Sisustaminen

Asuntomessuilla Seinäjoella

Eilinen päivä tuli käyskenneltyä Seinäjoen asuntomessuilla. Meille sattui todella loistava sää, mikä aina on eduksi näissä messuesittelyissä. Mikä kuran määrä ja kosteus taloihin kantautuisi, jos sataisi kokoajan. No, onhan taloissa lattioilla suojaukset, mutta tuskinpa sekään kovin hillitsisi sotkua. 

Lähdimme Helsingistä ajelemaan miehen kanssa seitsemän tienoilla ja olimme perillä yhdeltätoista. Messuilla pyörimme viiden tunnin ajan ja emme jaksaneet ihan kaikkia taloja katsoa, mutta kutakuinkin kaikki, joten tuli sellainen sopiva visio näistä messuista. Mustaa, harmaata ja valkoista. Ajatonta, hieman tylsääkin sisustusta, perusjuttuja, joissa hieman meni sekaisin, että ”hetkinen, nähtiikö me jo tämä?” Eli toistoa oli asuntomessujen sisustuksissa ja vain pari oli niitä, jotka jäivät mieleen ja olivat uskaltaneet repäistä. Raha on ollut varmasti ratkaisijana, mutta oikeasti olisin kaivannut hieman persoonallisuutta. Ulkoapäin osa oli hyvinkin normi-taloja ja varmasti vastaavat normaalin perheen vaatimuksiin. Makkarit olivat silti yllättävän pieniä ja useammassa toistui ”masterbedroomin” sängynpäädyn taakse tehty pukeutumistila. Ei ihan ehkä järkevimpiä ideoita, kun huoneet olivat aika pieniä. Mutta tässä kuvia ja pintaraapaisu oleskelutiloihin ja värimaailmaan ja myöhemmin esittelen vielä kuvia lisää.


Jaahas, itse bloggajakin on päässyt uljaan kauriin kaveriksi tauluun, vai mikä hirvieläin lienee?!

Oletko sinä käynyt asuntomessuilla tänä vuonna ja mitä pidit taloista ja sisustuksista? Mitä pidit värimaailmasta? Turvallista, rauhallista vaiko tylsää?

4 Comments

  • Jonna H.

    Varmasti ne vähän erilaiset sisustukset on erottuneet hyvin kaiken samanlaisuuden keskellä, tuntuu, että aika tylsä värimaailma on ollut, tietää ainakin minä on nyt in. 😉

  • Lady of The Mess

    Minua eivät tämän vuoden(kaan) asuntomessut jaksaneet niin paljon kiinnostaa, että paikan päälle olisin lähtenyt. Onneksi ihan hyvän käsityksen saa lehtien ja blogienkin kautta. Ja olen samaa mieltä – kovin samankaltaisilta näyttävät sisustukset – kyllä ne pari hiemankin erilaista sieltä erottuvat ja minusta edukseen!
    Hyvää viikonloppua sinulle!

  • Mysterious M

    Ymmärrän, ettei ne kaikkea kiinnosta, mutta meille siitä on tullut jo vähän kesän traditio. Minusta on kiva, että miestäkin nämä rakennusjutut/tekninen puoli kiinostaa ja minua sitten enemmän sisustus.Säälittävää, että kukaan ei pahemmin uskalla repäistä tai sitten nämä asukkaat puhutaan ympäri tähän sisustajan tyyliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *