Lifestyle

Saunomisen rituaalit


Mitä sauna merkitsee suomalaiselle?  Mielenrauhaa, hiljaisuutta, rentoutumista, terapiaa, puhdistautumista, rituaaleja, nollaamista, palavereja, seurustelua ja vaikka kaunistautumista. Näitä kaikkia ja lisäksi monta muuta ajatusta tulee mieleen itselle, kun puhutaan saunomisesta ja sen merkityksestä meille suomalaisille. Tämä on nykypäivää, mutta aikoinaan saunassa tehtiin paljon muitakin asioita, kuin vain saunottiin.


Saunat ja saunominen ovat osa suomalaista kulttuuria ja on ollut jo satojen vuosien ajan. Aikoinaan savusaunat rakennettiin honkahirsistä kokonaan maan päälle tai osittain maan alle.  Huoneessa oli  keskellä kivistä rakennettu uuni, jolla asumusta lämmitettiin. Tässä samassa huoneessa siis saunottiin ja asuttiin. 1000-luvulla asumukset erotettiin ja sauna sai oman tehtävänsä. Kodinhoitoon liittyviä asioita hoidettiin saunassa kuten mm. pyykinpesu, perunoiden idättäminen, lihan ja makkaroiden savustaminen. 1700-luvulla siirryttiin tiilikiukaisiin ja savuhormeilla päästettiin savua ulos ja näin saunoista tuli paljon turvallisempia käyttää.
 Saunassa synnytettiin ja pestiin kuolleita. Saunomiseen liittyi myös paljon uskomuksia terveyteen liittyen ja siksipä siellä taudit kylvetettiin, kupattiin ja hierottiin pois. 


Mitä sauna ja saunominen merkitsee minulle? Voin sanoa, että kyllä minut on kasvatettu saunomaan ja savusaunassa olen saunomiseni aloittanut pienenä tyttönä. Meillä maaseudulla lämmitettiin sauna lauantaisin ja muistan hämärästi kuinka isän kanssa saunottiin ja löylyt oli sen verran kovia, että alalauteilla oli pakko istua. Äiti sitten aina kantoi saunasta sisälle taloon. Savusauna kun sijaitsi maalaistalon pihan reunalla. Myöhemmin tuo savusauna taidettiin purkaa ja uusi sauna rakennettiin tilalle ja muistan kuinka sieltä pakkasillakin vain pyyhe niskassa viittana, juostiin sisälle. Ei paleltanut, kun kilpaa siskojen kanssa juostiin. 
Nykyisin kaupungissa asuessani moni asia on toisin saunomisen suhteen ja hyvä niin, että kehitys on mennyt eteenpäin. Saunoista on tullut hulppean hienoja laitoksia, joissa tähdet tuikkivat katossa ja sadevesiputouksien lailla suihkut laulavat. Tavallinen sauna riittää ja saunomisessa ei tarvitse turhia hifistelyjä, kunhan saa kunnon löylyt ja pehmoisen suihkun. Jollekin on pakkomielteenä puusauna,  mutta mieluimmin sähkökiuas, kuin ei saunaa lainkaan.

Saunomisessa on monenlaisia rituaaleja ja jokainen saunoo tavallaan. Omat rituaalit liittyvät lähinnä kauneudenhoitoon, mutta ei toki aina. Joskus pelkkä löylyssä istuminen hiljaa on terapeuttista. Kun tytöt olivat pieniä tapasimme sadutella tai laulaa löylyissä, koska muutoin  tytöt eivät kovin pitkää olisi lauteilla viihtyneet. Nyt saunon usein yksinäni, mies hetken käy löylyssä, mutta tyttäret eivät enää juuri lainkaan ja minä vaan sinnikkäästi istun lauteilla, kuin saunatonttu ikään.


Minun rituaaleihini kuuluu ennen saunaa kasvojen ihon puhdistaminen, jotta meikit, eivät imeydy huokosiin ja saunaan laitan aina löylyä suojaamaan jonkin voiteen, tai naamion. Nyt olen ihastunut tähän Liercin Hydragenist Extreme Nourishing Rescue Balm voiteeseen, joka on tosi paksua, suoraan sanottua jämäkkää voidetta. Tätä sivelen paksusti kasvoille varsinkin couperosa-alueelle ja tällä paksulla voiteella saan kunnon suojan löylyissä. Voiteessa on miellyttävä, mieto tuoksu ja tätä sos-voidetta voi käyttää talvipakkasilla kosteusvoiteena ja olen myös käyttänyt tätä kiristävälle iholle naamiona. Tässä balsamissa on 10%  pitoisuus Hydra O2 yhdistettä, joten se pystyy tarjoamaan iholle todellisen syväkosteutuksen. Sisältää myös ihoa korjaavia kukkaöljyjä. Jopa punoitus rauhoittuu.


Lauteilla istuessa on kiva tehdä vartalon iholle kuorinta ja siinä vartaloa kuorintatuotteella hieroessa saa ihanasti lihakset rentoutua ja samalla ihon pinnasta tulee pehmoinen, kun kaikki kuolleet ihosolut hierotaan pois. Olen käyttänyt Lieracin Sensorielle kuorintaa ja siitä teinkin syksyllä juttua blogiin ja sen voi katsoa täältä


Löylyjen jälkeen käyn keväästä pitkälle syksyyn istumassa parvekkella vilvoittelemassa ja tämä on minusta se toiseksi paras kohta saunomisessa. Juoda raikasta vettä tai jopa kuplivaa ja vain olla.

Suihkussa teen vielä kuorinnan kasvoille ja siihen olen käyttänyt tätä Neutragenan Visibly Clear pore & shine in-shower-mask-kuorintaa. Se levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa minuutti ja pestään pois. Tässä on pieniä rakeita, joten en hiero tätä, mutta jos iho kestää, niin se kannattaa tehdä. Ihosta tulee pehmeä ja puhtoinen.

