Sisustaminen

16.12 Joulukalenteri


Tämän päivän kalenteriluukussa toteutetaan jouluinen  somistus. Meillä on tuo eteistila sellainen, mihin halusin luoda kivan jouluisan tunnelman  joulukukilla ja valoilla. Kynttilät ovat hieman riskialttiita, sillä kun porukkaa tulee yhtä aikaa liian monta tuohon eteiseen, niin siinä saattaa joku huitaista vaikka kynttilään kumoon, joten turvallisuuden suhteen tulee olla järkevää tämä somistaminenkin. 

 Vuosi sitten ahersin työkalupakkiin käpyjä ja kasveja ja siitä postaus löytyy täältä, mutta olen sen verran vaihtelunhaluinen, etten halunnut samanlaista heti seuraavana vuonna. 

Meillä jäi miehen vessan remontissa peilikaapin peilit nurkkiin lojumaan, joten korjasin ne talteen ja nehän sopikin mainiosti tuohon lipaston päälle. Siihen sitten sydänjouluvalot, joissa on patteri ja se on todella hyvä keksintö, sillä pistorasiaahan ei tietenkään kukaan ole tajunnut tuohon eteiseen suunnitella. 

Hopeiseen ruukkuun istutin Amarylliksen, sillä se ei tuoksu ja kestää hiukan myös viileää, kun ovea auotaan. Tuoksuvat joulukukat saavat aikaan päänsäryn, joten ei niitä meille kiitos, vaikka kauniita olisivatkin. Lisäksi ujutin mukaan pari hopealankaa, jotta saisi asetelman tuntua tähän juttuun. Lisänä pari kynttilää ajatuksella – jos sitten kuitenkin- ja somistus on valmis. Sisustus peilien kanssa antaa näyttävyyttä ja kauniisti valot myös heijastuu peilien pinnasta.

Saas nähdä kestääkö kukat vielä jouluun saakka, sillä ne ovat nyt kokonaan avautuneet. 
Oletko sinä tehnyt joulusomistuksia kukkien kera? Entä mihin ne tilaan laitoit?

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *