Kosmetiikka

Kms California Curl Up kiharat kuntoon


Kms California on loistava hiustenhoitosarja, mutta haluatko tietää, miten päädyin näitä tuotteita käyttämään? Luin äskettäin mielenkiintoisen jutun siitä, kuinka ihmiset antavat nykyisin työelämässä itsestään kaikkensa. Kotona ei sitten jaksakaan  antaa itsestään mitään perheelleen tai ystävilleen päivän jälkeen. Tämä kolahti, sillä aika usein töistä palattuani, tekee mieli pötkähtää siihen sohvalle huilimaan ja vain kerätä voimia niihin askareisiin, joita kotona on päivittäin tehtävä. Eikä paukut aina riitä siihenkään, joten kotityöt tahtovat kasaantua viikonlopulle. Viikonloppuna sitä parsii niitä kotitöitä ja oikoo missä pystyy ja ajattelee, että teen sitten lomalla paremmin ja…no tiedättehän, kierre on valmis.


En missään nimessä ole niin työorientoitunut, että ajattelen  ja suunnittelen elämää vain töiden kannalta, mutta antaahan se toki raamit elämän arjelle. Mehut tämä nykyinen työrumba kyllä vie tästä kehäraakista ja niin väsynyt olen ollut, etten ole edes kampaamoaikaa saanut varattua. Kevätväsymystäkö lienee? Tai no, ehkä olisin saanut sen tehtyä, mutta haluaisin mennä kampaajalle nauttimaan ja irti kaikesta stressistä, eikä niin, että kieli vyön alla ryntäilen paikasta toiseen kokien huonoa omaatuntoa.  Tukka alkaa olla räjähdyksen kauhu ja kiharat ovat alkaneet velttoilla, joten jotain tarvitsisi tehdä.



Otin asiakseni kokeilla hätäapuna ensin kiharatukalle tarkoitettuja tuotteita, jos niistä olisi apua, ennen kuin pääsen oikeasti sinne kampaajalle. Olen huomannut, että hiustuotteita kannattaa välillä vaihdella, jotta hiukset saavat vähän piristystä ja entiset pullot alkoivat kyllä olla jo uhkaavasti lopussakin, joten rohkeasti uutta vaan peliin. 


Sain maahantuojalta kunnon paketin  Kms California CURL UP sarjasta; shampoon, hoitoaineen, hiuksiin jätettävän hoitoaineen, sekä paria eri kiharaa elvyttävää tuotetta, suihkeen ja voidemaisen tuotteen. Olen joskus aikaisemminkin Kms-sarjan tuotteita käyttänyt ja tykännyt kovasti, eivätkä ne pettäneet tälläkään kertaa.

Shampoo ja hoitoaine ovat kermamaisia ja ihania, hedelmäisen tuoksuisia ja tällä setillä kiharatakut selvenevät helposti. Kiharaa ei kannata kovin paljoa kammata, jotta rakenne ei rikkoonnu, vaan kertaalleen käydään märkä tukka läpi.

Kokeilin myös lisätehoa kuivien latvojen ja kiillottomuuden vuoksi ja tämä jätettävä hoitoaine Kms Leave in conditioner oli piste iin päälle. Hiuksista tuli silkkiset, mutta hoito ei ollut kuitenkaan liian tehokas, jotta se olisi veltostuttanut kiharat täysin. Mikäli jätän hiukset vain kuivumaan tässä vaiheessa, niin lopputuloksena on pörröinen kihara, joka ei siistiltä näytä. Siksi tarvitsen näitä kiharaa tsemppaavia tuotteita, jotta kiharat olisivat kimmoisia ja säilyisivät ryhdikkäänä. 



Tuotteet suihkutetaan kosteisiin hiuksiin, Bounce back spray tai levitetään hiuksiin, Perfecting lotion ja puristellaan ja annetaan kuivahtaa kiharoiksi. Käytän molempia tuotteita hiuksiini, sillä omat kiharat ovat tyvestä kasvaneet useamman sentin, joten tässä on hieman taistelumieltä  laitettava peliin, jotta kampaus jotenkin onnistuu. Tököttiä siis enemmän kehiin tässä tapauksessa. Olen pyöräyttänyt hiussuortuvan vielä rullalle päälaelta ja kiinnittänyt sen pinnillä kosteana, jotta kihara nousisi vähän koholle. Kms California CURL UP tuotteilla kiharoista tuli ihanan pehmeät ja silkkiset. Tuoksusta vielä erityisplussat.

No kyllä tällä varmasti hetken nyt pärjää, mutta jotain olisi sitten tehtävä tuolle juurikasvullekin. Siihen kyllä tarvitaan sitten oikean kampaajan apua.


Tuotteet saatu blogitestiin näkyvyyttä vastaan                                                                               

4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *