• Lifestyle

    Vuosi loppuu ja uusi vuosi alkakoon!

    Näin se vain tuo vuosi on tullut täyteen ja ihan kohta on uuden vuoden aika. Kun olen katsellut ihmisten postauksia ja kuvasarjoja menneestä vuodesta, aloin pohtimaan omaa mennyttä vuottani. Helpotuksena voin vain todeta, että vuosi meni hyvin ja ei tapahtunut mitään kamalaa eikä nyt mitään järjin suurta mullistavaakaan, siis aika tasaista ja hyvä niin. Usein sitä käy liikaa miettimään oman elämänsä kuvioita ja vertailee niitä toisten tapahtumiin. Tai oikeastaan ennen tein noin. Nyt voi todeta, että jaahas, tuollaisia kuvioita teillä, no meillä mennään edelleen samoja latuja. Kun tulee ikää tarpeeksi, niin arki on se, mikä antaa voimia. Nuorempana se tuntui tappavan tylsältä jo pelkkänä sanana.  Pienet piristykset ovat aina paikallaan,…

  • Ihonhoito

    Bioeffect: kaunis iho, kirkkaampi katse

        Bioeffect: kaunis iho, kirkkaampi katse   Joulukuun lopun pimeydessä on viimeistään hyvä herätä huolehtimaan ihon hyvinvoinnista ja auttaa sitä kestämään tulevan talven tuiskut ja kylmät ilmat. Niin, nythän se kaikki vasta alkaa.    Itse olen ollut pitkästä aikaa tyytyväinen ihoni kuntoon, sillä pH-Formula hoidoissa ihoni sai kunnon boostauksen ja nyt jopa punoitus on minimissä ja se on paljon se. Kyllä kasvohoidot ja varsinkin sellaiset tehohoidot, joissa saattaa vähän jopa kirpaista kipurajoilla, tekevät hyvää.    Kokemusta on nyt yhdestä hemmotteluhoidosta, mikä sinänsä tuntui ihanalta, mutta ei näkynyt sitten ihon kunnossa mitenkään jatkossa. Toisaalta en tämän hoidon tuotesarjaa ole testannut, että saattaahan se olla siitäkin kiinni.    Toisen hoitosetin sain…

  • Lifestyle

    Mitä ruokaa joulun jälkeen?

    Joko kinkku ja joululaatikot alkavat kyllästyttää? Minua ainakin ja niin lensi muutama puoliksi syöty laatikko jo roskiin. Harmitti hiukan, koska ruokaa ei saisi heittää pois, mutta ei se olisi enää maistunut. Mitä sitten voisi tehdä ruuaksi joulun jälkeen, kun ei halua touhuta keittiössä koko päivää ja ruoka pitäisi valmistua suhteellisen nopeasti. Tähän löytyy helppo ruokavinkki ja sellainen, jonka jokainen osaa ja tekemisessä onnistuu. Tarvitset rintafileitä, minulla on ollut monenlaisia kananpaloja käytössä tällä reseptillä, joten ei ole niin väliä. Paista pinta fileisiin pannulla ja mikäli kananfileet ovat isohkoja, niin puolita ne. Lisää uunivuokaan kanat ja pilko isohkoja paloja paprikaa joukkoon.  Seuraavaksi tyhjennä koko pullollinen Mexican tomaattiketsuppia vuokaan kanojen päälle, jotta ne…

