Lämpimät kiitokseni arvontaan osallistuneille! Minusta oli hauska lukea teidän ehdotuksia blogikirjoitusten aiheista. Mielelläni lähden niitä toteuttamaan ja esimerkiksi Jonnan ehdottamaan aiheeseen tartuin heti ja tein jutun ”Käsityö elämässä”. Kiva kuuulla, että kässäaiheet ja kosmetiikka ovat ne mielenkiintoisimmat sekä DIY-projektit. Olenkin tässä mietiskellyt sopivia juttuja, joita voisi jouluun liittyen toteuttaa. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.
Pitää tässä vielä muistuttaa, että kosmetiikka on minulle intohimoinen harrastus ja testauksista haluan kertoa teille juuri ne jutut, mitkä haluaisin itsekin blogeista lukea. Aina kaikki ei toimi haluamalla tavalla ja joku tuote, jota olen himoinnut ja testaillut, onkin ollut sitten väärä minulle, joten turhaapa siitä on sitten kirjoitella. Toki voin sitä toisenlaiselle iholle suositella, kuin mitä itselläni on, mutta lähtökohtana on oma,välillä kiukutteleva ihoni. Mukavana lisänä testautan välillä tyttärilläni heille sopivia tuotteita, joten tulee hieman eri näkökulmista ja ikä-kategorioista näistä testauksista mielipiteitä.
Sitten arvonnan pariin. Tämän ihanan kirjan ”Syötäviä vietäviä” voitti tällä kertaa Sari. Onnea voitajalle!
Tästä saisi hyviä vinkkejä joululahjaleivontaan.Eli yleensä leivon ja neulon lahjat ystäville ja suvullekin.
Toivon,että jatkossakin saamme ihania neuleohjeita,kiitos jo etukäteen.
Ja se haaste,hmmm.Nälkäpäivä-keräys oli,sukka- ja keskospipokeräyksiä on meneillään,lokakuu on Roosa-nauha kuukausi,joulu;antamisen/auttamisen juhla lähestyy.Ehkä joku hyväntekeväisyys tai auttamisaiheinen postaus/haaste olisi hyvä.Siis jos itse koet sen omaksesi.
jausar62@gmail.com
Toivon,että jatkossakin saamme ihania neuleohjeita,kiitos jo etukäteen.
Ja se haaste,hmmm.Nälkäpäivä-keräys oli,sukka- ja keskospipokeräyksiä on meneillään,lokakuu on Roosa-nauha kuukausi,joulu;antamisen/auttamisen juhla lähestyy.Ehkä joku hyväntekeväisyys tai auttamisaiheinen postaus/haaste olisi hyvä.Siis jos itse koet sen omaksesi.
jausar62@gmail.com
4 Comments
Outi Krimou/Outi's life
Oikein paljon onnea arvonnan voittajalle ja ihanaa iltaa sinulle <3
sari
Kiitos vielä tätäkin kautta!Ihana aikuisen naisen blogi,rennolla otteella arjen glamouria,asiaa maustettuna blingillä.Kiitos.
Mysterious M
Kiitos samoin Outi<3
Mysterious M
Kiitos Sari! Olipas kivasti sanottu:)