Lifestyle

Asiaa asiakaspalvelusta ja glitterlakkaa kynsille


Minulla oli eilen syntymäpäivät ja perheeni muisti minua uudella puhelimella. Tai oikeastaan rahalahjalla, joka oli tarkoitettu puhelimeen, siis siihen uuteen OnePlus 3T kännykkään. Olin tätä jo hieman pitemmän aikaa harkinnut, koska tuo tyttäreltä peritty Iphone 4S alkoi hyytyä akun suhteen ja kivasti jäätyi aina ulkona, kun asteet lähenivät nollaa. Kuvien tasoon halusin myös parannuksen ja pieni koko muutenkin tuossa Iphonessa alkoi häiritä, sillä kun on huono näkö, niin toivon suuremmalla luurilla pärjääväni paremmin. Ehkä minun oli tosiaan aika vaihtaa puhelin ja koska syntymäpäiväni olivat sopivasti tämän uuden puhelimen ilmestymisen lähettyvillä, niin sen minä sitten hankkisin.


Kävin vanhemman tyttäreni kanssa eilen ostamassa tuota luuria, koska tyttärellä jo OnePlus oli ja hän tiesi sen, mitä vaatisin puhelimeltani, niin tytär lähti mukaan, vähän kuin tukihenkilöksi.

Tytär harkitsi taannoin tuota Huawein puhelinta, kun sitä testaili, mutta onneksi päätyikin tähän OnePlussaan ja huomasi sen olevan tasokkaampi, vaikka tietysti hintakin oli hieman enemmän. Elisa-kauppa löytyi Itiksestä, josta tuon puhelimen saisi, joten sinne suuntasimme. 


Matkalla satuin pysähtymään OnePlus Pop up kaupan edessä ja nuori mies sieltä pomppasi nojatuolista, missä oli istuskellut ja jo huutelikin meille tästä uudesta mallista ja pyysi sisälle katsomaan. Menimme, koska ajattelin, että samapa tuo, mistä sen hankkisin. Tämä tyylikäs nuori mies aloitti sitten myyntipuheensa ja esittelynsä, minkä tavallaan aluksi ymmärsin, mutta hyvänen aika, miten alkoi sen myyntitykityksen äärellä tuntea itsensä vanhaksi, tyhmäksi, tietämättömäksi ja täydeksi tolloksi, kun sitä ”nörttijuttua gigamegagugapixeli” vaan riitti. Hän oli hyvin päällekäypä ja itseriittoisella tavalla tyrmäsi minut täysin, alentuneesti naureskellen vielä kuittaili entisestä puhelimestani, että on jo aikakin vaihtaa uusi. Tytär tuumasi, että kaveri jotenkin huomasi, että vähän tipuin kärryiltä mainospuheryöpytyksen aikana ja tavallaan lisäsi pätemistään ajattelemalla, että minä en varmaan muutenkaan tajua näistä mitään. Saattoihan tuo olla tottakin.


Megagiga-puheensa pidettyään ja minua teititeltyään tarpeekseen, hän tiedusteli, että haluanko kysyä jotakin. Teki mieli kysyä, että ”missä on vessa?” ihan huvikseen ja katsoa kaverin ilmeitä. Mutta kohteliaasti vain heitin, ettei minua tarvitse teititellä ja kyllä minä sen puhelimen ostaisin ja kuoret myös, joten tehdään kaupat. Halusin vain pois sieltä. Kuoria ei ollut enää, koska on ollut niin kova kysyntä sekä puhelimilla, että kuorilla, mutta nyt saisin sitten timanttilasin puhelimeeni kaupan päälle, mutta vasta perjantaina, kun nekin ovat loppuneet. Eikä se muuten olisi tullutkaan kaupan päälle, vaan pelkkä asennus olisi ollut kaupan päälle, 20 e olisi pitänyt siitä lasista maksaa. Nostaessani seteleitä kukkarosta, tyyppi kuittasi, ettei meillä käy käteinen, johon itse puuskahdin, ettei sitten tule kauppaakaan. Ei tullut, mutta pienen matkan päässä olisi se oikea Elisa, johon me olimme olleet alunperin matkallakin. Lähdimme sinne siis ja molemmat tyttäreni kanssa huohahdimme, että jopa oli harvinaisen ärsyttävä tyyppi. 

