselle Villa Tremondon syksyn 2016 esittelyyn. Tässä oli vain osa syksyn trendeistä ja siitä mitä kamerani tallensi ja mikä minua miellytti. Väriskaalat ihastuttivat ja juuri nuo ihanan vaaleat, harmaat pehmoiset neuleet ja varsinkin valkoinen neuletakki. Kimaltava paita toi jotenkin minulle mieleen Abban ja Waterloon. Kimaltavat kengät sekä tyylikkäät korut taas lupaavat kimalluksen jatkuvan muodissa, mikä on minusta hieno juttu. Sängyn petaus ja sen värimaailma oli mieleinen ja ehkä tuo puuterivärinen peitto sopisi hienosti meidän valkoiselle sohvalle ja muutenkin meidän olohuoneen väreihin. Betoninen penkki sängyn…
-
Viininmaistajaisissa
Olimme eilen viininmaisteluillassa, jossa Solera esitteli kesän uutuusviinejä sekä vuoden voittajia. Illan teemana oli siis kesä ja kesämenu, mikä viini käy parhaiten esimerkiksi grillatun ruuan kanssa ja mitä kannattaa tarjota jälkirukaviiniksi. Mielenkiintoista ja paljon muistettavaa ja opittavaa. Onneksi tämä ilta ei ollut sellainen hifistely-pipertely-hienostelu viininmaistajaisilta, vaan reipasotteinen ja tavallaan rempseä. Viineistä saimme kysellä kokoajan ja henkilökohtaisia mieltymyksiäkin etsittiin oikein urakalla. Fiilis oli hyvä koko parituntisen ajan, minkä siellä vietin yhdessä muutaman nelkytplussalaisen kanssa. Tässäpä pieni raapaisu illan juomista. Tämä roseviini oli ihanan raikas, ehkä hieman mehumainen kuohuva viini, jota voi tarjota vaikka alkujuomana juhlissa. Yllättävän kevyt ja pirteähkö, ehdottomasti jäiden kanssa tarjoiltavana paras. Ilahduttavaa näissä kuohuviineissä oli hintataso, sillä hinnat…
-
Living Proof
Living Proof hiustuotteet olivat minulle täysin tuntemattomia tuotteita, mutta innolla lähdin niitä mukaan testaamaan, kun sain kutsun blogitapahtumaan tässä kevään korvilla. Pääsimme tutustumaan näihin tuotteisiin Noir conceptissa siten, että kampaaja avusti ja me itse kokeilimme miten tuotteilla voi kehitellä ja taituroida uusia kampauksia ja jopa niin, ettei kiharrusrautoja käytettäisi. Itse sarjan luomisessa on testattu ultraääntä kihartamisessa ja lasersädettä vaalennuksessa ja lopulta keksitty uusia molekyylejä, jotka mm.estävät hiusten pörrööntymistä kosteassa säässä. Ohuesta hiuksesta tulee tuuhea ja suorasta kihara. Yes, tämä sai minut kiinnostumaan. Hiusmuotoilijat huomasivat pian, että tuotteet eivät pelkästään toimineet, vaan muuttivat tavan, millä hius käyttäytyy. OFPMAon uusi molekyyli, joka hylkii likaa ja kosteutta ja tekee hiuksista terveemmän tuntuiset ja…
-
Snow white- sohva valmiina
No nyt se on valmis. Tai valmistui jo eilen aamupäivällä, siinä äitienpäivän kunniaksi. En malttanut, vaan esittelen sen teille heti nyt. Huikean valkoinen se on ja hirvittää vaan, että kuinkahan kauan sellaisena säilyy. Kangas oli Vallilan poistomyynnissä ja sieltä tämän alcantara-kankaan hankin huikeaan 60 e/10 m. Että eipä paha hinta lainkaan. En olisi ihan näin valkoista halunnut valita, mutta värivaihtoehtona oli sellainen ”ei niin kaunis”- ruskea, tiedätte mitä tarkoitan, joten ei sitten tarvinnut kauaa miettiä. Tosin nyt pitää varmaan maalata tuo seinä. No, ehkei nyt kuitenkaan ihan heti. Tämä sohva on ollut meillä nyt varmaankin 10 vuotta ja nyt se sai muutaman lisävuoden uuden verhoilun ansiosta. Ei tämä ole mikään…
-
Äitienpäivänä
Hyvää äitienpäivää! Ulkona on mitä ihanin sää ja aion kyllä uhmata allergiaa ja viettää hetken ulkosalla ja suunnitella terassin kesäilmettä. Sain äitienpäiväksi ruusun, mutta se pitää vielä noutaa kukkakaupasta ja siinä samalla saatan katsastaa muuta antia. Jokohan tuonne uskaltaa istuttaa ruukkuun muitakin kuin vain orvokkeja? Lämpöä piisaa nyt, mutta en haluaisi riskeerata, jos tuleekin yllättäen todella kylmä sää takaisin, sillä onhan vasta toukokuu. Vai olenko ihan hassu? Onko teillä jo istutukset ulkona maassa vai ruukussa? Sohva on nyt valmis ja esittelen sen tässä joku päivä. Olihan homma, mutta tehty se nyt on. Tyynyt pitäisi vielä kehitellä, sillä ainakin meikäläinen tarvitsee selän taakse tyynyn ja nyt mietin materiaalia, muotoa ja väriä.…
-
DIY: sohvan päällystäminen
Tulin pikaisesti moikkaamaan ja kertomaan, että täällä on nyt ahkeroitu koko päivä sohvan päällystämisen parissa. On ollutkin aikamoinen urakka, johon ryhtyessäni, en oikeasti tajunnut työn määrää. Mies on tietysti ollut minulla se toinen työntekijä, sillä ei tämmöistä yksin päällystäisi. Loppuisi voimat ja kädet heti alussa. Me irroitimme divaaniosan irti, sekä kaikki irtoavat osat sohvasta ja aloitimme puolikkaan sohvan päällystämisellä. Ompelu ei ollut se vaikein homma, vaan suunnittelu, miten leikata ja kuinka sommitella. Homma kyllä eteni, mutta osien kiinni ruuvaaminen vei paljon aikaa, koska ruuvit eivät suostuneet menemään reikiinsä takaisin uuden lisääntyneen kankaan takia. Reikiä piti porata isommiksi ja siinä vaiheessa, kun tuo toinen puolisko oli valmis, mies ehdotti, että jatkaisimme…
-
Korua, kenkää ja kangasta
Ei täällä nyt pelkkää ahertamista olekkaan ollut, sillä lomapäivän ratoksi pyörähdimme keskustaan katsomaan yhtä jos toista. Mies piti etäpäivän ja me häivyimme kuvioista, jotta hän saa rauhan tehdä työnsä. Koru löytyi ja sopii yo-mekkoon tuomaan lisää juhlavuutta, kengät löytyi toiselle tyttärelle tanssiaisiin. Nykyisin siis järjestetään yhdeksäsluokkalaisille vähän niinkuin Prom jenkkilässä. Siihen olen siis ompelemassa mekkoa ja samaa mekkoa käytetään myös siskon yo-juhlissa. Etsin myös itselleni sitä juhlamekkosta, mutta en minä löydä sopivaa millään. Jos kuitenkin joudun pätkimään helmasta kolmekymmentä senttiä pois, niin sama se on varmaankin surauttaa se mekko sitten alusta asti itse. Kangaskin löytyi keskustan eurokankaasta ja hei, hintaa tuli 21 e. Ei paha. Tai, no katsotaan lopputulosta sitten.…
-
Radiotaajuushoito kasvoille
Olen aina ollut kiinnostunut ihonhoidosta ja ihon kunnosta. Valitettavasti en ole saanut kaunista kuulasta helää ihoa, johon pieni sipaisu kevyttä väriä antavaa päivävoidetta riittäisi. Eihän toki, olen saanut kivasti punakan ihon, joka villiintyy kahvista, mausteisesta ruuasta, punaviinistä, pakkasista ja saunomisesta. Tätä ei peitä ”kevyillä voitehilla vaan rutkasti peitevoitehia pitänee sipaista, jotta ihimisten ilimoille ilkiää.” Ikää kun on tullut, niin johan siihen tietysti on saatu aikaiseksi noita potkukelkan jälkiä. Mikä siihen olisi avuksi, kun botox, ainakin vielä, kammoksuttaa ja haluaisi kuitenkin noita iän jälkiä hieman pehmentää? Sain ennen joulua miellyttävän kutsun Kauneushoitola Disar Centeristä, Hakaniemestä, jonne minut kutsuttiin kokeilemaan laitehoitoa, joka auttaisi iän tuomiin muutoksiin tehokkaasti ja turvallisesti. Minä olin heti…
-
DrHauschka arvonta suoritettu!
Toukokuu on pyörähtänyt kivan aurinkoisessa säässä käyntiin ja nythän alkaa olla se aika, jolloin vaatteita kevennetään ja myös vartalon ihoa tulee näkyville. Ehkäpä tästä sitruunaruohon tuoksuisesta vartaloöljystä on apua vartalon ihon hoidossa. Mukavasti te annoitte vinkkejänne ja useimmat olivat kuivaharjauksen ja kuorinnan sekä kosteutuksen kannattajia. Näillä toimilla varmasti saa ihonsa kesäkuntoon, vaikka arpaonni ei nyt kohdalle sattuisikaan. Kiitos kaunis osallistumisesta ja seurailkaahan blogia, sillä näitä arvontoja tulee jatkossakin. Tervetuloa myös uudet jäsenet, toivottavasti viihdytte. Arvonta on nyt siis suoritettu ja voittaja on eLiina. Lämpimät onnittelut. Laitako minulle sähköpostiin osoitteesi jotta pakettisi pääsee matkaan. …
-
Virkattu neule organzahihoin
Tähän neuletakkiin ostin egyptiläistä puuvillalankaa jo viime kesänä. Tarkoituksena oli tehdä aivan sileä pikkuinen neuletakki, mutta kun tuli neulomisen aika, niin vaihdoin puikot kuitenkin virkkuukoukkuun ja virkkailin kukkasia ja lopulta keräilin ne takin helmaan. Takin teko jatkui ja huomasin, että lanka ei tule riittämään, joten laatikossa oli vielä viime kesän rippimekosta jäänyttä kangasta ja siitä innostuin tekemään sitten hihat tähän neuleeseen. Olin kylä salaa tyytyväinen, sillä takin virkkaus alkoi hieman uuvuttaa, joten ompelemalla sain jakun pois käsistäni ja itseasiassa tästä tuli hieman erilainen, kuin perus virkattu neuletakki juuri noiden läpinäkyvien hihojen takia. Vai mitä? …