• Käsityöt

    Joulukalenteri 13.12.

    Nyt on tekoturkis jälleen muodissa ja koska olen esitellyt kaikenlaisia käsityöläisjuttuja blogin kalenterissa, niin heitän tähän vielä tämän turkin, jonka ompelin tyttärelle.  Juttu meni näin, että etsimme tyttärelle lämpimämpää takkia, kun edellinen oli käynyt pieneksi. Tuskastuimme suhteellisen pian, kun takit ja hinnat eivät tuntuneet kohtaavan sillä tavalla järkevästi. Eikä me kyllä löydetty kovin kivoja vaihtoehtojakaan, joten tytär kokeili yhtä mustaa turkkia ja saimme siitä kimmokkeen.  Eurokankaasta löysimme tarvittavat materiaalit turkin luomiseen ja sitten vain kotiin ja miettimään kunnolla mallia. Ihan yksinkertainen, hieman laatikkomainen ja nepparit kiinnitykseen ja pieni pystykaulus. Halusin ostaa väliin vatiinia, opin tämän sanan äskettäin, sillä halusin turkin olevan oikeasti lämmin myös pakkasella. Vatini on siis sellainen kankaan…

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 12.12.

    Joulukalenterissa tuoksutellaan tänään ruusumaisia tuoksuja ja tässä pari lahjaideaa hänelle, jolla on jo kaikkea, mutta onko uutuustuoksuja? Tässä esittelen pari ihanaa syksyn uutuutta Bvlgarin Rose Goldea ja Chlóe, molemmat eau de parfum.  Eilisen arvonnan voittajakin on selvinnyt. Lahjavinkiksi suosittelisin Rose Goldea, sillä pullo on upea, hienostunut, korumainen,  joka jämäkkyytensä ansioista pysyy hyvin kädessä. Veistosmaisen kauniisti muotoiltu ja ruusunkultainen sävy, tietysti nimen mukaan suunniteltu. Ruusukullassa huumaavan makea tuoksu syntyy ylang ylang-kukista, valkoisista jasmiininkukista ja myskistä. Granaattiomena avaa tuoksun. Seuraavaksi voi aistia  tuulahduksen Damaskoksen ruusua, jasmiinia, pionia ja persikkaa. Lopussa ripaus myskiä sekä santelipuuta ja olibaania (puu, josta saadaan suitsukkeena käytettävää pihkaa). Ihastuttava hiukan itämaiseen viittaava tuoksu, joka ainakin hurmasi minut. Ei…

  • Kosmetiikka

    Joulukalenteri 11.12.

    Jälleen on aika kosmetiikka-arvonnan! Arvonta-aikaa on vain tämä päivä, alkaen heti ja loppuen klo 24.00. Arvonnassa on tarjolla L`occitanen joulukalenterituotteita. Arvontaan saa osallistua vain blogin lukijat ja lukijaksi arvonnan aikan liittyvät.( Liittyminen tapahtuu blogin lopussa olevassa lukijat kohdassa). Kerro kommenttilaatikkoon miten olet jo valmistanut joulua ja missä aiot joulua viettää. Muista s-posti mukaan kommenttiin. Kaikille paljon onnea arvontaan!

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 10.12.

    Otetaanpa pieni breikki tähän DIY-tulvaan, jolla olen teitä nyt kalenterissa ”sulostuttanut”. Joulun alla on ihan kohtuullista ajatella myös itseään. Näin minä ainakin teen, kun aika moni jouluun liittyvä asia jää harteilleni ja päätettäväkseni ja aiheuttaa hieman stressiä. Mies ottaa vastuun sitten toisista jutuista, joten tasa-arvoajattelulla tässä ei mennäkään. Mies hoitakoot fyysisemmät hommat ja hienosäädöt ja minä niitä koristeluja ja ruokia ja sellaisia. Olen aina ollut jouluihminen ja halunnut järjestää joulua niin, että varsinkin lapsille jäisi hyvä mieli. Aina se ei ole mennyt aattoaamuna ihan putkeen ja olen väsyneenä ja kireänä tiuskinut ja ärhennellyt perheelle. Olen kahminut aivan liikaa asioita toteutettavaksi ja kai se on pakko myöntää, että perfektionistinä, no ainakin joissain…

  • Sisustaminen

    Joulukalenteri 9.12.

    Väännetään vähän rautalankaa tänään blogin joulukalenterissa ja lisätään lankaan puisia helmiä. Tähän tarvitaan vahvaa ja paksua rautalankaa, niin että se taipuu, muttei kuitenkaan sitten lopussa veny puuhelmien painosta. Itse laitoin tämän kolminkertaisella rautalangalla, sillä meillä ei nyt ollut vahvempaa rautalankaa, kun inspis iski. Väännä pallot sopivaan muotoon, katkaise ja väännä rautalankoja niin, että kranssi pysyy koossa tai tee loppupätkästä ripustuslenkki. Minä tykästyin ajatukseen  puisesta sydämestä ja hilltyn harmaa rusetti myös antaa mahdollisuuden pitää tätä kranssia esillä myös joulun jälkeenkin. Jos sydän ei toimi, niin voihan tästä muotoilla vaikka ympyrän. Helppo ja halpa koriste jouluun. 

  • Käsityöt

    Joulukalenteri 8.12.

    Meille kertyy usein näitä kierrätyskasseja jostain syystä. No varmaankin messuilta ovat tulleet suurin osa.  Olen yrittänyt käyttää niitä lehtien kierrätyksessä kantoapuna, pullonkeräykseen ja vaikka mihin. Harmittaa kuitenkin heittää näitä ihan roskiin ja mietin näille jotain tuunausta ja käyttömahdollisuutta ja ideoita tänne joulukalenteriin. Leikkasin nuo tekstiosat ja olkainhihnat pois ja muotoilin kassia hieman kapeammaksi ja ompelin pussin saumat uudelleen. Ompelin olkahihnat hieman lyhemmiksi, kassiin sopiviksi. Harrastin pientä paljettikoristelua liimaten. No tästähän tuli kengille pussi, jotta ei tarvitse sen muovipussin kanssa kikkailla. Tämä on yksinkertainen, mutta siisti, joten kyllä tämän kanssa kehtaa kulkea. Talvella juhlien aikaan tälle on kova kysyntä ja uskon tästä olevan apua myös matkalle lähtiessä. Näitä voi siis ommella…

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 7.12

    Sytykeruusut ovat hauska ja edullinen lahja, jotka varmasti ilahduttavat lahjan saajaa. Kierrätysideana tämä on verraton. Tarvitset vain  munakennon ja vanhoja kynttilänpätkiä steariiniksi sulattamiseen. Munakennossa munat ovat omissa kupeissaan ja niiden välissä on korkeampi osa, niin se irrotetaan repimällä varovasti ja tehdään ulkoreunaan pienet lovet repimällä. Repäise myös suikale munakennon kannesta ja pyöritä siitä ruusun kukka. Kukka työnnetään tuon tötterön sisään ja varmista, että se on sen verran tiukasti, että pysyy. Kukkaa voi puristella alaosasta, jotta se asettuu tötteröön hyvin. Seuraavaksi uitat kukkaa hetken sulatetussa kynttilämassassa ja nappaat sen kuivumaan leivinpaperin päälle. Käytä pihtejä, jotta sormet eivät pala. Ole varovainen kuuman kynttilämassan kanssa. Sytykeruusu on valmis. Kannattaa viedä sytykeruusut kylmään jähmettymään…

  • Käsityöt

    Joulukalenteri 6.12

    Itsenäisyyspäivä ja ei taaskaan kutsua linnaan! No ei hätää, sillä kalenterissa on vinkki, miten illan voi viettää rennosti telkkarin äärellä linnan juhlioita arvostellen ja joululahjaa tehden. Joulukalenterissa virkataan tänään kisu-kännykkäpussi.Tähän käy mikä tahansa puuvillalanka, mutta napakka tulee tietysti suhteellisen ohuesta ja merseroidusta puuvillalangasta, mutta käytä ihmeessä niitä lankoja, joita sattuu olemaan ja jämälangat on tällaisiin käsitöihin ne parhaat. Virkkaus aloitetaan pohjasta virkkaamalla ketjusilmukoita kännykän leveyden verran. Sitten virkataan kiinteitä silmukoita ketjusilmukkarivin loppuun ja lopussa käännytään ja virkataan työn alareunaan kiinteitä silmukoita palaten työn alkuun. Työtä virkataan siis ympäri ja saadaan näin kuppimainen alku työlle ja sitten vaan virkataan riittävä pituus pussille. Muista kokeilla pussia kännykkään ajoittain ja älä missään tapauksessa tee…

  • Kosmetiikka

    Joulukalenteri 5.12.

    Oo la-laa! Nyt aukeni viidennen päivän luukku ja mitä ihanaa sieltä paljastuukaan. Guerlainen Holiday make-up collection ja siitä kaksi ihastuttavaa tuotetta. Kun sain tämän paketin, en arvannut, että se sisältää moisen yllätyksen. Pelkkä Shalimar-pullo on kuin tuulahdus menneestä ajasta ja tuo mieleen tyyliltään 20-30 luvun glamour naiset ja heidän elegantit parfyyminsä. Hauskinta tässä oli, että minulla on nuorena ollessani ollut tämä tuoksu käytössä ja niin toi mieleeni nuoruuden päivät, jo pelkkä nimi. En voinut vastustaa ja pakko oli supsauttaa tuota kimaltelevaa sinistä pampulaa.  Sieltä tupsahti ihanan Shalimar-tuoksun lisäksi…. …oikeata kultapölyä. Mikä ihastuttava tuote tämmöiselle glitterihupakolle. Todellinen ihon kaunistaja kera hurmaavan tuoksun eli Souffle D`or De Shalimar, Perfumed Iridescent Body And…

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 4.12.

    Tänään blogissa on tarjolla pieni arvonta! Niin ja VAIN TÄNÄÄN! Wellan Oil Reflections hair mask ja  Oriflame The One Eye Palette Bold Intensity. Blogin lukija tai lukijaksi liittyvä arvonnan aikana, eli tänään, voi osallistua kommentoimalla parhaasta joululahjastaan, joko sellaisen minkä on saanut tai itse antanut ja tehnyt toisen onnelliseksi lahjasta. Lisäksi kannattaa laittaa s-posti, jotta saan sinut heti huomena kiinni ja kirjeen matkaan.  Arvonta alkaa nyt heti ja osallistuminen loppuu 24.00. Onnea kaikille arvontaan!

  • Muoti

    Joulukalenteri 3.12.

    Kolmennesta luukusta löytyy idea joululahjaksi ja se on Choker ja itse tehtynä, tietysti. Tarvitset :  samettinauhaa tai silkkinauhaa sen verran, että se yltää kaulan ympäri ja vielä jää hiukan solmittavaksikin  pieni helmi tms. rikki menneestä korusta, kirppareilta löydetty tai kaupasta ostettu pieni killuva amuletti, jonka voi ommella nauhaan kiinni tai vielä hempommin, kuten kuvassa, tytär kiinnitti korun suoraan lukolla nauhaan Tämä on nyt muotikoru ja varsinkin nuorelle tytölle ja naiselle sopiva. Pieni vaiva ja kiva juttu ja hei, eipä maksakaan paljoa. Niin ja ei tarvitse edes olla askarteluneropatti, kun tämän saa aikaiseksi.

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 2.12.

    Talvella on hyvä omistaa edes yhdet lämpöiset lapaset ja näistä lahjansaaja on taatusti onnellinen. Nämä lapaset ovat kauniin yksinkertaiset, mutta naiselliset kristallisydämineen. Lisäksi nämä on suhteellisen helppo toteuttaa myös niiden, jotka ovat vain vähän neulomista harrastaneet. Lankana on kimalteleva Alpaca superlight Lamè, mutta toki muutkin kimaltavat langat käyvät. Valkoisessa osiossa on Baby alpacaa. Luo 3,5-4 puikoille 48 s ja jaa ne  neljälle puikolle ja aloita neulominen suljettuna ympyränä tehden ensin valkoisella 5 krs nurjaa, sitten mustakimalteisella 5 oikeaa, valkoisella 5 krs nurjaa jne. kunnes valkoisia raitoja on yhteensä 4. jatka neulomalla lapanen katsomalla perusohjetta esim. täältä. Kun lapanen on neulottu, niin nipistä raidat kuvassa olevalla tavalla yhteen ja kiinnitä joku pieni…

  • Lifestyle

    Arvonnan voitto

    pH-formulan C seerumi on arvottu ja onnellinen voittaja saa iholleen c-vitamiinipommin! Onnea Minttuli! Laitetaan paketti matkaan, joten kiirehdihän ilmoittamaan  minulle osoitteesi. Lämpimät kiitokset teille kaikille, jotka osallistuitte arvontaan! Tiedoksi vain, että arvontoja on myös joulukalenterissani tulossa, joten olkaahan tarkkoina.

  • Lifestyle

    Joulukalenteri 1.12

    Mahtavaa joulukuun ensimmäistä ja tästä se joulukalenteri lähtee liikkeelle. Täällä esitellään blogille tyypillisiä aiheita, kuten DIY, käsityöt ja kosmetiikka, joista voi ottaa ideoita oman joulun valmisteluun ja ammentaa joululahjavinkkejä. Muutamia arvontojakin on tiedossa, joten toivottavasti sinä pysyt tiiviisti mukana jouluun saakka. Helppo toteuttaa, hinnaltaan edullinen ja lopputulos on tyylikäs. Siinäpä kriteerit joulukuusenpalloista tehtyyn kransssiin. Tänään siis askarrellaan. Tähän kranssiin voi käyttää vanhoja joulukuusenpalloja ja ostaa jokunen lisää tai hankkia kaikki pallot saman sävyisenä ja tehdä tyylikäs kokonaisuus, joka kestää katseita vielä tammikuullakin.  Tarvitset seuraavia tarvikkeita askartelukaupoista: runsaasti erikokoisia joulupalloja  kranssipohjan ja sen voi tehdä myös itse vaikka risuista, mutta se kannattaa vaikka sitten kankaalla päällystää, jotta pallot tarttuvat ja pysyvät…