Muoti

Elätkö vain viikonlopuille?


Se on taas viikonloppu siinä mallissa, että mielellään voisi jarruttaa sen maanantain tuloa. Miten nämä humahtaa aina näin nopeasti? No, ehkä se viikkokin sitten vierähtää joutuisaa ja kohta taas saa hihkua perjantain kunniaksi. En kyllä haluaisi elää elämääni vain viikonlopuilla, mutta valitettavan usein se niin vain on. Viikonloppuisin saa tehdä omia päätöksiä siitä, mitä tekee ja milloin ja saa myös nukkua riittävästi. Niin jos nukuttaa. Välillä huomaan heräileväni öisin turhaan kyttäämään kelloa ja sitten helpottuneena tajuan, että on viikonloppu. Luojalle kiitos, että viikonloppuun kuuluu kaksi päivää, sillä yhdestä ei olisi tarpeeksi menneen viikon nollaamiseen ja uuden kohtaamiseen.

Tämä viikonloppu vietettiin rennosti sekä parisuhdeaikaa että perheaikaa kunnioittaen. Perjantaina tein pikasiivoukset ja sitten takan äärellä nautiskelin lasin punaviiniä. Johan sitten lauantaina aamulla jo kolkutteli päänsärky tai hienoinen aavistus siitä, eli taisi olla muistutus, ettei sitä lasia olisi saanutkaan nauttia. Kiiruhdin kuitenkin tanssitunnille ja sitten miehen kanssa kaupungille. Joululahjakortti tuli käytetyksi, kun hänelle löydettiin uudet farkut.

Mies käy harvemmin shoppailemassa, mutta tarpeen vaatiessa sekin on tehtävä, joten nyt sattui löytymään myös toppatakki hänelle ja minäkin löysin itselleni paidan, vaikka tarkoitus olikin vain olla makutuomarina miehelleni. Kunnon alennuksia kannattaa käyttää hyväksi ja suoraan sanottuna vaikeahan niitä on vastustaa. Superdry liikkeessä oli tanko täynnä paitoja 50 % alessa, joten musta paita on nyt minulle harmaiden ja varsinkin valkoisten paitojen joukossa kiva piristys ja klassinen malli kestää aikaa varmasti pitkään. 


Lopuksi tapasimme tyttäret Virgin Oilissa ja söimme illallisen siellä. Ihanaa, ettei tarvinnut pahemmin kokkailla tänä viikonloppuna. No, kieltämättä taitoni eivät yllä laisinkaan sille tasolle, kuin tässä ravintolassa, joten ei tarvinnut huolehtia ruuan onnistumisen suhteen ja minäkin sain vapaata siltä osin.

Tänään minä kipaisin Giganttiin ostamaan uutta tulostinta. Entinen Epson sai kyytiä. Oli muuten surkein ostos ikinä. Vain kolmisen vuotta vanha ja varmaan tulosti on/off periaatteella puolet ajasta ja tippui verkosta jatkuvasti ja sitä ei ole käytetty enää aikoihin, koska me kaikki kyllästyimme sen temppuiluun. Tällä kertaa valitsimme Canonin, joten toivomme nyt hiukan pitempää ja parempaa yhteistyötä.
On se hassua, että tulostimen saa melkein samalla hintaa, kuin nuo värikasetit, jotka loppuvat yleensä hetkessä. Mikähän järki siinäkin on?

Iltäpäivällä teimme miehen kanssa kävelylenkin ja saimme pienen annoksen kirpsakkaa talvisäätä kera ihanan auringon ja sitten kiiruhdinkin jo kaupunkiin treffaamaan pikavisiitille Helsinkiin tullutta ystävääni. 

No ehkä en elä pelkästään viikonlopuille, vaikka kovasti olikin tapahtumaa tälle viikonlopulle suunniteltuna. Kyllä se perjantai on viikon paras päivä ja joskus se torstaikin tuntuu kivalta, kun tietää, että enää on yksi työpäivä. Keskiviikolla saa huokasta, että ollaan jo puolivälissä viikkoa, kyllä sen lopunkin jaksaa. Oikeastaan maanantai ja tiistai ovat  niitä tylsiä päiviä, ne kun on tehty, niin jo helpottaa. 

Oletteko samaa mieltä vai kelpaako mikä viikonpäivä vaan? 
Elätkö sinä vain viikonlopuille?

18 Comments

  • Sari Pylsy

    No olen jo kauan todennut, ettei viikossa ole kuin kaksi mainittavaa päivää, nimittäin maanantai ja perjantai. Itse olen kyllä melkein joka lauantaikin töissä, mutta vain kahteen asti päivällä, joten vapaapäiväksi sen mielelläni miellän. Miten musta tuntuu, että kun ikää on tullut lisää, niin ne viikot, kuukaudet ja jopa vuodetkin hurahtaa ihan tuosta vaan. Kesällä onneksi arkipäivisinkin ehtii nauttia pihalla kun on lämmintä ja valoisaa. Aurinkoisia helmikuun päiviä sinulle ihanainen 🙂

  • Tuuli - Lumo Lifestyle

    Aika paljon tulee viikonloppua odoteltua, arki on niin työntäyteistä.

    Printterin kanssa tuleva kasetti on miltei tyhjä, se selittää hintaa. Canonin halvin perusprintteri/skanneri on ollut meillä parempi kuin töihin ostettu ammattikäytöön tarkoitettu.

    Mukavaa tulevaa viikkoa kuitenkin.

  • Mantelilaakson Susanna

    Viikonloput todellakin tuntuvat olevan se henkireikä monelle.
    Itse teen lauantaisin usein töitä, joten olen ottanut ilon ja rentoutuksen silloin kun siihen vain hetki on!
    Jos menen iltavuoroon töihin, otan aamun rennosti, kävelen rauhassa meren rannalla ja unohdan hetkeksi että on tavallinen arkipäivä.

    Jokaisen päivän tulisi olla täynnä elämäniloa ja viikonlopun se yhteinen aika vaikka perheelle, jos ei muuten saa koko porukkaa kasaan.

    Lempeää alkavaa viikkoa!

  • Jonna H.

    Mulla ja/tai mun puolisoilla on aina ollut sellainen työ, että meillä ei ole eletty viikonlopuille, koska vapaapäivät harvoin on osuneet siihen. Jotenkin sitä huomaa, että se on itseasiassa helpompaa, koska et ole jämähtänyt niin viikossa niihin samoihin vapaapäiviin. Itsellä kyllä kaksi vapaata ei riittänyt mihinkään, se on ihan tutkittu juttu, että pitäisi olla se kolme päivää putkeen vapaata ja nelipäiväinen työviikko olisi ideaali ja ihmiset tehokkaimmillaan. Yleensä se ensimmäinen vapaapäivä menee ajatuksella kun koittaa irtautua töistä, sitten se toinen on varsinainen vapaapäivä ja kolmas se, kun taas valmistuttaisiin töihin. Nykyisessä maailmassahan ei näin ole, tavaallaan se varsinainen kunnon vapaapäivä puuttuu täysin.

  • Varpuslintu

    Olen ehkä vähän vaikea ihminen, kun ajattelen, etten halua (ainakaan jumittua pidemmäksi aikaa) sellaiseen työhön, joka saisi minut elämään vain viikonloppuja varten. Haluan tehdä työkseni sitä, mitä teen kaikkein mieluiten, ja sitten vapaa-ajalla voi vain huilata. Sillä perusteella valitsin, mitä alaa lähdin opiskelemaan. Toivottavasti (kunhan valmistun) pääsen vielä oman alan töihin.

  • Tiia K

    Eletään, sillä silloin on koko perhe koossa. Ei käydä ikinä ukkelin kanssa vaateostoksilla, paitsi ulkomailla. Mies on maailman huonoin shoppaja ja ostaa tosiaan tarpeeseen ja sitten vanhat ja huonot saa lähteä.

    Meillä on erittäin kiva mafioso tulostin, ostin siihen Lidlistä aimokasan värikasetteja, koska olivat Lidlissä turkasen paljon edukkaampia. Juu kuuluvat malliin, mutta HP ei suostu käyttelemään, kuin omia värikasettejaan, joten hukkaan meni nekin rahat ja tulostin seisoo tyhjän panttina. Sanonko, että ihan pepusta, tuollainen HP mafioso meininki.

    Iloa päivään <3

  • Mysterious M

    Kyllä se viikonloppu tuleekin tuntua paremmalta, sillä työ vie mukanaan ja uuvuttaa, valitettavasti:)
    Toivon, että tuo Canon toimisi nyt hiukan paremmin! Joskus voi hienot vempaimet olla turhaa täynnä ja simppeli toimii paremmin:)

  • Mysterious M

    Kiitos Susanna, ihanaa alkavaa viikkoa sinne myös! Perheen kanssa se aika onkin kortilla nykyisin, kun jokaisella on omia menoja ja arki työntäytteistä, ettei jaksa tai ennätä ja nuorilla koulu vie omat voimansa. Siksi liputankin viikonlopuille:)

  • Mysterious M

    No nyt se selkis, miksi mä oon maanantaina niin väsynyt, koska sehän pitäs olla vielä se lepopäivä, niin totta!! Mutta juu, onneksi on edes ne kaksi. Arkisin kun tekee töitä niin ne vapaat osuu viikonlopuille, mutta jos olisi toisin, niin tärkeintä olisi varmasti se vapaapäivä, on se sitten mikä tiistai tahansa:)

  • Mysterious M

    No juu toki, niinhän sitä itsekin ajatteli opiskellessa ja myös alussa töihin päästessä, mutta työnkuva on muuttunut ja työnantaja vaatii nykyisin paljon enemmän, jotta ei töiden jälkeen kovin paljon jaksa/ennätä. Lisäksi tuo yhteinen aika perheen tai vain puolison kanssa on hankala sovitella arjessa, jos toinen vaikka tekee työmatkoja. Siksi minulle ovat nuo viikonloput tärkeitä:)
    Ihanaa, että olet löytänyt opiskelupaikan, joka on mieleinen ja varmasti löytyy vielä sitten se työpaikkakin, kun sen aika on. Tsemppiä siihen:)

  • Mysterious M

    Voi harmi noiden tulostimien kanssa. Ovat vähän turhan omapäisiä ja nirsoja, jos ei värit kuin värit kelpaa:)
    Mies innostuu joskus ostamaan vaatteita, silloin kun lähinnä tarvitsee töihin parempaa ja minä yllytän vieressä. Ei näitä keikkoja usein tule:)
    Mukavaa aurinkoista iltapäivää! <3

  • Mysterious M

    Tuon ymmärtää ja silloin se varmasti on kurjinta, jos kaikki muut viettävät vapaata viikonloppuna ja itse on töissä. Joskus kuitenkin se arkivapaa on kivaa vaihtelua. Itselläni on joskus vapaata lomapäivän muodossa,joten silloin se tuntuu hieman erikoisemmalta, kun toiset ovat töissä:)

  • Jani / Kaikki Paketissa

    Kyllä on myönnettävä, että perjantai on itselleni se viikon paras päivä. Lauantai menee palautuessa ja sunnuntaina sitä jo harmittelee, kun viikonloppu ohi. Jotenkin pitäisi löytää maanantaiaamuihin sellainen "vitsit, uusi mahtava viikko edessä" asenne. Ei onnistu itsellä ihan hetkessä 😀

  • Mysterious M

    No näin juuri ja tuota minäkin välillä yritän, mutta hitsit miten vaikeaa se onkaan:) Kas kummaa, kun kesälomalla ei tunnu missään, vaikka mikä päivä olisi!
    Mut jeee, nyt on jo keskiviikko illassa ja enää kaksi päivää, niin on se perjantai:D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *