Sain kauneushaasteen Jonnan Keyword Love blogista ja innoissani kävin miettimään vastauksia, sillä haaste tuntui todella kivalta, vaikkakin osittain hankalalta vastata.
Jonnan blogissa esitellään kosmetiikan uutuuksia ja ihania tuoksuja. Jonnalla on myös intohimo ihonhoitoon, joten sieltä kannattaa etsiä hyviä vinkkejä, mikäli niitä kaipailee. Blogi on tulvillaan kauniita kuvia kosmetiikasta ja ammattitaidolla tehdyt postaukset koukuttavat palaamaan blogiin aina uudestaan.
1. Varhainen meikkimuisto
Muistan lapsena tutkailleeni äidin huulipunaa, jota äiti oli joskus nuorempana käyttänyt ja muistona säilyttänyt. Huulipuna oli pieni todella vahvanpunainen väri vaaleankeltaisessa hylsyssä. Sillä kun punasi huulet, niin jo pysyi ja millään ei tahtonut pois saada. Liekö suudelmakestäväksi tehty. Mutta meikkiä äiti ei koskaan käyttänyt ja kun huulipuna loppui, varmaankin meidän leikkeihin se katosi, ei hän koskaan uutta ostanut.
Minä taas itse innostuin isosiskojen perässä ripsiväristä ja sellainen kakkumaskara oli saatava. Syljellä kostutettiin ja sitä ripsiin sudittiin. Taisi olla aika paakkuista lopputulos.

2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukusta?
Kyllä se vaihtelee käsilaukun ja menojen mukaan. Pieni peitevärituubi, jolla saa couperosat piiloon, musta luomenrajausväri, huulivoide, käsivoide ja pari huulipunaa ja ripsiväri.
Kyllä se vaihtelee käsilaukun ja menojen mukaan. Pieni peitevärituubi, jolla saa couperosat piiloon, musta luomenrajausväri, huulivoide, käsivoide ja pari huulipunaa ja ripsiväri.
3. Lempituoksu?
Niitä on niin monta ja ne vaihtelevat mielialan mukaan. Käytän sekalaisesti tuoksuja myös riippuen esimerkiksi tilaisuudesta, vuorokauden ajasta ja vuodenajasta. Ei ole yhtä ainoaa, jonka nimeen vannoisin. Lieko olen tuuliviiri.

4. Henkilökohtainen kauneusvinkki?
Kyllähän se positiivinen ajattelu tuo sitä hymyä huulille ja sellainen ihminen on viehättävä katsella. Mutta jos vinkkiä antaisin, niin pienikin sipaisu ripsiväriä ja poskipunaa tekee ihmisestä jo huikean paljon pirtemmän näköisen.

5.Uusin kosmetiikkalöytö?
Lumenen ja Isadoran highlight tuotteet, niihin olen innostunut. Tosin olen vielä harjoitteluasteella tuon määrän suhteen ja pelkään hohtavani liikaa. Näitä ihania hohtotuotteita tulee markkinoille koko ajan lisää ja eri merkeiltä, joten on kiva, kun voi etsiä sitä omaa ja itselle sopivinta.

6. Ikimuistoisin virheostokseni?
En nyt oikein muista sellaista juttua, että olisin ikimuistoisen virheen tehnyt kauneusostoksissa. Ehkä hamitti tuo Naked primer silmäluomille, kun sen joskus tilasin Look fantasticilta ja silmäluomet alkoi turvota, joten sen käyttö jäi siihen. Mutta taisin vain olla sille allerginen, sillä työkaveri, jolle sen lahjoitin, ei saanut siitä oireita.
7. Meikkivoiteella vai ilman?
Tahtoisin sanoa, että ilman, mutta en tällä punoittavalla iholla mitenkään voi. Siksi käytän aina meikkivoidetta ja haaveena olisi saada iho joskus siihen kuntoon, että pelkkä ohut BB voide tai sävytetty kosteusseerumi riittäisi.

8. Eyeliner vai kajal?
Eyeliner, sillä kajalilla tulee vain suttuinen lopputulos ja ei se näissä silmissä edes pysyisi ja hyvin harva eyeliner itseasiassa pysyy, joten testailen ja käytän sitten sitä, joka parhaiten toimii. Mutta täydellistä en ole vielä löytänyt.