 Lieracin suihkugeelillä saa vartalon tuoksumaan hyvälle ja ylellisen olotilan.


Jossakin välissä suoritan hiustenpesun ja vaihtelen pesuaineita ja hoitoaineita tasaisin väliajoin. Nyt ovat suosikkina olleet Goldwellin Volume- tuotteet, jotta kiharat saa potkua ja muutaman kerran kuussa laitan Color maskin näistä kahdesta Biozell värinaamiosta, lähinnä tuomaan punaisiin hiuksiin hehkua ja hiukan kai yritän taistella tuota ikävää juurikasvua vastaan.

Saunaominen on suoritettu.  Saunan jälkeen on hyvä nauttia juomista ja kosteuttaa iho ja hoitaa hiuksille omat tarpeelliset hoitonsa. Sitten usein talvella istahdan hetkeksi takan ääreen ja nautin lasin vaikka kuohuvaa. Tämä se on elämää! Yritän suunnitella menotkin sen mukaan, että ennätän lauantaisin saunomaan. Taidan olla vähän saunahullu.

Kertokaahan, onko teillä saunarituaaleja ja millaisia ne ovat?

Tuotteet lehdistönäytteitä

12 Comments

  • Terhi/Puikolta pudonnut

    Käydään yleensä saunomisen välissä vilvoittelemassa patiolla ja ehkä jotkut juomat nautitaan samalla. Viime aikoina mua on ärsyttänyt saunoa, kun kämppä on niin pieni, että lämpenee kokonaan.. kuitenkin sauna on ollut ihan must, kun ollaan tultu raksalta ihan jääkalikoina kotiin -väittäsin et ollaan joku flunssa vältetty 🙂 Uuteen kotiin tulee puusauna ja varaus sähkökiukaalle, mutta toistaseks mennään pelkällä puulla.. sieläku neliöitä on enemmän, niin saakin tulla vähän enemmän lämpöä 🙂 Oon tosi huono käyttään mitään tuotteita saunassa, yleensä vasta saunan jälkeen, jos kerkiän 😀

  • Kati - Tavallista arkea

    Puulämmitteinen sauna on ihana. Itse olen saunonut mummolan ulkosaunassa elämäni ensimmäiset 16-vuotta, kun meillä ei ollut kotona saunaa. Se tuntui vaivalloiselta, kun vesi piti sekoittaa pesuvatiin, kun suihkuakaan ei ollut. Kyllä oli luksusta muuttaa kerrostaloon, kun oli oma suihku 😀
    Minua harmittaa, kun ei tullut messuilta ostettua kuolleenmeren suolakuorintaa. Sillä olisi niin ihana kuoria iho saunassa.

  • Sarin vaatekomeron kätköt

    Taitaa täälläkin saunarituaalit enemmän liittyä kauneudenhoitoon. Ennen saunaa aina kuorinta, Neutrogenan kuorinta-aine on loppu, se oli ihan Super tämmöiselle herkälle couperosaan taipuvalle iholle ja aika usein laitan kuiviin hiuksiin saunaan kosteuttavan naamion myös. Saunan jälkeen pitäisi varmaan laittaa juurikin jotain punostusta laskevaa, mutta useimmiten laitan jonkun öljyseerumin tehokosteuttamaan. Kiitos muuten vinkintä, tuo saunassa suojaava Lierac voide lähtee hankintalistalle. Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän iho punottaa saunan jälkeen. Istuisin siellä muuten varmaan hamaaseen aamuun. Mies ei niinkään. Tykkää miedostä löylystä ja viihtyy vain vähän aikaa. Minä taidan olla myös vähän saunatonttu…

  • Mysterious M

    Kuulostaa tutulta tuo, että kämppä kuumenee kokonaan, kun sauna on päällä:) Meillä aikoinaan kävi samoin kaksiossa asuessamme, mutta nyt isommassa talossa ei tuota ongelmaa ole, mutta tuulettaa pitää hyvin saunomisen jälkeen, sillä makuuhuoneet sijaitsevat lähellä saunaa.
    Kuulostaa kyllä ihanalta tuo uuden kotinne kunnostaminen saunoineen. Maltan tuskin odottaa, että näen sitten blogissa kuvia:)
    Kauneudenhoito ei ole missään nimessä saunassa must, mutta siitä saa kivan hetken helliä itseään, jos sellaisesta tykkää:)

  • Mysterious M

    Tuo vati-homma kuului myös minun lapsuuteeni, joten sitä en nyt mitenkään haikaile. Kyllä se suihku täytyy olla, jos vaikka joskus mökin hankkisimme:)
    Mutta tuohon kuolleenmeren suolaan en ole minäkään tutustunut, pitääpä muistaa seuraavan kerran, kun tulee tilaisuus:)

  • Mysterious M

    No moikka vaan saunatonttu:) Tuo kosmetiikalla läträäminen saunassa on kyllä ihanaa ja iho kiittää:) Lieracin tuhti voide on ollut juuri se mitä olen vähän huhuillut turulla ja toreilla, sillä en uskalla pahemmin saunoa ilman suojaa, ettei tilanne pahene ja saunomisesta couperosa ei tykkää! Suosittelen kokeilemaan:)

  • Mysterious M

    Kuulostaa ihanan tunnelmalliselta ja mekin usein joulun tienoilla, kun tytöt vielä saunaan tulivat, laitoimme kynttilän palamaan. Se kyllä antaa ihanan tunnelman saunaan.
    Kookosöljyä meillä myös tuo nuorempi tytär tykkää käyttää kosmetiikan muodossa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *