Loppu häämöttää, joulu on jo ovella, mutta kuten tavallista ne lahjapakettien nimikortit joko unohtuu ostaa, tai ne loppuvat kesken juuri silloin, kun ajattelet, että kohta kaikki on tehty. Kauppaan on tylsä lähteä vain pakettikorttien takia, joten järkevintä on hankkia varastoon itselleen vaikka mustaa kartonkia ja kun kotoa löytyykin jo nuo leimasimet ja leimasinsieni, niin ei muuta kuin painamaan. Korteista saa kivan persoonalliset, jos jaksaa koristella ne vielä vaikka hopeatussilla reunoiltaan. Minä luulen, että kiireen vuoksi jätän reunat koristelematta ja menen tällä yksinkertaisemmalla tavalla.
Mikäli sinulla on aikaa tai vaikka pikkuapulaisia siellä kotosalla, niin hamahelmien avulla saat kivan idean tehdä lahjapakettiin kortti. Tässä vaaditaan vain hiukan luovuutta, jos oikeita muotteja ei satu omistamaan, mutta näitä on kivasti tarjolla eri askartelukaupoissa. Myös joulukorteiksi nämä hamahelmikoristeet ovat todella tyylikkäät, mutta joulukortteja ei varmaankaan enää ennätä laitella. Kannattaa siis pistää idea hautumaan ensi vuotta varten ja pistää vaikka lapsukaiset askartelemaan joulunpyhinä näitä jo ensi vuodelle varastoon.
Onko teillä jo kaikki valmiina? Meillä muuten ei ole!! Mutta en stressaa, sillä tulee se joulu kumminkin, eikö!
10 Comments
Aikku
Ei ole valmiina, ja juuri noita kortteja huomasin, että puuttuu. Pitää tehdäkin jotain itse vielä tänään illalla. Hyvää Joulua sinulle!
Outi Krimou/Outi's life
Huomenna vien viimeisen lahjan saajalleen ja sitten se on siinä.
Mukavaa torstaita M!
Mysterious M
No hyvä, että huomasit:) Oikein ihanaa joulua myös sinulle, Aikku!
Mysterious M
No hyvä, mulla taitaa kuitenkin pukata vähän stressiä….:)
Jonna H.
Ihania kortti-ideoita. <3 Meillä on muuten valmista, mutta huomenna on se kriittisin hetki, kinkun paisto. 😀
Souliina S
Ihania ideoita. Täytyy kaivaa hamahelmet esille ?
Tiia K
Onpa tyylikkäitä kortteja, olet sinäkin kyllä oikea ideanikkari. Sydämellistä joulua M ihanuus ja toivottavasti ensi vuonna nähdään enemmän <3
Mysterious M
Kiitos:) Apua! Multa ei luonnistuis vielä tuo kinkun paistaminen, mutta onneksi anoppi hoitaa sen.
Mysterious M
Kiitos:) Sinullahan on se pieni apulainen, joten varmasti saat askarteluapua:)
Mysterious M
Kiitos 🙂 Hamahelmi-villitys on ollut vallalla jo hetken aikaa, joten en voi ottaa kunniaa, että olisin itse keksinyt! Nämä leimasinjutut on kyllä kivoja ja helppoja toteuttaa ja niitä voi käyttää moneen, kuten paperiin, kankaaseen ja puuhunkin:)
Samoin sinne Ihanaa Joulua ja varmaan nähdään:)