Käsityöt

Pipo ja huivi alpakasta

Kuten tuossa alkuviikosta jo mainitsinkin, niin Satumainen fairytale neule -projektista jäi puolitoista kerää lankaa ja niistä neuloin joululomalla tämän pipon ja huivin. Muutama pätkä vielä jäi näistäkin, joten upotin ne pitkiin sukkiin, jotka sain alkuviikosta valmiiksi. Nyt ei jäänyt yhtään langanpätkää lojumaan nurkkiin ja olen siitä iloinen. 

Piposta tein hyvin yksinkertaisen ja sileän, jotta langan pehmoisuus ja alpakkamaisuus tulee hyvin esille. Puikoiksi valitsin ohuet kolmosen puikot, mutta huivin tein samalla kuin neulepaidankin, eli kutosen puikoilla. Vaikka pipo näyttää ohuehkolta, niin tuo alpakka on todella lämmin ja pitää lämmön, vaikka kastuisi.

Aluksi minulla oli ongelmia, sillä kuinka suunnitella pipo, jos kaikki pipon mallit näyttävät omassa päässä tyhmiltä tai littaavat hiukset ja pipoa ei kehtaa päästään sen jälkeen enää ottaa. Minulle kun ei yksinkertaisesti pipo sovi. Varsinkin kun käyttää silmälaseja, en halua pipon olevan turhan tiukka, koska sangat alkavat painamaan. Noh, koska en ole teini ja tiedän pipon tärkeäksi, niin mennään sitten simppelillä mallilla ja aloin vain neuloa ”beaniemaista”yksilöä. Tässä on ohje, jos joku innostuu neulomaan.

 Loin 80 s sukkapuikoille ja neuloin suljettuna neuleena ensimmäisen krs nurin ja sitten aloitin sileän neulomisen eli neuloin oikein, kunnes pipon mittaa oli 20 cm reunasta mitaten. Tein 8 sakaran sädekavennuksilla kavennukset. Neuloin 2 s takareunasta yhteen, neuloin 8 s ja toistin, kunnes krs oli tehty. Tein nämä samat kavennukset  5 krt, joka toinen krs ja lopulta päättelin kaikki silmukat kerralla vetäen ne langalla läpi yhteen.

Huivissa loin kutosen puikoille 50 s ja neulo 1n, 4o, 1n, 4o jne ja nurjalla nurjat oikein ja oikeat nurin. Neuloin, kunnes huivissa oli minusta riittävä pituus ja päättelin silmukat kerralla.

Millaisista pipoista te tykkäätte ja käytättekö te yleensä pipoja?

14 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *