Mitä haluat meikkivoiteeltasi?
Aikusen naisen iho useimmiten kaipaa meikkivoiteelta aikamoisia haasteita. Onko sinulla suurentuneet ihohuokoset? Löytyykö kasvoistasi pientä punoitusta vai onko punoitus jo muuttunut pieniksi punertaviksi suoniksi poskipäillä tai nenänpielissä? Onko sinulla kasvoissasi iän mukanaan tuomia ryppyjä? Mikäli nyökyttelit joillekin tai kaikille näille kysymyksille, niin tästä saattaa olla sinulle apua.
Merkitseekö brändi?
Meikkituotteiden hankkimisessa yhä useampi aikuinen nainen vannoo tiettyjen merkkien perään ja mikäs siinä, jos brändi tarjoaa aina yhtä hyvää tai jopa parempaa tuotetta, vuosi vuoden jälkeen, miksipä sitä silloin toiseen merkkiin vaihtaisi.
Meikkivoiteita ilmestyy markkinoille tasaiseen tahtiin ja oman tasokkaan tuotteen löytäminen saattaa viedä aikansa. On kiva löytää sellainen tuote, jota ostaisi innoissaan useampaan kertaan, mutta aika ajoin näiden tuotteiden tilalle tulee jotakin uutta ja entinen, vaikkakin jo hyväksi todettu tuote, saattaa hävitä kauppojen hyllyltä. Uutuuksiin siis kannattaa suhtautua myönteisesti, sillä eihän sitä tiedä, vaikka uutuus toisikin uuden ulottuvuuden kasvoillesi ja näyttäisit entistä kauniimmalta.
Löydätkö aina ihollesi sopivan sävyn?
Käykö sinulle usein niin, että haluaisit hankkia meikkivoiteen joltakin tietyltä merkiltä, joka on sinusta laadukas ja olisit valmis jopa maksamaan hiukan enemmän tästä tuotteesta? Tuotteessa tuntuisi olevan kaikki kohdallaan, mutta ei vain sitä yhtä ja kaikken tärkeintä. Nimittäin oikeaa ja juuri sinun ihollesi sopivaa värisävyä. Kuinka usein suomalaisena tai näin pohjoismaalaisena joutuu tyytymään värisävyissä siihen melkein oikeaan, mutta juuri se sinulle sopivin puuttuu siitä väriskaalasta? Sitä sävyä kun ei kannata tehdä, koska kysyntää ei ole riittävästi, vain täällä pohjoisen perukoilla sen perään huhuillaan.
Mahdollinen juuri sinulle?
Clarins on sellainen merkki, joka tasaiseen tahtiin tuo uutta ja tuntuu, että aina vain parempaa. Sain nimittäin testattavakseni meikkivoiteen Pore Perfecting Matifying Foundation, joka ihan sulaa iholle ja värisävy Nude Ivory 01, on kyllä paras sävy meikäläisen maidonvaalealle, mutta punakalle iholle. Täydellinen sävy, sillä harvoin nämä näin osuu kohdalleen.
Saako meikkivoiteella virheet piiloon?
Kyllä saa, sillä voide häivyttää noita ärsyttäviä ihohuokosia, peittää muutenkin virheitä, kuten sitä punaisuutta ja pieniä ryppyjä. Eikä muuten jää juonteisiin, mutta täytyy muistaa siis laittaa voidetta ohuelti ja kerrostaa niihin kohtiin, mihin on tarpeellista. Iho näyttää kauniilta ja luonnolliselta.
Toinen tummempi ja hiukan punertavampi sävy alempana on Nude Beige 02, jota voin käyttää sitten kesällä, kun olen hieman ruskettunut, sillä siitäkin kannattaa nyt jo ainakin haaveilla.
Tarvitaanko puuteria meikkivoiteen päälle?
Puuterin käytöstä oli aikoinaan niin paljon negatiivista juttua, kuten ihohuokosten tukkiutumisesta ja ihon huononemisesta, että säikäytti ja huomasin kyllä itsekin, että helposti reagoiva iho ei siitä pitänyt ja puuterin käyttö on jäänyt minimiin.
Koska kuitenkin oli nyt mahdollisuus saada testiin uusi Clarinsin Pure Perfecting Matifying Kit, niin ajattelin pitkästä aikaa taas antaa puuterille mahdollisuuden. Tämä on ihohuokosia tasoittava ja häivyttävä ja kosteuttava imevä ja mukana tulee kätevä puuteripaperikin. Näitä papereita olenkin joskus käyttänyt, kun kasvot olivat kiiltävät, siis aikoinaan kun kärsin seka-ihosta. Nyt kun nämä molemmat ovat samassa paketissa, niin se on aika kätevä juttu. Ei tarvitse erikseen papereille rasiaa ja välillä onkin syytä vain käyttää tuota paperia, jottei tule liian tunkkainen ihosta.
Ainesosina tässä on muuten akaasia-mikrohelmiä, valkoista savea ja valkoista teetä, linnunkaalia, tokoferolijohdannaista ja Clarins anti-pollution complex-yhdistettä. Kokeilin ensin meikkivoidetta ilman puuteria ja näytti ihan hyvältä, sillä olenhan jo vuosia ollut ilman. Puuterin kanssa huomasin ainakin eron meikin pysyvyydessä ja t-alueen kiillon kontrolloimisessa. Eniten tarvitsen puuteria kyllä silmäluomien pohjustuksen jälkeen ja joskus luomivärin kiinnittämiseen, sillä en saa silmämeikkiä muuten pysymään siistinä.
Ennen kaikkea taas aivan ihana korumainen rasia, jota ilokseen esittelee.
Tässä oletuksia siitä, mitä aikuinen nainen käyttää kauniin kuulaan ihon saamiseksi meikkivoiteen avulla. Millä perusteella sinä valitset meikkipohjasi? Käytätkö myös puuteria? Oletko tutustunut tähän Clarinsin uuteen Pore Perfecting Matifying meikkivoiteeseen ja puuteri-paperipakettiin ?
Tuotteet pr-näytteitä
6 Comments
Tiia K
Vitsi kun kuulostaa ihanilta nuo meikkivoiteet ja sulaa iholle, aah. Kaipaan meikkivoiteelta kestävyyttä, taitaa tää mummotauti sen verran hikoiluttaa, että muutama tunti ja meikkivoide on jo osittain poissa. <3 Ihanaa viikonloppua <3
piitu
Kuulostaa hyvälle. Onko nämä meikit kuinka arvokkaita?
Mysterious M
Tarkistin, että esim. Stockmannin verkkokaupassa meikkivoide on 37.90e ja puuteri 41,90e
Mysterious M
Voi joo, tuo peittävyys ja todellakin tuo kestävyys ovat niitä, mitä aikuinen nainen toivoo meikkivoiteelta. Tosin en ole sellaista aamusta iltaan meikkivoidetta löytänyt, joka pitäisi minun nenän seudun ja leuan siististi meikattuna aamusta iltaan. Maksimi on 6-8 h, mutta näillä mennään:)
Mukavaa viikonloppua!
Mia / Beauty Highlights
Tuo puuteri kuulostaa tosi hyvältä, voisin kokeillakin. Clarinsin rasiat on kyllä aina niin kauniita, eikä tuotteet ole hinnalla pilattuja 🙂
Mysterious M
Se yllätti kivasti myös minut, joka ei pahemmin ole puuterista välittänyt:) Clarins on kaunista ja laatu/hinta kohillaan:)