Lifestyle

Remonttiaikeita ja arvontavoitto


Kesällä pitää aina olla joku projekti menossa, eikö vain? Töissä ollessa ei ehdi, joten kesälomalla on sitten kiva touhuta ja tehdä sitä, mitä on suunnitellut. Näin minä ainakin ajattelen ja lisäksi kesä on sopiva aika remontoida, kun voi valvoa ja nukkua miten haluttaa ja ei tarvitse miettiä työasioita. Mieheni ei oikein aina innostu näistä minun inspiraatioista, mutta nyt hän iloisesti yllätti minut ehdottamalla, että tekisi remppaa meidän alakerran vessaan, eli miestenvessaan. 


Miehellä on hyvä maku sisustuksien suhteen, mutta kyllä minä silti haluan olla hieman seuraamassa ja pohtimassa valintoja. Hän auttoi myös minua, kun yläkerran vessa rempattiin keväällä, joten vuorotellen olemme avuksi ja sitäpaitsi olen meidän talon kaikki maalipinnat esimerkiksi maalannut itse, joten kokemusta on. Nyt on myös tarkoitus tehdä mikrosementtilattia alakerran vessaan, joten siitäkin olen hieman enemmän perillä.

Eilen vessasta irroitettiin peilikaappi ja laatikosto ja tänään aamupäivällä ostelimme sitten remonttiin tarvikkeita. Sain ilokseni valita harmaan sävyn vessan seiniin ja kattoon, mutta mikä harmaa on se paras harmaa! Yläkerran vessan sävy muuttui minusta liian siniseksi, joten sitä haluan välttää. Toki se sinne sopii, mutta alakertaan tulee vähemmän blingiä, joten iisisti mennään valintojen suhteen. Värilastut kun olivat hyppysissä, niin en ollutkaan enää niin varma. Sitäpaitsi väri on aivan toista lastussa pienellä alueella verrattuna siihen, kun sen sitten vetää koko seinään ja kahteen kertaan. Saattaa ehkä se lopputulos olla hieman eri kun on suunnitellut, joten miehen vessa, mies päättäköön minun lastuvalinnoista. 

Tämä harmaa se sitten oli ja piste, mitä sitä nyt liikaa miettimään, kuulemma. Juu, että täällä alkaa kohta tohina.


Sitten siihen arvontaan! Kiitos paljon kaikille osallistujille! Voi, miten ihania lomasuunnitelmia teillä olikaan ja niitä oli kiva lukea. Osalla lomat oli pidetty ja osa vielä odotteli lomalle pääsyä, niin tai näin, vielä on kesää jäljellä! Ihanan moni oli ottanut osaa tähän arvontaan ja se varmasti tietää sitä, että lisää arvontaa blogissa hetken päästä on tulossa. Olkaahan tarkkoina!
Tämän kesäpaketin voitti Hiisukas. Onnea kovasti. 

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *