Naistenpäivä. Ihania halauksia ja naistenpäivän toivotuksia, ehkä kukkasia ja kakkusia. Työnantajakin saattaa muistaa ja viimeistään kotona mies tuo kukkia halausten kera. Kuulostaa hienolta ja toivottavasti monen naisen päivä on mennyt näin.
Parisuhteessa oleminen on toisen rakastamista, kunnioittamista ja arvostamista. Siihen ei kuulu fyysinen tai henkinen väkivalta, alistaminen, nöyryyttäminen tai jatkuva sairaanloinen mustasukkaisuus. Löytyy kuitenkin naisia, joiden jokaista päivää siivittää pelko. Pelko siitä, että mies jälleen kerran käy käsiksi ja lyö. Väärä sana, katse, jopa huokaus tai tapa kulkea, saattaa olla signaali miehelle. Mies kokee oikeutena käydä käsiksi ja kurittaa naista, jotta nainen oppisi. Oppisi nöyrtymään, alistuisi, tottelisi.
Miksi nainen sitten jää tällaisen miehen luokse? Miksei hän lähde ja jätä kaltoin kohtelevaa miestä? Tilanteessa sumentuu oma ajattelu, oma tahto ja itsetunto murskattuna, alistettuna ja ahdistuneena ei varmasti edes osaa aina hakea apua tai uskalla. Mies löytäisi kuitenkin ja hakkaisi vielä pahemmin. Näin on valitettavan usein käynytkin. Usein apua ei haeta, koska perheessä on lapsia ja silloin on vielä hankalampaa paeta väkivaltaista miestä.
Olen itse seurannut läheltä muutamia tapauksia, jossa lasten takia lähtö on ollut mahdotonta. Miestä pitää vain olla ärsyttämättä ja yrittää selvitä ja myötäillä. Sydän pamppaillen odottaen seuraavaa olematonta rikettä. Aina sekään ei riitä, että tekee mitä toinen mielivaltaisesti määrää tai pakottaa tekemään. Lasten takia juurikin pitäisi lähteä ja yrittää saada apua. Ennenkuin on liian myöhäistä.
Suomi on Euroopan kärkimaita lähisuhdeväkivaltatilastoissa ja tämä on ollut tiedossa jo kauan. Viime joulukuussa avattu Nollalinja on yhteiskunnan järjestämä tukipalvelu, jossa on ympärivuorokauden lähisuhdeväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan auttava puhelin. Puheluihin vastaavat ammattilaiset.
www.nollalinja.fi sivustolta saat lisätietoja.
Naiset, muistakaamme pitää huolta toisistamme ja myös itsestämme!
Hyvää Naistenpäivää!

10 Comments
Outi Krimou/Outi's life
Itsekin seurannut vierestä rakkaan ihmisen taistelua väkivaltaisessa suhteessa. Onneksi hän pääsi irti ja kaikki on nyt paremmin kuin hyvin.
Ihanaa naistenpäivän iltaa ❤️
Idis & Interiööri
Totta turiset…monella ei ole asiat hyvin. Moni on esim. narsistin uhri ja itse sairastunut mukana…kulisseja pidetään yllä vaikka väkisin. Surullista. Sitäkin onnellisempi olen omasta vakaasta elämästä, jossa myös tyttäreni saavat kasvaa naiseksi ja toivon mukaan oikein vahvoiksi sellaisiksi. Sillä vähän minua huolettaa suunta mihin maailma on menossa. Joskus tulee pohdittua ja mietittyä liikaakin…
Ihanaa naistenpäivän iltaa <3
Lady of The Mess
Totta – on helppo sanoa, että mikset lähde! Syitä on niin monia kuin on nyrkin otteessa olevia naisiakin. Yhtä pahaa jälkeä voi saada aikaan myös henkinen väkivalta – ja syitä siihen, miksi naiset sitä sietävät, myös monia.
Ihanaa naistenpäivän iltaa sinulle <3
mummo
Hyvä kirjoitus.
Krisse K
Hyvä kirjoitus! Näin vaan on monen kohdalla ja tiedän, että suhteesta on vaikea lähteä. Yleensä mies on hyvinkin katuvainen tapahtuneen jälkeen ja lupaa muuttua. Muutos kestää tasan seuraavaan kertaan. Nainen on ihmeellinen olento, että uskoo helposti muutokseen ja että parempaa on tulossa. Toivon sydämmestäni, ettei kenenkään tarvitsisi kokea tälläistä, koska se ei ole ihmisarvoista elämää.
Mysterious M
Niin surullista kuin se onkin, niin kaikki eivät vain uskalla irrottautua väkivaltaisesta suhteesta, ei vaikka lopulta siinä voi henki lähteä! Mutta ei siinä paljoa auta ystävänkään neuvot, koettu on!
Mysterious M
Niin, äitinä joutuu huolehtimaan niin monesta ja suremaan asioita, joita ei voi etukäteen tietää. Onneksi omat asiat on hyvin ja tietysti seuraan nuorten neitosiemme elämää ja poikakavereita, ja annan tiukkoja neuvoja näiden asioiden suhteen!
Mysterious M
Tämä on vaikea asia ja jos ei ole kokenut vastaavaa, on helppoa antaa neuvoja. Mutta pakkohan se on yrittää auttaa, jos asia koskettaa läheistä ihmistä. Monet ovat vain niin aivopestyjä tuohon tilanteeseen, ettei voimia ole tehdä muuta, kuin kärsiä!
Mysterious M
Kiitos. Surullinen aihe:(
Mysterious M
Kiitos. Tuo se meissä naisissa ihmetyttää, että miksi näin käy ja miksi naiset sen sallii! Mutta jos se kovin helppoa olisi lopettaa suhde, niin eihän tästä kukaan kärsisi. Kaikista pahinta on nähdä tai todistaa tai kuulla näitä juttuja ja vaikka kuinka kehottaisi hakemaan apua, niin ei tilanne muutu. Niin, korkeintaan pahenee:(