  • Sisustaminen

    Jouluhaaste

    Keyword Love-blogin Jonna toteutti kivan jouluhaasteen, jonka halusin itsekin tehdä, mutta vasta näin joulun jälkeen oli aikaa istahtaa tätä kirjoittamaan. Ideana on vastata 24 kysymykseen. Tässä se tulee: Parasta joulussa? Ihmiset ja yhdessäolo perheen kanssa, kauniit kimaltelevat koristeet sekä yksinkertaiset luontokoristeet, ruoka. Joulumusiikkisi? Rakastan imeliä, kyyneliä silmiin nostattavia vanhoja kappaleita, kuten White Christmas yms. Nat King Colen laulamina sekä Michael Bublen esittäminä. Tosin perhe jo inhoaa niitä, sillä kuuntelen niitä varmaan turhan usein ennen joulua. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Kyllä tykkään ja onnellisia loppuja niissä. Joulut on kuvattu aina niin kauniiksi saduiksi elokuvissa, joten on mukavaa välillä unohtaa tämän hetken kurjuudet ja uppoutua elokuvien harhamaailmaan. Holiday nyt tuli ensin mieleen. Jouluherkkusi…

  • Lifestyle

    Jouluaatto

    Löysin vanhan kuvan, jossa lapsuusajan piparimuotti keinuu omenapuun oksalla lumikiteet olallaan. Tästä tulee minulle rauhaisa olo.  Blogi vetäytyy joulutauolle ja toivotan mitä ihaninta ja rentouttavinta joulua kaikille!

  • Sisustaminen

    Joulukalenteri 23.12.

    Viime hetken somistuksia laittelin, jossa myös nuoriso oli hieman apuna ja poikaystävä viritteli jouluvalon kuuseen. Metsäkauris ja vielä glitterinen, joten en voinut vastustaa. Hassuhan tämä on, mutta voihan joulussa olla myös kauneuden oheessa huumoria. Mietimme, että kuinka luontevasti tuon pään tähän lyhtyyn saa istutettua ja tuumin sen niin, että lunta on satanut niin paljon, että bambi-raukka  kahlaa kaulaansa myöten lumessa ja päätyy pienen jäätyneen lammikon reunalle. Lammikko sijaitsee kukkulalla ja on siksi tuossa korkealla. Onko uskottavaa? No, ei varmaan, mutta sitä minä tavoittelin. Eteisessä Amaryllis meni sitten katkeamaan, juuri kun oli avannut mitä kauneimmat kukat, joten ei muuta, kun avautunut kukan varsi pieneen maljakkoon ja takaisin vaasiin. Ei minua näin…

  • Askartelu

    Joulukalenteri 22.12.

    Loppu häämöttää, joulu on jo ovella, mutta kuten tavallista ne lahjapakettien nimikortit joko unohtuu ostaa, tai ne loppuvat kesken juuri silloin, kun ajattelet, että kohta kaikki on tehty. Kauppaan on tylsä lähteä vain pakettikorttien takia, joten järkevintä on hankkia varastoon itselleen vaikka mustaa kartonkia ja kun kotoa löytyykin jo nuo leimasimet ja leimasinsieni, niin ei muuta kuin painamaan. Korteista saa kivan persoonalliset, jos jaksaa koristella ne vielä vaikka hopeatussilla reunoiltaan. Minä luulen, että kiireen vuoksi jätän reunat koristelematta ja menen tällä yksinkertaisemmalla tavalla. Mikäli sinulla on aikaa tai vaikka pikkuapulaisia siellä kotosalla, niin hamahelmien avulla saat kivan idean tehdä lahjapakettiin kortti. Tässä vaaditaan vain hiukan luovuutta, jos oikeita muotteja ei…

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 21.12.

    Givenchyn L´ange noir eau de parfum leikkii valolla ja varjoilla ja on syntisen tummassa asussaan seksikäs, viettelevä ja huumaava itämainen tuoksu. Musta enkeli, joka on mahdollisesti saapunut toiselta tähdeltä. Tuoksun alussa pehmeä manteli valloittaa vaaleanpunaisen pippurin kera. Sydäntuoksussa viipyilee seesamin siemen ja valkoinen iiris. Pohjalla hyväilevät ambra ja tonka-pavut. Tuoksu on voimakas ja ihan kaikki tähän eivät ihastu. Tekeytyessään kantajan iholla jonkin aikaa, se rauhoittuu ja pehmenee. Tämän tuoksun kantajalta vaaditaan hieman rohkeutta, sähäkkyyttä ja särmää.  Tämän tuoksun antaja jää taatusti mieleen, joten pieni vinkki miehelle, joka haluaa todella yllättää ja lahjan saajana on rohkea nainen. Eipä olisi hassu idea kääräistä pakettiin myös musta silkkinen yöasu.  Löytyisikö sieltä rohkeutta tämän…

  • Sisustaminen

    Joulukalenteri 20.12.

    Joskus se inspiraatio voi tulla vaikka siivotessa joulukoristelaatikkoa. Näin kävi minulle ja hermohan siinä kyllä ensin paloi, kun palloja ja kaikkea krääsä-koristeita tipahteli yli äyräiden olevista säilytyslaatikoista. Minun oli pakko käydä karsimaan, sillä oikeastaan olen hieman kallistunut tuolle Konmari-mikä-lie-minimalistiseen suuntaan. Tiedättehän sen japanilaisen eepoksen, miten karsia turhia ja siivota nurkat kaikesta ja pärjätä vain muutamalla jutulla ja kestää perheen huudot siitä, kuinka äiti vain heittää kaikki muiden tavarat pois, muttei omiaan. ( Tämä taas ei alkuunkaan pidä paikkaansa, minähän annan vain niille omille tekohengitystä ja ne alkavat uudestaan kukoistaa!)  No en ole Konmari-asiantuntija ja nimikin voi olla väärin ja kirjaa en ole edes aukaissut, mutta ajatus lähti siis siitä, että…

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 19.12.

    Jos kuusenalusmatto kyllästyttää ja haluat vaihtelua tai matto on vaikka hukkunut, niin tässä helppo, nopea ja edullinen idea sellaisen tekemiseen. Tämä ei vie paria tuntia kauempaa, joten aikaa on. Ensin mieti minkä kokoinen matto olisi sinulle sopiva ja tee se kaavapaperista. Leikkaa myös juuttikankaasta/säkkikankaasta vastaava koko. Huolittele reunat siksakilla. Harjoittele lumihiutaleen leikkaamista ensin vaikka pienellä mallilla ja kun keksit kivan tyylin, toteuta se fleece-kankaasta leikaten. Muista että ihan pientä pitsikuviota ei kannata lähteä tekemään, jotta se pysyy kivasti ryhdissä. Aseta leikattu fleece-lumihiutale juuttikankaan päälle tekstiililiimalla. Itse en jaksanut liimata jokaista kohtaa, mutta tärkeintä on nuo ulkoreunan sakarat ja keskusta, jotta pysyy paikalla. Valmista. Sitten vain kuusta hakemaan.  Pyydän anteeksi, että…

  • Kosmetiikka

    Joulukalenteri 18.12.

    Joulukalenterissa arvotaan jälleen kosmetiikkaa! Lumenen uutuus Glow boost, Morocconoil saippua ja Flow cosmetics Facial cream for dry and sensitive skin. Arvontaan voit osallistua vain tänään ja vain jäseneksi kirjautuneet. Tänäänkin voit vielä liittyä jäseneksi. Arvonta alkaa nyt ja päättyy klo 24.00. Kommenttilaatikkoon laita viestiksi joulutoivomus, olkoon mikä vaan ja vaikka mahdoton toteuttaa, mutta joulunaikaanhan saa toivoa! Muista s-posti myös! Onnea kaikille arvontaan!

  • Käsityöt

    Joulukalenteri 17.12.

