• Muoti

    Tyylikäs Superdry-neulemekko mieheltä

    Jouluna meillä annetaan käytännöllisiä lahjoja miehen kanssa ja aika usein tulee noita ”mokia” koon suhteen. Minä ostan usein miehelleni neuleita tai kauluspaitoja ja hän kehottaa aina tarkistamaan paitojen koot etukäteen ja huomioimaan sen, että tietyillä merkeillä koot eivät pidä paikkaansa tai ole se XL-koko mitä haluaisi.  Ärsyttävää, kun ne yleensä tuppaa menemään sitten kaikesta tarkistelusta huolimatta pieleen. Nytkin ostin tyylikkään slimmatun neulepaidan miehelleni ja se oli hänestä liian pieni (minusta se ei ollut pieni ), mutta hänhän sitä pitää, joten vaihdoksi meni. Bossin neule olisi kyllä muuten värinsä ja mallinsa puolesta kelvannut,  mutta eihän sitä hänelle sopivaa kokoa tietenkään enää ollut saatavilla, joten neule muutettiin lahjakortiksi ja nyt ollaan alkupisteessä.…

  • Käsityöt

    Satumainen Faerytale- neule

    Ennen joulua olin ahkera ja neuloin ihanan pehmoisesta Faerytale alpakkalangasta neuleen. Ideana oli toteuttaa perusneule ilman turhia kikkailuja, pehmoinen lanka puhukoon puolestaan. Ennätin jo huolestua, että saanko laittaa tätä neuletta lainkaan ylleni noiden sateisten päivien aikana, joulun tienoilla. No, toki sain ja pakkastahan tulikin yli odotusten. Neule on todella lämmin ja siksi tein sen isoilla kutosen puikoilla. Lankaa ei mennyt kuin kolme- neljä kerää ja tein lopuilla vielä pipon ja huivinkin. Ne esittelen kohta myös täällä blogissa.   Tässäpä on neuleeseen ohje ja lupaan, että ei kauaa aikaa mene, kun neule on tehty. Sopii myös aloittelijalle. Langat ostin syksyllä Oulunkylän lankamaailmasta ja näyttää tasaisin väliajoin lanka olevan myös tarjouksessa. Verkkokauppaan…

  • Matkustaminen

    Risteilyllä

    Näissä kuvissa on uskokaa tai älkää, Tukholma. No, aina ei voi onnistua ja voihan nämä nähdä taidekuvina, jos oikein pinnistää. Oletteko koskaan olleet näyttelyssä, jossa pitää oikein miettimällä miettiä, että mitähän hienoa tässä taulussa on, kun se saattaa vain esittää pelkkää punaista plänttiä? Itse olen aina miettinyt, että onko tässä mahdollisesti kysymys”Keisarin uusista vaatteista,” sillä kaikkea taidetta meikäläinen ei aina ymmärrä. No näissä kuvissa on siis yövalaistuksessa Tukhoman satama, kun laiva alkoi lipua kohti kotimatkaa.  Oli niin hyisen kylmää, etten saanut itseäni mitenkään pakotettua tuonne Silja Serenaden kannelle, joten ikkunan läpi tuli näitä kuvia räpsittyä. Matka meni muuten hyvin, mutta vaikka kameraa raahasin mukanani, niin en löytänyt oikein mitään inspiroivaa…

  • Lifestyle

    Lomalla

    Lomalla. Mikä lomalla ollessa on tärkeää? Se, että tekee huikean hienoja matkoja vai löhöää rentona kotinurkissa? No, minusta lomalla ollessa tärkeintä on työarjen nollaaminen. Stressin poistaminen tekemällä itseä miellyttäviä juttuja. Välillä se voi olla ihanan upea matka jonnekin kauas pois omasta lähiympäristöstä ja loma-aika tuntuu useimmiten matkoilla pitemmältä, kuin jos olisi jäänyt kotiin. Matkoilla saa uusia kokemuksia, tutustuu uusiin ihmisiin ja eri kulttuuriin perehtyminen rikastuttaa. Matkoista jää yleensä kuvien kera muistoja, joihin voi palata myöhemmin.   Mutta aina ei voi matkustaa. Se ei sovi budjettiin tai työt eivät anna myöten lähteä reissuun. Voisin omalla kohdalla nyt ynnätä nuo kaikki yhteen, varsinkin jos nyt olisi  pitänyt matkata kauemmas. Perheessä vain minä…

  • Käsityöt

    Nivelrikko! Entä, jos en voi enää kutoa?

    Keski-ikä. Tuo suoraan sanottuna pirullinen vaiva. Nyt se otti vallan ja iski minua suoraan näpeille. Näin on, että pitkään vaivannut sormissa oleva särky ajoi minut ennen joulua työpaikkalääkärille ja siitä lähti pallo vierimään. Lääkäri kuunteli vaivojani ja määräsi röntgeniin ja otatti myös purkkitolkulla verta. Särky minulla on ollut oikean käden etusormen ensimmäisessä nivelessä jo jonkin aikaa, mikä ärsyyntyy nelomisessa tai kutomisessa, kuinka tämän vain haluaa ilmaista ja virkkaamisen jälkeen se on pahinta. Myös muissa sormissa on ollut kipuja, mutta lähinnä vain kylmässä ärsyyntyvät. Olin aiheesta google-kaverilta kysellyt ja sehän heitti minulle heti kauhuskenaariot peliin. Rauhoituin ja päätin siis odottaa oikean lääkäri tuomiota. Tulokset tuli viikossa ja pelkäsin jo reumaa ja…