Lifestyle

Tapahtumia viikon varrelta

Kun edellisessä arvonnassa uskaltauduin heittämään teille mahdollisuuden vaikuttaa postausaiheisiin, niin eräs lukija ehdotti kirjoittamaan jostain tapahtumasta. No, menneellä viikolla minulla oli hieman vilkkaampi seuraelämä, joten teen tähän pienen koosteen jokaisesta tapahtumasta.

Joulun avausta leivonnaisten suhteen. Kyllä, nyt se joulu jo tulla jollottaa, joten sain maistella Akvamariinin pr-päivillä joulunmakuisia Pågenin muffinsseja kauniilla ja persoonallisilla kuorrutteilla. Piparinmakua ja puolukkaa. Nam.

Seuraavana päivänä osallistuin Tabascon ryydittämään tapahtumaan, jossa sain maistaa erikoisempia drinkkejä, tabascolla maustettuna tietysti. Tässä Ruby, joka on Red Hot Coctail Challenge Featured by Tabasco Brand Pepper Sauce kilpailun voittajadrinkki 2016. Oli muuten oikeasti hyvä ja yllättävän raikas drinkki. Ei niin tulinen kuin pelkäsin.

Ruokapuolella oli kalavoittoinen menuu, mutta sain minäkin jotakin lautaselleni.


Perjantaina meidän ihana 40+blogit porukka, tai osa siitä, kokoontui ravintola Salvessa, joka on nyt muuttanut uuteen osoitteeseen Hietalahdenranta 5. Muille oli tarjolla lohikeittoa ja minulle punajuurikeittoa. Miten ihanan hehkuva väri keitossani olikaan ja se oli myös hyvää.

Jälkkärinä oli raikasta ja makeaa vadelmasorbeeta.

Salven tapahtuma toteutettu yhdessä Hok-Elannon kanssa.

Tänä aamuna meillä olikin kotosalla sitten mieheni järjestämät kutsut teemalla: ”Uusi oksasaha suhisee!”. Tähän tapahtumaan saavuin hieman nihkeästi ja minut kammettiin paikalle, vaikken ollut niinsanotusti kutsuille edes ilmoittautunut. 

No, oikeasti tästä oli jo sovittu ja pakkohan tämä savotta oli tehdä. Oksasahan olin ostanut Lidlistä jo aikaisemmin, kun se maksoi vain alle 40 euroa, joten nyt on sitten kunnon koneet hommaan. Omenapuut saivat kunnolla kyytiä ja nähtäväksi jää miten hurjasti ne loukkaantuivat moisesta. Tai sitten ne riemastuvat ja kasvavat vieläkin ehommaksi. Pensasaitaa lyhennettiin varmasti metrillä. Oli taas niin villiintynyt ja karmea, mutta näytti heti paremmalta, kun vähän oksasaha lauloi. 

 Tässä tapahtumassa oli vähän kehnot tarjoilut ja ruokakin piti valmistaa itse, mutta kivan rytökasan me saimme aikaiseksi tuonne pikku pihallemme. Tämä tapahtuma valitettavasti jatkuu huomenna ja silppurilla alkaa sitten oma osansa tässä esityksessä. 

Näin meni viikko ja olisi kiva kuulla, mitä te olette puuhailleet?

8 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *