Pieni tytär vuoden ikäisenä, hädin tuskin osaa kävellä ja huomatkaa, millaiset hiukset. Äiti innoissaan on laittanut pienen pinnin koristamaan noita ohkaisia haivenia.
Tämä typykkä kasvoi ja sai hiukan enemmän hiuksia ja voitteko kuvitella, mitä hän meni tekemään nelivuotiaana. Leikkasi tietenkin päiväkodissa nips ja naps molemmilta korvallisilta tukon hiuksia ja niin oli äidin tartuttava myös itse saksiin ja leikattava hiukset minipolkkatukaksi. Kyllä sitä harmiteltiin, kun juuri oli saatu hiukset kasvamaan hieman. Saattoipa olla, että tukankasvu sai tästä potkua ja hiuksista tulikin sitten todella paksut ja karheat.
No, hiukset sitten kasvoivat ja kasvoivat ja nyt 15 vuotta myöhemmin ei ole huolta, että tytär menisi saksimaan itse hiuksiaan. Hän kihartaa ja föönäilee hiuksiaan usein, joten kunnolliset hiustuotteet ovat tarpeen.
Tänä kesänä saimme tutustua Kardashian Beauty hiustenhoitotuotteisiin. Black Seed Oil Rejuvenating shampoo pesee hiukset hellästi ja saa hiuksiin kivasti kiiltoa mustakuminaöljyn ainesosien ansiosta. Hoitoaine puolestaan elvyttää ja vahvistaa kuivat ja vahingoittuneet hiukset. Hiuksista tulee kiiltävät, pehmeät sileät ja helposti kammattavat. Tuotteet tuntuivat todella ylellisiltä ja hoitavilta ja näissä oli myös hyvä tuoksu.
Black Seed Oil Liquid Hydration Masque hoiti hiuksiin ihanan pehmeyden ja silkin tunteen. Muistan haikeudella kesää ja sitä kuinka istuskelin saunan jälkeen parvekkeella naamio hiuksissa varmasti melkein tunnin ja kun pesin sen pois, olivat hiukset aivan uskomattoman tuntoiset, kiiltävät ja hoidetun näköiset. Tätä ei toki tarvitse tuntia pitää, mutta kesäilta oli kaunis, joten taisin sen vähän kuin unohtaa. Hyvä unohdus takasi ihanat hiukset.
Testasimme näitä siis yhdessä, minä muutaman kerran ja tytär taisi ihastua niin, että pullot tyhjeni vinhaa vauhtia.
Onko teillä ollut jo Kardashian hiustuotteet käytössä?
Tuotteet lehdistönäytteet
16 Comments
Outi Krimou/Outi's life
En olekaan näitä Kardashianien tuotteita testaillut. Meilläkin tyttärellä on upeat hiukset, itse olen sellainen hiirenhäntä letti 🙂
Kivaa alkavaa viikkoa!
mummo
Ihanat hiukset tyttärelläsi.
Jonna H.
Pikkaisen on hiukset paksuuntuneet ekasta kuvasta. 😀
Katja/Optimismiajaenergiaa
Mikä tukka! <3 Meillä ei ollut esikoisella haivenen haiventa 1vee kuvassa, pinni olisi pitänyt liimata päähän. 😀
Teija Hakula
Nyt iski kyllä hiuskateus! Maksaisin maltaita moisesta
kuontalosta 🙂 Kiitos vinkistä, täytyykin kokeilla jos
Kardashianin tuotteet sopisivat minunkin hiuksilleni.
Brändin meikkeihin olen iki-ihastunut, niitä en vaihtaisi
enää pois.
Kivaa uutta viikkoa sinulle M <3
Souliina S
Ihanat hiukset voi jestas sentään 🙂 Ei ole tullut kokeiltua noita tuotteita vielä, mutta voisihan niitä kokeilla 😀
Kivaa viikkoa!
Mysterious M
Nämä ovat kyllä sellaiset ylelliset tuottee,että uskoisin teidän molempien niihin tykästyvän:)
Mysterious M
Kiitos:)
Mysterious M
No vähän:D
Mysterious M
No ei se kyllä meilläkään kaukana ollut sen liimapuikon käyttö:D Mutta nyt niitä hiuksia riittää ja mies tuskailee, että leikataan, kun niitä sitten löytyy joka paikasta. Se siinä pitkässä tukassa on rasittavaa:)
Mysterious M
Joo, tytär olisi voinut kyllä vähän antaa omiansa pois, ennen noita värjäyksiä:) Mutta tuotteet olivat hyvät ja noihin meikkeihin en olekaan tutustunut, joten varmasti ovat yhtä laadukkaita:)
Mukavaa viikkoa sinne myös <3
Mysterious M
Voisipa olla, että tykkäsit:D
Mukavaa viikkoa!
Tiia K
Kardashianitkin ovat kateellisia noista hiuksista. <3
Mysterious M
No heh, heh! Tuskin sentään:)Mutta kiitos, äiti kiittää tytön puolesta!:D
Mia / Beauty Highlights
Hahaa, mulla on ihan sama tarina! 😀 Yksivuotiaana olin kuvassa melkein kalju ja nyt on sitten tukkaa enemmän kuin riittämiin. Kiitollinen saan olla! Upeat hiukset sun tytöllä ja onhan äidilläänkin 😉
Mysterious M
Älä sano, että myös itse leikkelit tukkaasi:D Joo, onhan sullakin tosi upeat hiukset ja paksut, joten saat olla onnellinen:) Muistan, ettei lapsena äiti antanut minun kasvatella hiuksiani, kun olivat niin ohuet. Nyt on paksut, mutta ei minun hiukset ole mitään tyttäreni ja sinuun verrattuna!