Kesä on sitä reissaamisen aikaa ja lähti sitten matkalle autolla, laivalla tai lentokoneella, niin aina sitä tulee mietittyä, mitä kaikkea oikeasti siellä matkalla tarvitseekaan. Silloin kun lapset olivat pieniä, niin emme pahemmin ulkomailla reissanneet, kotimaassa omalla autolla melkein pelkästään paria Tukholman reissua lukuunottamatta. Helppoa oli ottaa matkalle kaikkea ruuista lähtien ja vielä oli tietysti tungettava se matkasänky ja kärryt sinne takaluukkuun, puhumattakaan talviajasta ja suksista ja pulkista ja muista. Nelihenkisen perheen auto oli pullollaan ja huvittaa, että nyt, kun noille tavaroille ei ole enää tarvetta, niin autokin on kooltaan isompi kuin silloin. Mutta näinhän se tahtoo mennä.
Työkaveri kerran kertoi heidän matkoistaan prätkällä ympäri eurooppaa, että muutamat pikkarit ja pari paitaa, ehkä yksi siistimpi ja hammasharja ja pesuaineet. Se on siinä ja enempää ei siihen pikkukoloon pyörällä kuljettaessa mahdu. Auta armias, ei olisi minun tyylini matkustaa.
Laivallekin tulee roudattua hiukan liikaa sitä kampetta, mutta yleensä minulla on sitä, mitä toiset perheestä kaipailee, joten silloinhan se ei ole ihan turhaa.
No lentokoneeseen pakkaaminen onkin se kaikkein visaisin tehtävä, koska painorajat tulevat vastaan. Pari vuotta sitten kun matkustimme Barcelonaan, niin nolosti kävi, kun olimme tunkeneet minun isoimpaan laukkuun kaikkea ja se painoikin aivan liikaa. Pakko oli siinä kentällä repäistä se auki ja siirtää tavaroita toisten laukkuihin ja tunkea vielä käsimatkatavaroihin osa. Norwegian onkin painorajoitusten suhteen tiukempi kuin Finnair.
Finnairilla lennetään onneksi tänään aamulla ja tein tähän vähän listaa mitä kaikkea sinne matkalle kannattaa ottaa mukaan. Matkaamme viikoksi lämpimään, joten aurinkorasvat ovat varmasti käytössä ja pakkasin kassiin montaa eri suojakertoimella varustettua putelia, osa puolityhjiä, mutten raaskinut heittää roskiinkaan. Takaisin tullessa suurin osa on varmasti jo sitten käytetty tai siellä pois heitetty.
Laastareita eri tyylisiä, desinfiointiainetta ja käsidesiä, haavoille salvaa ja tietysti buranat, allergialääkkeet ja varmuudeksi vielä ripulilääkekin. Vitamiinit otin sitten minigrip-pussiin erikseen.
Matkalla tulee pestyä hiuksia useammin kuin minä normaalisti pesisin, joten minulla on omat ja tytöillä sitten omat hiustuotteet mukana. Onneksi minulla oli varalla pieniä matkakokoja ja näytepusseja, joten niillä luulisi pärjäävän.
Kasvojen ihon hoitoon omat tuotteet ja nyt kyllä tyhjennän loput näytepussukkavarastoni tällä reissulla loppuun.
Kangaspusseja olen ommellut joskus matkoja varten. Näihin saa kätevästi kaikki pikkuhousut ja sukat ja toimivat sitten mukavasti myös pyykkipussina takaisin tullessa. Kenkiä varten minulla on myös omat pussit. Käsilaukkuja piti oikein pohtia, että yksi vai kaksi ja vain toinen lähti mukaan. Osaanhan minä jostakin karsia, heh,
Vielä tietysti meikit, vaatteet ja muu sälä, kuten kihartimet, kirjat, hammasharjat,käsityöpussit ja kamera ja hatut ja passit ja liput ja ….kaikki. Eiköhän kaikki ole mukana. Tytöillä oli pakatessa hieman luppoaikaa tarkistaa kumpi on pitempi ja näyttää selkeästi siltä, että nuorempi tytär on kirinyt siskonsa kiinni, jollei hieman mennyt ohikin, kun kirja lievästi on kallellaan, ainakin hänen mielestään.
Tämmöinen oli meidän pakkauslista ja näitä on ollut kiva lukea toisten blogeista, että mitä ihmiset raahaa mukanaan. Minä tiedän, että minulla menee överiksi tuon kosmetiikan suhteen, mutta matkoilla aina yritän ennättää hemmotella itseäni ihanilla tuotteilla, joten pakkohan niitä on mukaan ottaa. Enkä kehtaa edes esitellä mekkovarastoa, mikä minulla on mukana, mutta kun olen niin mekkotyyppi.
Tuleeko teillä otettua mukaan ylimääräistä tai turhaa matkoille?
Päivitän muutaman tekemäni postauksen viikon aikana ja instassa voitte myös seurata matkaamme.
Ihanaa viikkoa kaikille!
8 Comments
Marina /Dioriina
Mä pakkaan aina koko omaisuuden mukaan 😀 Pelkään,että jos en ota kaikkea mahdollista mukaan niin juuri sitä sitten reissun päällä kaipaisin 😀 Loppupeleissä en tarvitse kuin murto-osan siitä mitä mukaan tuli otettua 😀
Ihanaa lomaa!
Marru
Vaatteita! Niitä on aina liikaa mukana, mutta eihän sitä etukäteen voi tietää mitä päälleen haluaa parin päivän päästä laittaa 😀
– Ihanaa reissua!
Lumo
Aina on ylimääräistä… vaatteita on enemmän kuin tarpeeksi, vaikka yleensä pärjäisi paljon vähemmällä. Monilla reissuilla on viety pari kertaa lähipesulaan pestäväksi kassillinen pyykkiä, sen kun maksaa yleensä vain joitain euroja.
Nykyisin on vielä kamera, kaksi linssiä, kameran laturi ja vara-akkuja, tabletti ja puhelin, niiden akut, kauemmaksi matkustettaessa kasa adaptoreita… sitten vielä tietysti luettavaa, kaikenlaista kosmetiikkaa, parit kengät, huiveja jne. jne… Selvää siis lienee, etten koskaan matkusta pelkällä käsimatkatavaralla.
Mysterious M
Voi Marina, noin mäkin joskus tein, mutta olen EHKÄ hieman oppinut karsimaan vaatteiden suhteen, kosmetiikkaa on tullut rutkasti sitten lisää:D Tosi on, että vain murto-osa on käytössä!
Mysterious M
Heh, niin totta! Koksaan ei voi tietää, että sopiiko ne uudet kengät, jos sieltä matkakohteesta ostaa, mekon vai housujen kanssa:D
Mysterious M
Kuulostaa tutulta! Kuinka kukaan saa viikon matkatavarat mahtumaan käsimatkatavaroihin!!!!? Ei edes miehet!:D
Kauempana olen myös käyttänyt pesulapalvelua ja se huomattavasti helpotti kotiintuloa ja sitä pyykkirumbaa! Nyt menossa neljäs koneellinen, vai oliko se jo kuivausohjelma:D
Pirkko / Meriharakka
Me pyrimme matkustamaan käsimatkatavaroilla aina kun mahdollista. Lisäksi yritämme joka reissun jälkeen tsekata, että oliko mukana mitään, mitä ei olisi tarvittu ja sitten yritetään ottaa opiksi, että seuraavalla kerralla taas vähemmän. Mutta onhan tuo tietysti vähän opettelua vaatinut – nyt kun mennään maaluvussa välillä 100-110 ja matkoissa varmaan sama tuplasti, niin alkaa olla pakkaus jo suunnilleen kohdallaan.
Mysterious M
Toi on kyllä asia, johon mä en pysty, paitsi Norwegian koneissa ehkä:) Kosmetiikka ja kengät vievät suurimman osan ja en ole kenkien suhteen turhamainen, tai ehkä vähän, mutta minulla on kerran ollut kantapiikki ja sen takia pakko vaihdella kenkiä:)
Teillä alkaa olla jo niin paljon reissaamiskokemusta, että pakkaukset menee jo unissaan! Meillä kanssa mietitään reissun jälkeen,että mitä ei tarvinnut ja yritetään karsia seuraavalla kerralla. Mutta sitten varmaan eksyy jotain muuta tilalle sinne laukkuun. Toivottomia ollaan:D paitsi mies, joka on aika hyvä näissä karsimisissa:)