9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen.
No tähänkin on pakko sanoa, että kyllä se ripsiväri taas on ja ilman ripsiväriä on kyllä niin nuutunut ja alaston olo. Lisäksi nuo kulmat vaativat kyllä myös pientä piirtelyä, jotta kehtaa lähteä liikenteeseen.
10. Tuote, jota haluaisit vielä kokeilla.
Toivoisin, että kehiteltäisiin tuote, joka oikeasti pystyisi silottamaan ihon värin ja juonteet ilman, että näyttäisi liian meikatulta. Niin ja sellaisen tuotteen myös toivoisin, että sillä saisi häivytettyä raskaat luomet, ou jee. Sellaista haluaisin testailla, muttei taida vielä olla markkinoilla.
Tämä oli kiva toteuttaa ja jos et tätä ole vielä saanut niin haastan mukaan Souliinan ja Kosmetiikkatestin

10 Comments
Tiia K
Tää on kiva ja pakko toteuttaa itsekin. 🙂 Heh tänäänkin tuikin poskille hohdepuikkoa ja mietin hohkaanko kuuhun asti. Eli samat pelot. 😉
Mia / Beauty Highlights
Mäkin just toteutin tämän toissapäivänä! Näitä on kiva lueskella 🙂
Ps. Et hohda liikaa! <3
Outi Krimou/Outi's life
Olipa kiva postaus. Heti tuli lapsuudesta mieleen äitin pinkki huulipuna, joka tuoksui purkalta 🙂
Ihanaa loppuviikkoa!
Jonna H.
Voi kun kauniisti sanottu. <3 Kiva kun tartuit tähän haasteeseen, oikein ahmin ihmisten postauksia, musta nää on mielenkiintoisia. Voi kamala tota UD hommaa, varmasti olet ollut jollekin ainesosalle allerginen. 🙁
Lady of The Mess
Onpa kiva haaste ja olen samaa mieltä kanssasi: Jonna blogi on aarreaitta ja kuvat upeita!
Mahtaisinkohan saada tämän joskus toteutettua – näitä on kiva lukea!
Mysterious M
Näin on:) Joo, meidän keski-ikäisten tulee tulla nähdyksi ja jos ei muuten, niin hohdetaan, jotta meidät nähdään:D
Mysterious M
Kivat vastaukset sinullakin ja haasteena kyllä mukava toteuttaa, kun pääsi alkuun:)
Kiitos lohdutuksesta, sillä välillä ei huomaa, jos tulee laitettua liikaa sitä hohtoa:D <3
Mysterious M
Kiitos ja tää oli kiva toteuttaa! Huulipunaa meidän äitit siis vaan käytti ennen, toista on nyt, kun ajattelen itseäni äitinä:) Muistan kun vanhempi tytär kysyi ekaluokkalaisena, että onko ihmisen pakko meikata??? Silloin kolahti, että meikkasinko liikaa! Mutta perustelin sillä, että tämä on kuin piirtämistä ja äiti tykkää piirrellä kasvot nätimmiksi, mutta kenenkään ei tietenkään ole pakko!! No eipä tuo vieläkään pahemmin meikkaa, joten ei tullut traumoja, heh heh!
Mysterious M
Totta joka sana:)
Tämä olikin sitten helppo vaikkakin vaativa, mutta kun alkuun pääsi, niin vastaukset tuli nopeaan:)
Se oli kyllä kurja, kun UD:tä testasin pelkästään, kun ihmettelin silmien kipeytymistä ja silmät alkoi turpoamaan ja olin autolla liikkeellä. Pelkäsin, etten pysty ajamaan kotiin. Kotona oli pakko laittaa hydrocortisonia, vaikkei saisi, luomille ja lepäsin pari tuntia, niin turvotus laski. Että vähän kammoksun koko merkkiä!
Mysterious M
Näin on 🙂 Tämä oli kiva toteuttaa, vaikka minä yleensä jään turhan pitkäksi aikaa muhittamaan noita vastauksia ja se toteutus ei kuitenkaan nyt sitten vie mahottomia aikoja, kunhan saa langan päästä kiinni:D