Merilla on Svarta Fåretin pehmoistakin pehmoisempaa merinovillaa, jossa merinovillaa on 60% ja akryylia 40%. Neuloin tämän neuleen vitosen pyöröpuikoilla ja koska lanka on järjettömän ohutta ja myös tavattoman juoksevaa, 50 g= 400 m, niin lankaa meni yksi kerä ja ehkä kolmasosa toisesta kerästä. Hintakin oli muistaakseni 2 e kerä, kun näitä Oulunkylän Lankamaailman blogi-illassa ostelin. Ohje Merilla Puuterineuleeseen: Luo pyöröpuikoille 230 s ja neulo suljettuna neuleena oikein 53 cm, kainaloihin asti. Jaa neule kahteen osaan ja tee ensin oikea puoli. Kavenna kainaloissa molemmissa reunoissa ensin 4, 3, 1 s ja neulo olkapäälle asti (yhteensä 20 cm) ja kavenna kaikki silmukat oikealta puolelta kerralla. Tee takakappale samoin. Hihat: luo puikoille 60…
-
-
Environ Etelä-Afrikasta
Esittelin teille alkuviikosta Colosé sarjaa ja nyt on vuorossa sarja nimeltään Environ, jota olen tässä viimeiset 8 viikkoa käyttänyt. Etelä-Afrikkalainen plastiikkakirurgi Dr Des Fernandes kehitteli tämän A-vitamiinihoitosarjan, jonka teho perustuu suuriin vitamiinipitoisuuksiin, jotta ihossa saataisiin näkyviä tuloksia aikaan. Jo 50-luvulla on tiedetty, että A-vitamiini korjaa aurinkovaurioita ja vitamiinihoidolla rypytkin madaltuvat. Tuolloin siihen ei kiinnitetty huomiota, sillä vitamiinihoito kestää aikansa ennenkuin tuloksia alkaa tulla. Toinen syy on se, että vitamiinihoito saattaa aluksi ärsyttää ihoa, mutta se ei ole vaarallista. Dr Fernandes on itse ollut koekaniinina A-vitamiinihoidossa, sillä hän on itse nuorena ollut auringonpalvoja. Hän alkoi käyttämään A-vitamiinia happona, isotretinoniinina, sekä itseensä, että acnepotilaisiinsa. Aluksi iho ärsyyntyi, mutta kuukausien hoidon jälkeen ihosta…
-
DIY: vessaan hyllyt
Nyt on sitten aika hyvin asiat, kun hyllytkin ennättivät vessaan ennen juhlia valmistua ja asennukseenkaan ei kulunut liiemmälti aikaa. Ostin Bauhausista mdf-levyä ja leikkautin ne sopivan kokoisiksi. Maalia pintaan ja pitihän minun vielä fixata siihen seinään tuollainen laskosverhoista jäänyt paino, joka metallinhohdoltaan sopi tuohon kuin valettu. Löytyi meidän varastosta ja nyt olen kyllä iloinen, että mies oli sen säästänyt. Minä kun mielelläni heitän kaiken rojun pois. Mutta nyt tämä sopi täydellisesti näihin minun muihinkin listoihin ja peileihin. Esittelin tätä tarjontinta joskus pihlajanoksien ja kynttilöiden kera täällä blogissa. Se taisi sitten jotenkin unohtua tuonne parvekkeelle ja oli kivasti ruostunut. Mutta nyt se sai uuden tehtävän täällä vessassa, sillä siihen pystyy kivasti…
-
Colosè ilta
Kauniin ihon salaisuuksia on monia; tasapainoinen elämä, ravinto, liikunta, iloinen mieli… Kyllä, allekirjoitan tuon lausahduksen, jonka löysin Colosè tuotekirjasesta. Colosè on laatu-sertifioitua kosmetiikka, jota valmistetaan Sveitsissä puhtaalla maaseudulla sijaitsevassa tehtaassa. Tuotteissa käytetään paljon luonnosta saatavia ainesosia, mutta täysin luonnonkosmetiikkaa sarja ei ole. Tuotteita ei testata eläimillä. Pääsin keväällä osallistumaan Colosè sarjaan blogitapahtumassa, jossa tuotesarjaa meille esiteltiin. Sarjasta käytiin joitakin tuotteita perusteellisemmin esitellen mm. rasvaisen ihon, kuivan ja anti-age-ihon mukaan ja meille oli valittu ihotyypin mukaiset tuotteet myös kotiin viemisiksi. Minulle oli pakattu kassiin Puhdistusemulsio, Ruusukasvovesi, Savinaamio; syväpuhdistava ja kevyesti kirkastava naamio, Alppiyrttitiiviste, ihon valovanhenemista vastaan ja Vitalisante Hyaluronivoide , joka on anti-age vaikutteinen hoitovoide, sisältäen UV suojia. Näitä alan tässä…
-
Valmistumisen juhlaa
Eilinen päivä oli kyllä ihana ja unohtamaton varmasti niin monen nuoren, kuten myös heidän vanhempiensa elämässä. Sää suosi meitä täällä etelässä ja oli juuri sopivan aurinkoinen ja miellyttävä juhlien pitoon. Ei satanut eikä ollut helle ja ne olivat toivomuksemme tälle päivälle, joten nappiin meni ja kiitos siitä. Koulussa juhla oli vaikuttava, mutta silti rento. Ei liian herkkä, jotta sain pidettyä itseni aisoissa ja en käynyt itkemään. Toki aina silloin tällöin kyynel vieri silmäkulmasta, mutta hillitysti. Oli onneksi kamera, jonka kanssa pelata aina, kun alkoi herkistyttämään. Sen verran jännitystä oli, että kun tyttäreni vuoro oli hakea todistuksensa, sipaisin vahingossa videon päälle ja kun hätäilin, että saan sen pois päältä, niin kuulin,…
-
Äidin valmistautuminen yo-juhliin
Menisiköhän se niin, että äiti sovittelisi mekkoa ja kenkiä ja koruja ja lakkailisi kynsiä kuunnellen lempimusiikkiaan ja keskustellen tyttären kanssa mihin kohtaan sen lyra-korun asettelisi? Taustalla häärisi tarjoilija, joka maistattaisi sopivia suupaloja tarjoiluherkuista ja shampanjalasin muotoa testattaisiin kattauksiin ja kyllähän siitä pitäisi kulaus maistaa, noin varmistaakseen sen maun sopivuuden tilaisuuteen. No ei kyllä mene! Täällä on kaksi päivää puunattu ja järjestelty ja kannettu tavaraa piiloon ja ostettu ruokia ja leivottu ja ja ja…No nyt vähän jo hellittää. Hommat alkaa kohta olla sillä tavalla paketissa kuin vain voi olla. On pakko jättää asioita vielä huomiselle, vaikkei haluaisi, mutta kun kaikkea ei voi tehdä valmiiksi. Mekko valmistui viikko sitten ja tein siitä…
-
Mellakan kesäjuhla ja Minimum Fashion
Eilen oli kesäjuhla pr-toimisto Mellakassa ja piipahdin siellä katsastamassa myös syksyn muotia merkiltä Minimum Fashion. Merkki on tanskalainen, joten sopii hyvin myös meille suomalaisille. Kovin oli vaan harmaata ja mustaa näin kesän hellepäivän keskelle ja hieman vaikeuksia tuotti keskittyä tähän väriskaalaan kaiken sen auringonpaisteen ja kirkkauden jälkeen, mitä ulkona silloin oli. Kyllä se sisällekin tuli ja loi kummia varjoja ja valoläikkiä kuviin, joten halusi siis tulla mukaan talvisien juttujen keskelle. Aina vain käy mietityttämään, että vaikka pidäkin harmaista ja mustista, niin eikö voisi olla hieman värejäkin mukana. No, jos ne tummat sävyt ja harmaa ovat sitten neuleiden pääosassa, niin joukosta löytyi onneksi myös ihanan puhtaan valkoinen pliseerattu toppi. Ei siis…
-
DIY: joulukranssista kesäinen tuunaamalla
DIY vinkki: kun kyllästyt joulun aikaan tehtyyn hopeahohtoiseen kranssiin, niin piirrä siihen kesällä suloiset kukkaset. Näin keksi tyttäreni ja lopputuloksesta tuli hauska ja kesäinen. Tussina Tigerin liitutaulutussit. Tällä mennään nyt hetki taas. Näitä tämän tyylisiä sisustukseen sopivia juttuja pitäisi kehitellä enemmän. Kaikkea ei siis tarvitse raivata pois, vaan pienillä muutoksilla saa pienet sisustusjutut uudelleen eloon. Tässä on kyllä pieni pelko, ettei tuo pinkki tussi lähtisikään pois pyyhkimällä, mutta tuunataan siihen joukkoon tai päälle jotain muuta. Mikä estää maalaamasta mustan neliön uudestaan, sillä maalia vielä riittää. Siitä voi lopuksi sitten tehdä vaikka kuvalle kehyksen, kun omat pipertelyt alkaa kyllästyttää. Eteinen on muuten juuri sellainen paikka, johon voisi kuvitella tuota samanlaista neliötä…