Keväällä pääsin tutustumaan Colosè ihonhoitotuotteisiin, joista aiemmin kerroinkin jo täällä. Meni syksyyn, ennenkuin sain otettua testivuoroon nämä Colosèn tuotteet. Naamio meillä on ollut tyttöjen kanssa heti kesän alusta käytössä ja siihen olen pariin kertaan täällä blogissa viitannutkin ja sen toimivuuteen olemme olleet tyytyväisiä. Paras rauhoittaja, kun iho oireilee.
Nyt kerron tästä sarjasta omia testikokemuksia. Puhdistustuotteita olen käyttänyt jo elokuun lopusta ja voidetta ja seerumia kuukauden verran naamion taas ollessa käytössä siitä asti, kun sarjan sain mukaani Colosè tapahtumasta.
Puhdistusemulsio 24,50 e, joka sopii kaikille ihotyypeille, maitomainen ja hellävarainen, poistaa kuitenkin kivasti meikit, joskus on tullut pestyä myös silmämeikit, mutta eihän sitä oikeasti suositella. Toimii ja iho on puhtaan tuntuinen, mutta vaatii kaksi puhdistuskertaa, ennenkuin olen varma, että kasvoilla ei ole enää meikkiä. Maitomaiset tuotteet eivät ole yleensäkään niin tehokkaita, olen huomannut, että kerralla meikit lähtisi. Mutta ovat vähemmän kuivattavia kuin geelimäiset.
Ruusukasvovesi 23,00 e, on alkoholiton ja tulee nuoruus tästä mieleen. Silloin apteekista ostettiin niissä ruskeissa pulloissa ruusuvettä ja sillä koitettiin kasvoja puhdistaa. Tämä toimii ihan ok, mutta nämä vedet, vaikka tärkeitä ovatkin, eivät oikein sytytä minua. En ole koskaan oikein innostunut niistä, sillä en ole nähnyt niillä olevan suurta vaikutusta vaikka ne olisi jättänyt pois kokonaan. Nyt kuitenkin kiltisti käytin tätä ruusuntuoksua kasvoilleni, mutta vain illalla. Aamulla pesin vain vedellä kasvoni.
Alppiyrttitiiviste 45,00 e, johon yrtit ja kasviuutteet on valittu tarkoin ehkäisemään ihon ennenaikaista vanhenemista. Vaikka tässä olikin noita yrttejä monenlaisia, kuten alppitähti, salvia, rohtoraunioyrtti, malva, rosmariini ja takiaisenjuuri, niin tämä kävi minun iholleni loistavasti. Ihoni ei ärstynyt, vaan oli rauhoittunut, kun tätä käytin. Tuotteessa on miellyttävä tuoksu, joka vaikuttaa yllättävän paljon tuotteiden käytössä. Toki olen käyttänyt voimakkaita ja jopa epämiellyttävän tuhdisti tuoksuvia tuotteita, koska ne ovat olleet toimivia. Mutta yleensä niiden tuoksuun tottuu ja lopulta sitä ei enää huomaakaan. Yrttialppitiivisteen kanssa ei ollut sitä ongelmaa, vaan tykästyin siihen heti.
Vitalisante Hyarulonivoide 44,00 e, sisältää runsaasti anti-age ainesosia kuten antioksidantteja, passionhedelmää, hyaluronihappoa, panthenolia ja A-vitamiinia sekä keramideja.
Voide on tuoksultaan hyvin mieto ja tuoksu häviää nopeasti iholta. Notkeahko voide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Käytin tätä aamuisin ja illoin. Anti-age vaikutuksista en voi mitään sanoa, mutta ihoni ei reagoinut näpyillä, joten kaikki hyvin. Ehkä tämä oli juuri se vuodenaika, jota tätä pystyy vielä käyttämään, mutta kohta on syytä tarttua täyteläisimpiin voiteisiin. Haikon kasvohoidossa käydessä minulle sanottiinkin, että iho näyttää hyvältä, mitä nyt couperosa-alueilta punoittaa, mutta hieman on kuiva. Joten kosteutusta iho janoaisi ja tämä saattaa olla liian kevyt minulle tästä eteenpäin.
Tässä vielä kuva naamiosta, jota olen jo hehkuttanut. Jää suosikiksi. Hinta 25,00 e.
Mielenkiintoinen sarja, jossa on järkevällä tavalla lisätty luonnon yrittejä, niin että tuotteessa on vain kasvien parhaat ominaisuudet. Hyvä mieli tästä jäi, ei ahdistusta näpyistä tai muista kutinoista, joten sopi iholleni. Kiitos tästä.
Lehdistönäytteitä
4 Comments
enkulin käsityöt
Mielenkiintoiset tuotteet.
Outi Krimou/Outi's life
Itse olin enemmän kuin tyytyväinen naamioon, se on ihanaa.
Kivaa viikkoa M!
Mysterious M
Yllätyin itsekin positiivisesti:)
Mysterious M
Naamio on minusta näistä paras:) Mukavaa loppuviikkoa!