    Nyt mennään jo perinteiseen lahjaan, eli patalappu perheen kokille. Nämä ovat jonkun mielestä tylsiä lahjoja, mutta patalappu ainakin minulla kulahtaa ja kuluu ja joskus vähän kärtsääkin, joten mielelläni otan kivan uuden patalapun vastaan.  Sinooperissä on hauskoja, veikeitä ja kauniita leimasimia ja niillä saa kikkailtua vaikka millaisia kuvioita kankaaseen painaen. Helppoa ja tämän teossa voi myös lapset olla mukana. Tähän DIY patalappuun tarvitaan vain pellavaa tai puuvillaa palanen. Minä käytin yhden Ikean Aina-verhon jämät. Lisäksi tuonne väliin voi laittaa vanulevyä tai sitten kangasta, joka on tehty patalappujen sisuksiin sopivaksi, kestää siis kuumaa. Eurokankaasta olen tätä joskus palasen ostanut. Niin ja tietysti tarvitaan leimasinsieni, minulla oli musta tässä käytössä, mutta siitä näyttää…

  • Sisustaminen

    16.12 Joulukalenteri

    Tämän päivän kalenteriluukussa toteutetaan jouluinen  somistus. Meillä on tuo eteistila sellainen, mihin halusin luoda kivan jouluisan tunnelman  joulukukilla ja valoilla. Kynttilät ovat hieman riskialttiita, sillä kun porukkaa tulee yhtä aikaa liian monta tuohon eteiseen, niin siinä saattaa joku huitaista vaikka kynttilään kumoon, joten turvallisuuden suhteen tulee olla järkevää tämä somistaminenkin.   Vuosi sitten ahersin työkalupakkiin käpyjä ja kasveja ja siitä postaus löytyy täältä, mutta olen sen verran vaihtelunhaluinen, etten halunnut samanlaista heti seuraavana vuonna.  Meillä jäi miehen vessan remontissa peilikaapin peilit nurkkiin lojumaan, joten korjasin ne talteen ja nehän sopikin mainiosti tuohon lipaston päälle. Siihen sitten sydänjouluvalot, joissa on patteri ja se on todella hyvä keksintö, sillä pistorasiaahan ei tietenkään kukaan ole…

  • Käsityöt

    Joulukalenteri 15.12.

    Kirjoneuleiset kämmekkäät, vaikka inhoanikin tätä sanaa, mutta tällä nämä kaiketi parhaiten tunnetaan, tein tämän päivän joulukalenteriin. Nämä voi neuloa kuten lapaset, mutta tee varsi pitemmäksi  kuin lapasia neuloessasi, ennen peukalon paikkaa. Päättele, kun pituus on sopiva ja peukalon kohdalla samoin. Nämä ovat todella hyvä lahjavinkki paleleville nivelille ja muutenkin, minun kädet ovat aina jäässä, varsinkin töissä, niin nämä auttavat ja silti sormilla on vapaata työskennellä. Lankana minulla oli jämälankoja tuosta Ruska-mekosta, eli silkki-villa ja valkoinen oli muistaakseni merinoa, jämälanka sekin. Silmukoita  riitti 40  kokonaismääräksi, sillä minulla on pienet kädet ja halusin niistä tiukat, kun kuitenkin käytössä venyvät. Muutama kerros 2o ja 2n ja sitten sileällä kuvioita, mitä mielii, kunhan ilottelee.…

  • Sisustaminen

    Joulukalenteri 14.12.

    Tänään joulukalenterissa on vuorossa todella edullinen idea joululahjaksi tai sitten itselle omaan tarpeeseen. Tähän tarvitaan muutama kulahtanut ja jo käytöstä poistettu t-paita, mielellään isohko miesten paita. Olen metsästänyt noita mieheni hiukan jo rispaantuneita t-paitoja tähän projektiin ja muutaman sainkin jo napattua. Sitten alkaakin seuraava vaihe. Eli leikataan kudetta. Puuvillakudetta  saa ostaa valmiina, mutta hei, jos sen voi hyötykäyttää omasta varastosta, niin sen parempi. Leikkaa kainaloiden alta paita suoraan poikki, sillä muutoin tulee hankaluuksia saumojen kanssa ja niistä ei saa siistiä kudetta. Aseta paita niin, että aloitat helmasta leikkaamaan sivusaumaa kohden. Leikkaat noin kahden sentin suikaleita ja lopetat aina leikkaamisen noin kolmen sentin päästä sivusta.  Kun kappale on leikattu, niin avaa…