Lifestyle

Vinkki liuskottuville kynsille ja arvonnan voittaja selvillä

 Pitkään aikaan en ole laitellut mitään kynsijuttua tänne blogiin, joten ehkäpä juuri nyt on sen aika. Syynä tähän on ollut kyllä hiukan huonolla hapella olleet kynnet, joten eivät ole olleet mitenkään kuvaukselliset.

 Minulla on näitä kausia, jolloin kynnet ovat kovat ja kasvavat kohisten ja lakkaus niissä säilyy ja sitten tulee pitkiä aikoja, etten tiedä mitä teen vääriin. Kynnet liuskottuvat ja katkeilevat jopa ihan puolesta välistä kynttä ja sellaista kynttä kun ei voi leikata, sen kanssa on vain taiteiltava laastarin kanssa, jotta se kasvaisi niin paljon, että sen voisi leikata. Kuulostaako tutulta?

Olenhan minä toki montaa eri kynnen pinnalle laitettavaa hoitotuotetta kokeillut ja uskonutkin niihin, kunnes lopulta olen kyllästynyt ja lopettanut niiden käytön. Uskon kyllä ruuasta ja niiden vitamiineista tähänkin olevan apua, mutta huikeen kauan se kestää, ennenkuin tulee tuloksia.

Syksyllä oli kova hulabaloo, kun Essence rantautui suomen kamaralle ja olinhan minäkin siellä lanseerausjuhlissa. Sain sieltä kassillisen Essence-meikkejä ja sieltä löysin kynnenkovettajan, mitä tahdoin heti testata. XXL Nail Thickener on maitomainen ja läpikuultavan lakkamainen tuote, jota sivellään puhtaalle kynnen pinnalle, ennen lakkausta.  
 23.10. olen näköjään aloittanut tämän tuotteen testaamisen ja nyt kolmen kuukauden jälkeen voin sanoa, että toimii. Nimittäin kynnet ovat kasvaneet ja eivät liuskotu, kuten ennen. Pieniä säröjä saattaa vielä esiintyä, joten ei vieläkään olla kuivilla, mutta ihmeen napakalta kynsi tuntuu ja oikeasti paksummalta. Tämän käyttöä kannattaa nyt jatkaa, jottei pääse tulemaan takapakkia ja joka kerta ennenkuin laitan värillistä kynsilakkaa, laitan tätä Essence XXL Nail Thickeneriä alle.

Kynsillä kauniisti kimalteleva Orlyn Oui.

Nuorempi tytär suosii tällä hetkellä vain noita akryylikynsiä.

Tuotteet pr-samples

Loppuun tietysti päivän tärkein uutinen, eli voittaja Lumenen arvonnassa. Tosi runsas oli arvontaan osallistuminen, joten kiitos siitä. Kauniisti kerroitte kommenteissa, mitä kotimaa merkitsee ja sehän ihan meinasi meikäläistä herkistää.  Arvonnan voittaja on Terhi J. Oikein paljon onnea!

14 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *