Tässä tulee lupaamani naamiopostaus kuorivista naamioista. Jos haaveilee siloisen tuntuisista pehmeistä poskista, niin ensin iho tulee puhdistaa hyvin ja naamio tekee sen hieman pintaa syvemmältä kuin pelkkä puhdistustuote. Jotta saisi kosteuttavilla naamioilla maksimaalisen kosteutuksen iholleen, on syytä käyttää kuorivia tuotteita kasvojen iholle ensin. Tärkeää on tietysti muistaa millainen oma iho on ja millaisia kuorintoja sille on järkevä tehdä. Itselläni tuo couperosa sulkee pois useimmat todella hankaavat ja suurirakeiset kuorinnat ja uskon, etteivät ne kovinkaan monen iholle hyvää tee jatkuvassa käytössä. Käytän yleensä kuorintoja, joissa rakeet eivät tunnu lainkaan, tai ovat niin pieniä, jotta niillä ei voi saada tuhoa aikaiseksi iholleen.
Pakko tässä on tunnustaa, että nuorempana, kun näiden kuorivien naamioiden tarjonta oli hiukan suppeampi, niin niitä tuli käytettyä ja ihon herkistymisestä voi kyllä osittain syyttää itseään. Iho oli silloin enemmän sekaiho ja kiilteli ja kyllä sitä tuli jynssättyä aika voimalla, joten huhuh, ihan hirvittää.
Mutta takaisin nykyaikaan ja upeiden kuorintojen pariin.
Environ hydrating exfoliant mask:
- valkosavinaamio, joka imee iholta ylimääräistä rasvaa
- käy myös saunaan, jossa tätä yleensä käytän suojaamaan ihoa lämmöltä
- lähinnä aikuiselle iholle
Colosé :
- savinaamio
- syväpuhdistaa
- kevyesti kuoriva
- hinta 25 e
Tämä on ensimmäisiä luonnonkosmetiikkaan tutustumisiani, vaikkei tämäkään ihan täysin luonnonkosmetiikkaa ole. Jos iho kenkkuilee, niin tämä on hyvä tasapainottaja ja varsinkin tyttäret ovat ihastuneet tähän, sillä se oikeasti auttaa näppyjen tuhoamiseen, varsinkin niiden varhaisessa vaiheessa. Mieto yrttimäinen tuoksu ja voidemainen koostumus ei kuivahda liian kuivaksi iholle ja vaikka tätä suositellaan pidettäväksi noin vartin verran, niin on minulla tämä ollut kasvoilla 40 minuuttiakin ja ei ole mitään punoitusta tai ärtymystä havaittu.
LÒrèal Paris toi markkinoille vähän aikaa sitten kolme naamiota, joissa kaikissa on puhdistavaa savea.
Vihreä Pure Clay Purify Mask:
- puhdistava ja mattapinnan antava savikasvonaamio
- syväpuhdistaa ihoa ja poistaa epäpuhtauksia
- ei kuivata
- sopii kaikille ihotyypeille
Mustanaamion musta Pure Clay Glow mask :
- syväpuhdistaa
- poistaa lian ja epäpuhtaudet hellävaraisesti
- heleyttää ihoa
Pure Clay Exfo mask:
- kuoriva savikasvonaamio
- kuorii ihoa
- ihohuokoset näkyvät vähemmän useamman käytön jälkeen
Tämä puertavanruskea naamio yllätti rakeillaan, joten annoin sen vain vaikuttaa alle kymmenen minuttia ja huuhtelin sen hankaamatta pois. Iho punoitti ensin hieman, mutta rauhoittui sitten. Tämä ei ole minua varten, mutta tytöt kyllä tykkäsivät tästä ja nyt ovat tehneet useampia sekoituksia näistä naamioista, sillä näitähän voi levitellä eri kohtiin, käyttämällä eri naamioita vaikka nenään jaleukaan ja poskiin sitten toista. Naamio sisältää myös nuo edellämainitut ainesosat, mutta lisänä on sitten punalevää, joka on kirkastava ominaisuuksiltaan.
Hinta näillä naamioilla on 9.90 e, joten edullisia ovat ja jokaiseen tarpeisiin varmasti löytyy omansa. Minulla se oli tuo vihreä ja tykkäsin tuosta mustastakin, mutta nämä ovat kyllä enemmän tyttärille sopivia tuotteita.
Lumene Glow reveal:
- kirkastava pikakasvohoito
- lakka- ja tyrniöljyt
- 60 sekuntia iholla ja voit huuhdella pois
- päivittäin voi käyttää tai vain silloin tällöin tarvitessasi syvempää puhdistusta
- hinta 13,90 e
Tuotteet lehdistönäytteitä
8 Comments
Jonna H.
Monet oli tuttuja, mutta minua jäi kiinnostamaan erityisesti tuo Environin naamio.
Outi Krimou/Outi's life
Colosen savinaamio tyttärellä käytössä. Tuota mustaa naamiota voisin testatakin 🙂
Lady of The Mess
Kiitos vinkeistä – hyvä kuoriva naamio on ollut hakusessa, sillä couperosaiho ei niitä rakeita kestä. Tuo ensimmäinen saattaisi olla minun juttuni.
Ja sama juttu – itse olen suurelta osin syypää oman ihoni couperosaan – minun nuoruudessani japaninrakeita ja kuorintatyynyjä käytettiin surutta vaikka iho ei olisi mitään kuorintaa silloin tarvinnut.
Tiia K
L'orealin naamioista vihreä on suosikkini ja kertoi joku juuri ostaneensa 6:lla eurolla, koska oliko Cittarissa -40% L'orealin tuotteista eli aika yes hinta. Tuo Lumenen naamio on vielä testaamatta ja sehän tuli Livboxista. 🙂 Kiva postaus. <3
Mysterious M
Se onkin mielenkiintoinen ja harmittaa ihan, kun se on loppumassa. Saunaan kun ei moni naamio oikein sovi!
Mysterious M
Colosen naamio on kyllä ollut hyvä ja tuo musta on sitten aika hurja, mutta toimii:)
Mysterious M
Ole hyvä! Kemiallinen herkän ihon kuoriva naamio on kyllä järkevin valinta. Meille ei kukaan silloin aikanaan ole osannut kertoa, että se naamioiden hankaaminen ei ole ihan kaikkein paras vaihtoehto ja nyt siitä maksellaan:D
Mysterious M
Hei hyvä, että ilmoitit, jos joku haluaa heti tuon hankkia!Sinne cittariin siis! Lumenen kanssa herkkä ihoinen herkkänä, eli vältä hankausta!
Kiva, jos tämä postaus oli hyödyksi!:)