Sopivasti eiliseen huulipunan ruusuiseen sävyyn jatkan ruusu-teemalla ja somistamisella. Pyöritään nyt vielä täällä minun vessassani ja sen somistamisessa. Mitä tehdä yo-ruusuille, jotka kauniina kukoistavat hetken pienen ja sitten jo kuivahtavat pystyyn, kuten meillä kävi. Eihän nämä nyt muutenkaan ikuisuuksia kestä ja en ihan heti raaskinut niitä roskiinkaan heittää. Näistä sitten sommittelin vessan hyllylle pienen ”ruusuhetken”. Näitä on kiva katsella vielä tovi ja sitten ne joutavatkin jo roskiin. Tytär otti muistoksi muutaman jo aiemmin kuivumaan.
Tästä sateisesta lauantaista olen nautiskellut käsitöiden parissa muutenkin. Kävimme ostelemassa tyttären kanssa vähän lankoja ja korjailin tyttärien hieman liian suuria mekkoja sekä myös pieneksi käyneitä tuunasin. Kävin myös läpi kankaita, jos niistä en mitään keksi, niin sitten joutavat jo lumpuiksi.
Huomiseksi toivoisin jo toisenlaista säätä, sillä ulkoilu tuolla säällä ei ole kivaa ja tuntuu, että alkaa vaan nukuttamaan, kun on sisällä. Miten te olette viettäneet tämän myrskyisen päivän?
The Cock eatery & bar ja viininmaistelua
Sensai Silky Design Rouge
16 Comments
Tuula / Tuula's life
Ruusuinen somistus vessassa. Kivasti olet hyödyntänyt vielä viimeisenkin ruusunhurman.
On niin runollisesti kysytty, miten olet viettänyt tämän myrskyisen päivän 🙂
Minä olen ollut vielä Pietarin matkan muistoissa. Kuvia katsellut, muokannut ja järjestänyt. Kaupassa käynyt ja pyykkiä pessyt. Palautunut koti-Suomeen.
Hyvää lauantai-iltaa Minnalle!
Marina /Dioriina
Meillä ei ole täällä ollut myrskyä. Ilma oli tosi troopisen kostea ja painostava.
Ruusut on aina niin <3 <3
Tiia K
Ennen keräsin kaikki ruusut ja kuivatin kimpuiksi ja kun olivat pölyisiä, heitin sitten pois. Nyt tarvisi saada ensin ruusuja, joita kuivattaa. 🙂
<3
Katarooma
Ihastuttava somiste! Mulla tää sadepäivä on menny lukiessa ja Outlanderia kattoissa.
Mysterious M
Oi, Pietari on vielä näkemättä! Varmasti ollut mielenkiintoinen reissu:)Matkan jälkeinen aika on vähän kuin juhlien jälkeen. Epätodellinen olo, että olinko minä siellä matkalla vai kuinka?!
Ruusut saa runolliseksi, luulen 😀
On sääli minusta, että kauniit kukkaset kuolevat niin nopeasti pois ja epätoivoissani yritän säilyttää muistoissani tuon päivän, edes kuivattujen ruusujen kautta:)
Mysterious M
No, täällä sitä on ollut riittävästi ja vieläkin jatkuu!!
Ruusut ovat kieltämättä niin ihania, ettei niistä henno luopua! Epätoivoinen yritys siis laittaa ne somisteeksi:)
Mysterious M
Niinpä! Ei niitä ihan joka päivä saa, joten voihan niitä sitten joskus itsellekin ostaa, mutta eipä tuota tule tehtyä. Toisaalta, jos niitä olisi joka päivä kotona, ei niillä olisi niin suurta merkitystä!
Mysterious M
Kiitos:) Juuri noin ajattelin tulevat sadepäivät viettää, kuten sinä ja Outlander on ihana sarja:)
maiju
Kyllä onkin kauniit ruustut. Kyllä kelpaa nyt
Lady of The Mess
Kivasti somistettu – itsekään en raskisi heittää kuivuneita ruusuja pois – ovat nimittäin kauniita niinkin. Olen nyt yrittänyt ryhdistäytyä, kun yritän taas kerran kodin raivausoperaatiota – silti aikamoisen taistelun jouduin käymään, että eilen raskin ihanat, harmaalilat kuivuneet ruusut roskiin laittaa;)
ma-te
Oih, onpa upea somistus ♫
Kivaa pyhäpäivää ~♥~
Mysterious M
Kiitti. Saavat olla tuossa, kunnes keksin jotain uutta:)
Mysterious M
Eikö olekin hassua, että niihin tulee kiinnyttyä!? Taas toisaalta keräävät pölyä, joten tietyn ajan jälkeen on järkevää heittääkin ne pois:)
Mysterious M
Kiitos, ruusut ovat kaunis somiste, myös kuivina:)
enkulin käsityöt
Kauniit ruusut. Romanttinen on somisteena.
Mysterious M
Niin on romanttinen:) Mietin, että miten se tähän mun mikrosementtiin käy, mutta kyllä se tuo pehmeyttä kivasti!