Nyt tuntuu, että Lumene se vain koko ajan uudistuu ja aina tulee jotain uutta. Mikä hienointa, niin uudistus on ollut viime aikoina todella hienostunutta ja näissä on tyyliä ja tasoa. Ensinnäkin tämä uusi premium-meikkivalikoima kelpaa vaativammallekin kuluttajalle ulkonäkönsä puolesta. Enää tämä sarja ei näytä halpahallin sarjalta, vaan trenditietoiselta ja muotia seuraavan naisen kosmetiikalta.
Todella ihanan tyylikäs tämä Nordic Nude Air-Light Compact Powder-rasia. Kaunis kuin koru ja tästä peilailee mielellään myös julkisilla paikoilla. Puuteri pitää meikin kohdallaan ja kiillon kurissa, mutta silti se on kevyt ja huomaamaton.
Nordic Nude poskipuna antaa kasvoille omaa ihoa luonnollisesti korostavan hehkun. Pinta on kauniisti kuvioitu, Lumene Wheel of light kohokuviolla, kuvastaen pohjoisen valon ispiroimaa valovoimaisuutta. Kuvio ei hajoa useammankaan käyttökerran jäljiltä, joten ei tarvitse olla huolissaan, että se murenisi helposti. Aluksi jopa tuntui, ettei väriä pahemmin siveltimeen irtoaisi, mutta sitten huomasin, että tätähän voi lisätä ja kerrostaa, jotta saa haluamansa lopputuloksen. Sävy on oikein kaunis näin vaaleaihoisen suomalaisen värityksiin, poskipunani on sävy numero 3.
Nordic Noir silmämeikkikokoelmasta luomiväripaletit Nude ja Utuinen ilta/Smokey ovat sekoitus mattaa ja helmiäistä ja sävyt täydentävät tyylikkäästi toisiaan. Mahtavasti levittäytyivät, mutta eivät murentuneet meikatessa silmän alle ja sävyt pysyivät kauniina pitkään. Hehkuvia sävyjä todellakin nuo helmiäiset ja tuo Nude on ollut minulla käytössä päivittäin siitä saakka, kun sain tämän hurmaavan Lumene-paketin. Tykkään todella.
Nordic Secret Volume Lash Primer on ripsien hoitaja ja pohjustaja. Valkoinen voidemainen tuote levitetään ripsille ennen ripsiväriä ja se antaa joustavan kalvon ripsille.
Nordic Noir Deep Impact Mascra on saanut inspiraation pohjoisen taianomaisista öistä ja mustaakin mustempi se onkin. Mukavasti levittäytyi ja ripset näyttivät saaneen yhdessä tuon pohjustuksen kanssa lisäpituutta, mutta vuotavaa silmää tämä ei kyllä kestänyt ja hieman kyllä oli mustaakin mustempi silmänympärys minulla. Harmittavasti vain toinen silmä päätti alkaa vuotamaan, joten oli vähän kikkailua saada silmät näyttämään suhteellisen samannäköisiltä ja eihän minulla tietysti ollut näitä meikkejä silloin mukana. Mutta ei hätää, tästä on tulossa vedenkestävä versio toukokuussa, joten jään odottelemaan sitä, jos se toisi minulle pelastuksen. Muuten kyllä tykkäsin tästä, niin kauan kuin sitä kesti.
Olen tässä myös testaillut näitä Nordic Noir silmänrajaustusseja ja kyniä. Mahtavan mustia ja upean pigmenttisiä ja hienosti näillä saa piirreltyä, mutta Nordic Noir kynä Extreme Stay Eye Pencil oli ainoa, joka minulla kunnolla kesti, myös vuotavan silmän. Muut tahtoivat jossain vaiheessa levitä. Mikäli silmäsi eivät herkästi vuoda, uskon näiden kestävän silloin tosi hyvin.
Nordic Chic puuterimainen kulmaväri ja kulmakynä katosivat sukkelaan meillä tyttärien meikkipusseihin. Kulmat ovat tärkeä juttu, joten niihin kannattaa kiinnittää huomiota joko kynällä piirrellen tai värillisellä kulmapuuterilla sävytellen. Kynän toisessa päässä on harja, jolla voi harjata kulmia ja pehmentää kynän jälkeä.
Meikkikokoelmasta löytyy myös Nordic Chic aurinkopuuteri, poskipuna ja luomivärejä.
Nordic Seduction huultenrajauskynä ja huuliöljy ihanan hempeässä pinkissä.
Nordic Seduction Long-lasting lipliner rajaa tarkasti huulet ja kestää sekä huulipuna, joka on ihanteellisen voidemainen ja pehmeä koostumukseltaan ja pysyen hyvin huulilla.
Lumenen Nordic Chic meikkikokoelmasta löytyy aamusta iltaan, päivämeikistä iltameikkiin laaja valikoima tuotteita ja sävyjä ja osa näistä on jo kaupoissa ja osa tulee kauppoihin maaliskuussa.
Ajatella, että Lumene on ollut jo 40 vuotta markkinoilla kaikkine ihonhoito- ja meikkituotteineen. Suomessa suunnitellaan ja valmistetaan kaikki ihonhoito- ja nestemäiset meikkituotteet. Uudet värikosmetiikkatuotteet suunnitellaan Suomessa, mutta valmistetaan Italiassa.
Kiinnostuitko Lumenen uusista meikeistä?
pr-tuotteita
14 Comments
Tiia K
Kuinkohan kauan, olen toivonut että Lumene uudistaisi huulipunan hylsyt hopeisiksi tai kultaisiksi ja nyt se on tapahtunut. Punat ovat niin hyviä, että ansaitsevat korean hylsyn. Ainoa miinus hopeahylsyisissä punissa, että niissä on iso valkoinen tarra, jota ei saa edes kynsilakanpoistoaineella irti. Olen miettinyt liotanko korkit vedessä, koska kaikki tarrat ihan kaikissa meikeissä häiritsee aina ja ihan ensimmäisenä nappaan ne pois, oli kyseessä sitten meikki, kynsilakka tai mikä tahansa.
Iloa päivään <3
Jonna H.
Huuli -ja poskipunat vaikuttivat tosi hyvän laatuisilta.
Outi Krimou/Outi's life
Hyvännäköisiä meikkejä. Poskipunaa olen etsimässä, joten se erityisesti kiinnostaa.
Oikein ihanaa ja onnellista ystävänpäivää ❤️
enkulin käsityöt
Upeita värejä noissa luomiväreissä.
Ihanaa Ystävänpäivän Iltaa Sinulle.
Marita - Villejä Lupiineja
Ihanaa ystävänpäivää! <3
Mysterious M
Niin, jo oli aikakin vaihtaa vähän uudempaan tyyliin:) Mutta tuo on kyllä totta, että ne himpskatin laput kyllä pilaa hylsyjen ulkonäön!!!:)
Mukavaa iltaa <3
Mysterious M
Niin olivat:) Huulipunat ihanasti levittyviä ja poskipunissa hyvät sävyt!
Mysterious M
No nyt kannattaa rientää kaupoille, tai maaliskuussa viimeistään tulevat:) Tuo hopearasiassa oleva Nordic Nude poskipuna on ollut päivittäin käytössä!
Ihanaa ystävänpäivää <3
Mysterious M
Niin on ja varsinkin tykkään noista nuden sävyistä:)
Ihanaa ystävänpäivää sinulle myös <3
Mysterious M
Ihanaa ystävänpäivää Marita <3
Lady of The Mess
Lumenen uudistunut ulkoasu – ja tottakai sisältö samalla – on tosi onnistunut. Tuo puuterirasia on koru <3
Hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle <3
Marianna
Nordic Nude luomivärissä on juuri oikeat värit! Juuri näitä värejä olen etsinyt ja harmittelen, kun täältä Norjasta on lähes mahdotonta löytää Lumenea.
Ja vaikkakin vähän myöhässä, hyvää ystävänpäivää <3
Mysterious M
Lumene on löytänyt nyt hyvän tyylin ja innolla kaikkea uudistetaan ja muutos on ollut tarpeen ja hyväksi brändille:)Kauniita ovat nämä hopeiset rasiat, ennen ei voinut sitä sanaa käyttää:)
Kiitos, tulee myöhässä, mutta hyvää ystävänpäivän seuraavaa päivää:D
Mysterious M
Kiitos ja hyvää ystävänpäivän jälkeistä päivää sinne Norjaan myös:)
Vai eivät Norjalaiset tajua tilata Lumenea sinne myyntiin. No johan on!!!:)
Nuden värit sopivat niin arkeen kuin juhlaan ja helppo ottaa vain tuo paletti matkallekin mukaan.
Toivottavasti saat Lumenea kohtapuoliin sinäkin:)