Pytyllä on väliä

Olen tässä useampaan otteeseen tehnyt vessa-aiheisia postauksia, milloin haaveillen uudesta vessasta, milloin ahertanut lattiaa uusien ja seiniä maalaten, mutta oikeastaan koskaan en ole itse pöntöstä maininnutkaan. Se on kuitenkin se tärkein juttu siellä vessassa. Vessat eivät vieläkään ole saavuttaneet suomalaisissa kodeissa sitä arvostusta, mitä niille oikeastaan kuuluisi. Yleensä vessatiloista nipistetään rakennusvaiheessa reippaasti niin, että sinne hädin tuskin mahtuu se pytty ja allas kaapiston kera. 

Ammoisina aikoina vessat olivat kerrostaloissa niin pieniä, että sinne piti mennä melkein peruuttaen ja kun pytyllä istui, niin pää olikin sitten melkein lavuaarissa, olen kuullut kerrottavan. No toivottavasti ei näin ole enää, ainakaan monessa vanhassa talossa. 

 Helsingin  kantakaupunkiin rakennettiin vesi- ja viemäriverkosto 1880-luvulla ja sitä laajennettiin sitten Töölöön ja Kallioon 1900-luvulla. Käyttövesi otettiin Vantaanjoesta ja viemärit laskettiin iloisesti suoraan mereen. Hajuhaitat olivat varmaan melkoiset, varsinkin kesällä, joten kymmeneksi vuodeksi vesivessojen rakentaminen kiellettiin ja vasta sitten, kun jätevettä käsitteleviä saostuskaivoja rakennettiin, ne sallittiin uudelleen. Vessabuumi käynnistyi ja pikkuhiljaa vessoja alettiin rakentamaan helsinkiläistaloihin, mutta kaikilla ei kuitenkaan heti ollut omaa vessaa, vaan yhteisvessat löytyivät porraskäytävästä 1910-luvulla. Ulkohuusseja oli Helsingin puutalo- ja rintamamiesalueilla vielä monta vuosikymmentä.

Vessojen pesu ja varsinkin tuon wc-pytyn peseminen ei nyt ole mitään herkkua, mutta sekin täytyy tehdä. Meillä on vielä sellainen vanha pytty, jossa on kaaria ja koloja ja sitä on rasittava pyyhkiä ja pitää puhtaana.

 Uusinta uutta on tämä huuhtelukaulukseton pönttö, josta on jätetty turhat osat pois, joten pesukin helpottuu. Tämmöisen minäkin haluaisin ja mahdollisimman suoraviivaisen muotoilultaan, niin olisi peseminen kuin tanssia. Kyllä sillä pytyllä on väliä. Tähän wc-istuimeen kuuluu uudenlainen huuhtelumekanismi ja se säästää vettä 0,5 l jokaisella huuhtelulla verrattuna aiempaan, joten onhan se toki ekologisempi. Myös erityinen Smart-lasite helpottaa puhdistusta, sillä se sulaa sileämmäksi polttovaiheessa ja näin lika ei tartu pintaan kiinni niin helposti.

Miten minä nyt tälle pytty-alueelle eksyin, selittyy sillä, että pääsin ihan Tammisaaren tehtaalle asti lehdistön joukossa tutustumaan siihen, kuinka nämä wc:t ja altaat oikein tehdään. Arabian tehdas perustettiin 1873 ja se aloitti posliinipyttyjen valmistamisen vuotta myöhemmin ja nyt tätä perinnettä jatketaan Tammisaaressa. Geberit-konserniin kuuluvan Idon tehtaalla työskennellään viidessä vuorossa vuorokauden ympäri ja saniteettiposliinia, vesisäiliöitä ja pesualtaita valmistuu huikea määrä, pönttöjä noin 1000 vuorokaudessa. Suurimman osan töistä hoitaa robotit, mutta esimerkiksi suunnittelun, laadunvalvonnan, kokoamisen ja tuotteen pakkaamisen suorittaa ihminen. Tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 180 henkilöä.

Kaikki alkaa tästä pienestä savipalasta, joita tuodaan laivalasteilla mm. Saksasta Inkoon satamaan ja Kemiön saarelta puolestaan tuodaan suomalaiset raaka-aineet. Massan valmistuksessa ei käytetä vaarallisia aineita. Wc pöntöt valetaan muottiin ja kuivatus, lasitus ja poltto vievät kokonaisuudessaan noin kolme päivää. Poltto tapahtuu 1200 asteessa ja niin vain tuli mieleeni keramiikkaharrastukseni ja se, kuinka samanlaisia vaiheita näissä oli. Tosin nopeampaa on tahti ja kuivatus, mutta vaikka savi tuntuikin hieman samalta kuin valkosavi,  niin ei tästä massasta voisi keramiikkatöitä tehdä.

Tässä odotellaan lasitusta, jonka tekee robotti näppärästi ja nopeasti.

Tässä uunituoreita wc-istuimia odottamassa robottitrukin kuljetusta. Trukit osasivat pysähtyä, kun ihminen seisoi tiellä ja piippaili sitten hetken kuluttua, että olisi tässä jo kiire, että väistyhän. Trukki ajeli reittejään ja kuljetti pöntöt pitkät matkat laaduntarkastukseen.

Olipa mielenkiintoinen retkipäivä ja olen kiitollinen kun sain olla mukana.