Menisiköhän se niin, että äiti sovittelisi mekkoa ja kenkiä ja koruja ja lakkailisi kynsiä kuunnellen lempimusiikkiaan ja keskustellen tyttären kanssa mihin kohtaan sen lyra-korun asettelisi? Taustalla häärisi tarjoilija, joka maistattaisi sopivia suupaloja tarjoiluherkuista ja shampanjalasin muotoa testattaisiin kattauksiin ja kyllähän siitä pitäisi kulaus maistaa, noin varmistaakseen sen maun sopivuuden tilaisuuteen.
No ei kyllä mene! Täällä on kaksi päivää puunattu ja järjestelty ja kannettu tavaraa piiloon ja ostettu ruokia ja leivottu ja ja ja…No nyt vähän jo hellittää. Hommat alkaa kohta olla sillä tavalla paketissa kuin vain voi olla. On pakko jättää asioita vielä huomiselle, vaikkei haluaisi, mutta kun kaikkea ei voi tehdä valmiiksi.
Mekko valmistui viikko sitten ja tein siitä hyvin yksinkertaisen ja ajattelin mekolla olevan myöhemminkin enemmän käyttöä.
Kyllä minä kuitenkin hemmotella itseäni saan, kun sain blogiyhteistyönä sopivasti muutaman tuoksun testiin. Tämä Givenvenchyn Live Irrésistible on pullon sävyltään juuri oikea mekkoni suhteen, joten ei olisi voinut mennä paremmin. Pullo on muodoltaan hauskasti kolmiomainen ja kaunis yksinkertaisuudessaan.Tuoksun nainen edustaa rohkeaa asennetta ja sisäistä vahvuutta ollen voimakastahtoinen ja tietävän mitä haluaa. Tuoksun keulakuvana on Amanda Seymour. Tämä on suunnattu energiselle, nuorekkaalle naiselle, jonka elämä on yhtä juhlaa.
Tuoksu on minusta hieman saippuamainen, raikas, puhdas, kukkainen. Pääraaka-aineena ruusu, vihreä omena sekä vadelma.
Kengät hankinkin jo silloin keväällä, joten näihin vielä mallailen laukkua. Joudun ottamaan kameralaukun ja vaihtamaan zoomin välillä, joten saattaa olla, että mukana kulkee vain pikkulaukku, jossa riittävä määrä nessuja. Itkettää jo valmiiksi, mutta ehkä saan kuvaamisella siirrettyä itkut myöhempään.
Lumeneltakin tuli kesän ihanat hempeät geelilakat kuin tilauksesta testiin ja päätin, että niistä ihanuuksista tuo Tuulenvire sopii parhaiten mekon sävyyn ja Rimmelin Sheer and Shine pinkki 200 sitten huulille punaksi. No loppupeleissä se tietenkin on tytär, joka on pääroolissa ja hänen tärkeä päivänsähän tämä on. Huomenaamulla kaikki hyörii hänen apunaan ja pikkusiskokin on suorittanut yläasteen, joten häntäkin voidaan juhlistaa.
Nyt hieman jo jännittää, mutta vielä on muutama homma tehtävä, jotta oikeasti pääsen ne kynnet lakkaamaan.
Onko teillä huomenna tulossa päättäjäisiä, yo-juhlia ja muita valmistautumisia? Kuinka te valmistaudutte tällaisiin juhliin?
Lehdistönäytteet
With love,
M
24 Comments
Jonna H.
Oikein ihanaa päivää huomiseksi!!! <3
Outi Krimou/Outi's life
Huomenna päättyy meidän kuopuksen ala-aste aika ja käymme myös yksissä lakkiaisissa. Oikein ihanaa juhlapäivää teille <3
Tiia K
Ihanaa päivää ja nessut mukaan. Nyt on kyllä värit niin kauniisti kohdillaan ja tuo Givenchyn tuoksu on ihana, siinä on jotain kirsikkaa mukana, tai näin kokisin. :9
Satu N.
Oikein hyvää juhlapäivää huomiselle. Oman lapsen juhlat ovat aina erityisesti meille äideille liikutuksen paikka, oli kyseessä sitten eskarin loppuminen tai valmistumisjuhla. Ehkä siinä tulee todettua (haikein mielin) jonkun aikakauden päättyminen. Ihania hetkiä! <3
Mia / Beauty Highlights
Ihania juhlia teille! <3 Hyvin on mekot, lakat ja tuoksut valittu 😉
Souliina S
Ihania juhlia teille!! Värit ovat todella kauniita ja sopivat sinulle hyvin. Meillä ei onneksi nyt ole omia juhlia, huomenna vaan pitää singota kaksii ylppäreihin töiden jälkeen!
Tiina Kervinen
Ihanaa ja ikimuistoista päivää teille! Nauttikaa. <3
Anne
Ihanaa päivää teille !
Lady of The Mess
Onnea jälkikäteen vielä sekä äidille että tyttärelle lakin johdosta ja pikkusiskolle yläasteen suorittamisesta!
Varmasti oli eilen ihana ja ikimuistoinen päivä teille!
Ihania kesäpäiviä, iloa ja valoa sinne!
maiju
Näyttääpä hyvältä. toivottavasti oli kivat juhlat.
Tiina
Lakkiaiset ovat niin ihania juhlia, Yhdet on jo juhlittu ja seuraavat toivottavasti vuoden päästä. Toivottavasti teillä oli ikimuistoinen päivä! Ihanissa sävyissä olet ollut. Onnea teille kaikille!
Mysterious M
Kiitos:) Juhlat oli ihanat!
Mysterious M
Kiitos:) Onnea myös kuopukselle ja kohti uusia tuulia yläkoluun!
Mysterious M
Kiitos:) Värit ja tuoksut kyllä mätsäsi:)
Mysterious M
Kiitos:) No niin on herkkishetkiä! Nyt sain itseni pysymään aisoissa ja en kyynelehtinyt paljoa, sillä keksin puuhaa kameran kanssa ja sivuutin asian aina sillä:)
Mysterious M
Kiitos:)
Mysterious M
Kiitos:) Sekin on aika uuvuttavaa, kun juhlia on monet! Mutta tärkeätä on kuitenkin vaikka vain piipahtaa:)
Mysterious M
Kiitos:) Sen teimme!
Mysterious M
Kiitos:)
Mysterious M
Kiitos:) Kyllä se oli taas yksi ihana muistojen päivä tässä elämässä ja nyt sitten alkaa oikein herkistyttämään ja kyyneleet vieriä, kun eilen niin tsemppasin!:D
Ihania kesäpäiviä myös sinne<3
Mysterious M
Kiitos:) Juhlat olivat oikein onnistuneet!
Mysterious M
Kiitos:) Kyllä oli ihana ja ikimuistoinen päivä! Teillä onkin sitten jo kokemusta, kuten meilläkin seuraavia odotellessa:)
Marjo
Onnittelut näin jälkikäteen 🙂 Ihanat juhlat varmaan olleet ja kaunis on äidin puku ollut.
Mysterious M
Kiitos Marjo:)