Ei hätää, meillä on parisuhteessa kaikki hyvin ja en etsi itselleni miestä. Lähdin pohtimaan vaan tuota nykypäivän sinkkunaisen ongelmaa, että mistä se hyvä mies löytyisi.
Nimittäin vietimme työporukalla perjantaina iltaa ja mukana oli 21 v, 30 v ja 45 v sinkkunaisia. Kaikki nämä naiset ovat viehättäviä ja mukavia, iloisia ja fiksuja, joilla osalla on vasta suhde päättynyt ja osa ollut jo jonkin aikaa vapailla markkinoilla. Kaikki tuntuivat olevan lopen kyllästyneitä siihen, kuinka miesten aivoituksia ei voi ymmärtää. Kahdella näistä naisista oli ollut jo puolen vuoden ajan mukavasti toimiva suhde, tai niin he luulivat, mutta kuinka ollakaan, mies oli vain yllättäen ilmoittanut, ettei hän nyt haluakaan enää olla suhteessa. Mikä näitä miehiä oikein riivaa? Eikö löydy suoraselkäisyyttä sanoa, missä se suhde nyt meni karille, jotta ei tarvitsisi sitten pähkäillä, että mikä minussa onkaan vikana. Yleensähän tämmöiset kaverit alkavat seurustella taas vakavasti kuukauden parin kuluttua.
Istuimme siis iltaa yhden näiden sinkkunaisen kotona ja söimme hyvin ja nauraa räkätimme ja ehostimme itseämme.
Itse sain illan aikana kehuja tästä uudesta Anna Suin L`Amour Rose eau de toilettesta, jota olin suihkauttanut ylleni kiireessä kotona töiden jälkeen käydessäni. Tuoksusta löytyvät mandariini, karpalo, kirsikankukka sekä pioni, mangolia, vaniljaa ja santelipuuta myskin ripauksella. Pullo, joka on kuin unelmien rakkaustarina, vaaleanpunainen rakkaus. Sitähän kaikki varmasti toivoisi, löytää sen unelmien rakkauden. Mutta miksihän sen pitää olla vain niin vaikea saavuttaa? Mistä sen voisi löytää?
Lähdimme siis Helsingin yöhön katsastamaan mitä sillä olisi tarjolla ja mitä nämä naiset oikein mieheltään haluaisivat?
- suoraselkäisyyttä
- rehellisyyttä
- sitoutumista
- huumoria
- tykkää musiikista
- urheilee tai harrastaa jotakin
- ei läträä turhaan viinan kanssa (ei siis joka päivä, mutta silloin tällöin ok)
- kiva ulkonäkö ei pahitteeksi
Taksimatkalla kotiin pohdimme tätä ongelmaa ja yritin lohdutella, että jos kuitenkin jostakin harrastuspiiristä tai tuttavan tuttavan kautta löytyisi se kumppani. Mutta kuulemma kokeiltu on. Harvemmin niitä mahdollisia kumppaneita sieltä kirjastosta tai lenkkipolulta löytää ja eivät ne kotoakaan yleensä tule hakemaan. Nettitreffailtu on ja sekin oli ollut kuulemma todella uuvuttavaa ja turhauttavaa.
11 Comments
Tiia K
Jäin vaan tuijottamaan tuota ylintä aivan käsittämättömän upeaa kuvaa <3 En hajuakaan, ei se helpolla se omakaan ukkeli löytynyt, mutta vahingossa kuitenkin, ei etsimällä. 🙂 Ihanaista iltaa M <3
Katja/Optimismiajaenergiaa
On kyllä upea tuo ylin kuva! 🙂 Kyllä olen huomannut, että netti on nykyään tuntunut toimivan monelle puolison löytämisessä!
Jonna H.
Monesti kyllä miettinyt, miten onnellinen on, kun ei tarvi olla sinkku. Niin oudoksi ja kummalliseksi sääntökentäksi mennyt tuo parin etsintä nykyään. Mielettömän upea Anna Sui -kuva! <3
Mysterious M
No kiitos, taisi sitten onnistua hyvin, tuo kuva:)
Joo, tämä on tyypillistä, että eihän se etsimällä tule, muttei se näytä tulevan etsimättäkään:)
Mysterious M
Voi kiitos:)
Se on varmasti yksi toimiva ratkaisu, mutta kyllähän siitä puuttuu se "sattumalta kohtaaminen ja wau tunne"! Toki voihan se tulla siltikin, mutta ei ole helppoa!
Mysterious M
Todellakin sääntökenttä ja uuvuttava sellainen. Harmittaa vain, koska varmasti tuolla on joku, joka voisi sopia, mutta mistä sen sitten löytää ja kohtaako ikinä!Pitää vaan kannustaa kavereita:)
Kiitos, kuvasta tuli kyllä hieno minustakin:)
Tuuli - Lumo Lifestyle
Omani löysin kyllä ihan baaritiskiltä, mutta meni vuosi ennen kuin ymmärsin, että hän on se hauska mutta luotettava jota olen etsinyt. Nykydeittailu vaikuttaa kyllä melkoiselta kamppailulajilta.
Mysterious M
No niinpä minäkin aikoinani baarista mieheni löysin:) Mutta totta on, että kamppailulaji sopii tähän hommaan hyvin nimeksi:)
LauraKatarooma
Baarista minäki löysin oman aarteeni. Sattuman kauppaa kait se lopulta on.
Mysterious M
Niin, sitä varmaankin juuri:) Silmät vaan pitää pitää auki ja iloinen mieli!
Anonyymi
Tarviiko olla joku? 18v paskaa ja jatkuvaa epätietoisuutta kestin..jälkipyykkiä pestään lasten kanssa vieläkin. Erosta 8kk enkä uutta ole harkinnut.