Seuraavassa Elisa-liikkeessä oli jonotusta ja tyylikäs moderni sisustus, jossa  näkyivät screenillä jonotusnumerot ja ajattelin, että varmasti täällä olisi sitten helpompi asioida, eikä tarvitsisi nolostella omaa tietämättömyyttään. Sieltä sitten saimme myyjäksi hieman laiskanpuoleisen kaverin, joka löntysteli hakemaan puhelimen ja naureskeli minun vanhalle puhelimelle ja sanoi alentuvasti, että kyllä sinä nyt pääset vähän uudelle aikakaudelle tällä uudella luurilla. Varmasti tuo on totta, mutta jestas sentään näitä tyyppejä, onko pakko olla noin ivallinen. Lisäksi hän tivasi liittymääni, mutta vaihtamaan en ryhtynyt ja hän puolusteli sanomalla, että hän vain yrittää tienata rahaa. Minä siinä ihmettelin, että juurihan minä sinulta ostan puhelinta, mutta hän kertoi, ettei hän siitä mitään tienaa. 


Arvanette vaan, jos olisin jostain muusta kaupasta voinut sen puhelimen ostaa, niin juoksulaukkaa olisin sinne kiirehtinyt. Vielä oli sim-kortin vaihto edessä ja nyt sitten seuraava koitos ja vuorossa DNA-kauppa.

 Tämä liike oli hyvin yksinkertainen ja hieman ehkä vanhanaikainen tyyliltään sekä käytännöltään. Ei hienoja screenejä, joilta näkyisi jonotukset ja myyjiäkin oli vähän, mutta asiakkaita paljon. Olin jo valmiiksi hieman varautunut, mutta täälläpä olikin yllätyksekseni myyjä, joka oli kohtelias, avulias ja kuunteli minua sekä oli asiakasta arvostava. Asiat hoituivat mallikkaasti ja hän kehaisi jopa vanhaa puhelintani, että hyvin on kestänyt tämä malli kuitenkin, kun valitin sen jäätymistä ajoittain. Nyt ei tullut noloa oloa ja hoidomme siinä samalla muitakin juttuja liittymään liittyen. Tästä myyjästä jäi hyvä mieli ja annoinkin hänelle suoraan palautetta ja kiittelin kohteliaasta ja arvostavasta tavasta kohdata asiakas. 


Miten asiakasta kohdellaan, puhutellaan ja ennen kaikkea kuunnellaan, siinäpä asiakaspalveluun pientä pohdittavaa. Tärkeintä ei ole rynnätä hokemaan sitä omaa mantraa, pelkästään myynti päällä vaan kohteliaasti tiedustella ja edetä sen mukaan mitä asiakas haluaa. Jos asiakas ei ole alan ammattilainen, et saa häntä vakuuttuneeksi ostoksesta, jos puhut vaikeata ammattikieltä ja yrität sillä tehdä vaikutuksen. Ole inhimillinen ja kohtelias ja jos jokin asia huvittaa, niin naureskele jälkeen päin, älä tee sitä asiakkaan edessä. Tai näin minä sen näkisin.
Onko sinulla muuten vastaavanlaisia kokemuksia tämmöisestä asiakkaan kohtelemisesta? 

Minulla on nyt kuitenkin uusi puhelin, jonka käyttöä tässä opettelen ja sain jo iloisesti hieman sekaisin sähköpostit ja hävitin blogini ja unohdin sen salasanan ja kaikkea uutuuteni myötä, mutta eiköhän tämä tästä selkene. Niin, miten ne tyypit siellä oikein luuli, etten mä muka tiedä ja taida näitä hommia?!! Yeah! Right!

Esittelen tässä blogitestiin saatuja ihania Isadoran lakkoja, jotka sointuvat hienosti uuteen metallinhohtoiseen puhelimen takakanteen. Nämä kimalle-glitterilakat ovat kyllä hohtaessaan niin kauniita ja sopivat tulevaan juhlakauteen tosi hienosti. Näillä lakattuja kynsiä tullaan kyllä täällä blogissa ja tuolla instan puolella näkemään tämän tästä. Ihanaa kimaltelevaa joulun odotusta, sillä huomennahan se oikeasti alkaa se joulun odotus. 

Niin ja toivottavasti ennätät poikkeamaan huomenna ja joka päivä ennen joulua, tänne blogiin katsomaan kehittämääni joulukalenteria. Kaikenlaisia kivoja juttuja on tiedossa….

24 Comments

  • Tiia K

    Ensinnäkin sydämelliset onnittelut M ja miksi ei Fb vihjannut eilen, että sulla oli synskät. <3 Toisekseen vielä synttärinäs sait moista kohtelua. Tuon noin ison käteisen kanssa on sellainen homma, kerron tämän ihan pankkivinkkelistä. Eli pankissa, jos haluat tallentaa isomman summan rahaa tilillesi, tulee todistaa henkilöllisyys ja mahdollisesti kertoa rahan alkuperä. Ihan rahanpesusyistä. Joten noissa liikkeissä, kun on isojakin ostoksia, niin ovat sitten tehneet tuon käteisrajan varmaan.. Mutta sitten asianhan voi perustella ja kertoa kauniisti. Nuoret ja ylimieliset.

    Meidän Porvoon Gigantissa on nuorehko mies, joka aina jaksaa selvittää ja säätää ja on poistellut turhia sovelluksiakin meikäläisen luurista, jotka kuluttavat turhaan akkua. Mm. gmail päivitykset. Eli kyllä kaikkialla pitäisi olla yhtä auttavia ihmisiä. <3

    Nuo lakat ovat aivan ihania ja minäkin testaan ekaa kertaa Isadoran lakkoja, en vaan voinut noita vastustaa. Omasta joukosta jäi tuo tumma pinkki uupumaan, mutta muuten on ihan samat ihanuudet testissä. <3

    Onnea vielä halausten kera. <3

  • Marjo

    Myöhästyneet onnittelut 🙂

    Itselleni on sattunut luurikauppoihin sekä huonoja, hyvin huonoja että hyviäkin myyjiä. Työpuhelin (vajaa kuukauden ikäinen) alkoi kuumenemaan ja tyhjensi akun puolessa tunnissa vaikkei sitä edes käytetty. Menin Sellon Soneraan mihin työantajani neuvoi ja olin jättämässä sitä huoltoon mutta eivät luvanneet varaluuria joten sitten toiseen Soneraan Kampissa ja kyllä on superpalvelua siellä. Usein se on kyllä myyjästä kiinni miten haluaa asiat hoitaa vai haluaako vain myydä sen liittymän ja saada siitä rahaa itselleen. Kampin nuori kaveri oli heti avulias ja ymmärsi, että firmapuhelimiin tulee aina varaluuri. Hän hallitsi koko tilanteen ja pahoitteli vielä Sellossa saamaani luokatonta palvelua.

    Nyt on uusi luuri sinulle ja kynnetkin sävy sävyyn 🙂

  • Tuula / Tuula's life

    Paljon onnea Minna! Ihana syntymäpäivälahja! Ja aikamoista asiakaspalvelua.

    Minun piti vain mainita yhdestä suuresta norjalaisesta liikkeestä, mutta kun Tiia jo tuossa mainitsi nimen, niin jatkan samoin, kyseessä on Raision Gigantti. Sieltä olen saanut loistavaa asiakaspalvelua. Viimeksi kun olin siellä ihan muissa kuin tietokone- ja puhelinasioissa, niin vakkarimyyjäni tuli kysymään, josko haluaisin tutustua uuteen iPad Pro -mallistoon. Sanoin, että en ole nyt hankkimassa mitään laitetta. Myyjä vastasi, että hän silti mielellään esittelisi minulle Pron uusia ominaisuuksia. No, minä mielelläni otin uudet tiedot vastaan. Liikkeessä oli hiljaista, mutta silti. Kiittelin ja mitään pakko-oston tapaista en tuntenut. Vaan tiedänpä, minne seuraava laiteosto taas minut vie.
    Ja ihania kynsilakkoja, kyllä kelpaa nyt puhelinta näpytellä.
    Haleja, Minna <3

  • Mimosa

    Näissä puhelin/liittymä/tabletti hilavitkutin kaupoissa kyllä joskus huomaa sen, kuka on oikeasti kiinnostunut asiasta eikä tee sitä vain provikoiden takia (liittymien myynnistä taitavat jotain provisiota saada).
    Arvostan, jos myyjä on rehellinen.

    Näin kävi itselleni puhelinkaupoilla ja kysyttiin myyjältä eräästä puhelimesta, joka näyttö meni myös reunoille. Saatiin rehellinen vastaus, että jopa myyjän mielestä se on aika turha ja tuo vaan lisähintaa, toki ulkonäöllisesti hieno 😉 Myyjä myös osasi kertoa vertailukohteita muihin tuotteisiin ja tietty ne hyvät/huonot puolet. Eikä tuputtanut mitään.

    Poistuin kassan kautta. 😀

  • Belladonna

    Myöhästyneet onnittelut! Ylimielisiin tai tyrkyttäviin myyjiin olen törmännyt useamminkin kerran, mutta onneksi useammin saanut oikein hyvää palvelua. Ihanan värisiä kynsilakkoja!!

  • Souliina S

    ¨Heti alkuun sylintäydeltä onnea <3
    Ja huh huh mitä myyjiä, mä oisin varmasti kävellyt kummastakin puodista ulos!
    Onneksi sait kuitenkin puhelimesi ja vielä viimeisestä liikkeestä kunnon palvelua.

    Onhan tälläisiin törttöihin tullut törmättyä aina välillä.
    Työkaverini kertoi , kun hän oli ostamassa autoa, ja kyseli kaikkea mahdollista autosta ja ominaisuuksista niin myyjä naureskeli, että rouva voi vaikka potkiskella autonrenkaita (eli et tiedä autoista kuitenkaan mitään), no se rouva käveli liikkeestä ulos ja osti auton toisaalta.

  • Outi Krimou/Outi's life

    Myöhästyneet onnittelut sinulle.
    Kylläpä olet törmännyt törttöihin myyjiin. Mieleen itselleni on jäänyt eräs vaateliikkeen myyjä, joka tuhahteli minun puhuessa ja samalla mittaili minua päästä varpaisiin. Kyllä tuli typerä ja halpa olo.

  • maiju

    Myöhästyneesti onnea. Itsekin olen käynyt tekemässä erilaista kauppaa erinäisissä liikkeissä ja olisi vähän asikaspalveluasiaa… saatanpa joku päivä vähän kirjoittaa 🙂 Maksava asiakas on se, jota pitäisi palvella. Hän tulee ehkä takaisin… siis ehkä 🙂

  • Lumo

    Onnea onnea!

    Olen saahut Verkkokaupassa yleensä todella tympeää palvelua, mutta viimeiset kaksi kertaa ovat olleet positiivisia yllätyksiä. Uutta tablettia ja puhelinta ostaessa minulle on järkevästi ja ymmärretävästi esitelty pari hintahaarukkaani osuvaa parasta ehdokasta, kerrottu niiden hyvät ja mahdolliset huonot puolet ja puhelimesta suositeltiin vielä sitä halvempaa. Niihin on vielä tehty oston yjteydessä ylimääräisenä pari esiasetusta, jotta olen päässyt helposti alkuun. Molemmilla kerroilla muistin kiittää vuolaasti nuoria miesmyyjiä hyvästä palvelusta.

  • Mysterious M

    No kiitos! En mä sinne fb:n sivulle ole sitä kehannut laittaa, kun en halunnut tehrä siitä ny mittään numeroo:)
    Mutta joo, ymmärrän tuon, että se pop up kauppa ei pystynyt ottamaan käteistä, mutta kun se palvelu oli muutenkin vähän….
    Kiva kuulla, että löytyy niitäkin, jotka OSAAVAT palvella ilman ylimielisiä juttuja. On siinä pojilla vielä oppimista, mutta en nyt jaksanut alkaa SITÄKIN opettaan niille:D

  • Mysterious M

    Kiitos:) Ihana kuulla, että osataan sitä palvella, kun on oikean asenteen omaava ihminen. Kyllä minuakin yleensä siellä Gigantissa on hyvin palveltu ja tämä nyt oli vaan sarjassamme OMG-tyypit Elisalta:)

  • Mysterious M

    Noinhan se pitäisi toimia ja olla reilun pelin henki, mutta usein se myynti vaan puskee päälle ja käytöskin on sitten sen mukaista. Ostamaanhan sinne kyllä tullaan, mutta kun sana kiirii ja palvelu on ikävää, niin ei kyllä tee mieli mennä sellaiseen liikkeeseen uudelleen. Tuo on tosi hyvä, että osataan antaa vertailua eikä myydä vaan sitä hienointa ja kalleinta. Eli asikasta osataa ns. lukea:)

  • Mysterious M

    Kiitti bella:) Niin on minunkin onni ollut myötä ja hyvää palvelua noin niinkuin yleensä olen saanut. Mutta kun on epävarma itse ja menee ostoksille ja saakin vielä epävarmemmaksi olon ja tuntee itsensä toooosi tyhmäksi, niin se pistää harmittamaan:(
    Mutta joo, tämä nyt tästä ja eteenpäin!:)

  • Mysterious M

    Kiitos onnitteluista!
    Voi vain sanoa tuohon autokauppaan, että sitä saa mitä tilaa ja voipi käydä niin, että jääkin näppejään nuolemaan, kun on ylimielinen. Tämmöisiä juttuja olen minäkin kuullut autokauppojen osalta ja ihmettelen, etteikö nuo autokauppiaat ikinä opi:)

  • Mysterious M

    Kiitos Outi:) Siis tuota minun on vaikea ymmärtää, että vaatekaupassa ollaan ilkeitä ja arvostelevia. Eihän sillä tyylillä saada mitään myydyksi. Niillä, jotka ovat innokkaita myymään taitaa olla sitten se provikka-palkka, joten ehkä sillä sinua huonosti kohdelleella oli vain perusminipalkka ja sitä otti se työ päähän:D

  • Mysterious M

    Kiitti:) Näin juuri, eikö ne ota sitä onkeensa, että sen seuraavankin puhelimen ostaisin heiltä…no se jää nähtäväksi ja silloin he eivät siellä enää työskentele, luulen:)

  • Mysterious M

    Kiitos onnitteluista!
    Eikö ole hassua, että sitä joskus aivan hämmästyy, jos saa hyvää palvelua ja senhän pitäisi olla itsestään selvää!!! Noin yleensä saa sitä normaalia, johon on tyytyminen ja ei siitä jaksa alkaa keuhkoomaan, että haluaisin vielä parempaa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *