Naistenpäivä. Ihania halauksia ja naistenpäivän toivotuksia, ehkä kukkasia ja kakkusia. Työnantajakin saattaa muistaa ja viimeistään kotona mies tuo kukkia halausten kera. Kuulostaa hienolta ja toivottavasti monen naisen päivä on mennyt näin. Parisuhteessa oleminen on toisen rakastamista, kunnioittamista ja arvostamista. Siihen ei kuulu fyysinen tai henkinen väkivalta, alistaminen, nöyryyttäminen tai jatkuva sairaanloinen mustasukkaisuus. Löytyy kuitenkin naisia, joiden jokaista päivää siivittää pelko. Pelko siitä, että mies jälleen kerran käy käsiksi ja lyö. Väärä sana, katse, jopa huokaus tai tapa kulkea, saattaa olla signaali miehelle. Mies kokee oikeutena käydä käsiksi ja kurittaa naista, jotta nainen oppisi. Oppisi nöyrtymään, alistuisi, tottelisi. Miksi nainen sitten jää tällaisen miehen luokse? Miksei hän lähde ja jätä kaltoin…
-
-
Karhu by Costo
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Karhu? No, entä Karhu-olut? No, minulle ainakin se mainos, missä ei näytetty itse tuotetta, mutta leikittiin, että olut sihautetaan auki ja kaadetaan lasiin ja Santeri Kinnusen ääni mainoksen taustalla tuumaa, että kyllä sinä tiedät, miltä Karhu olut näyttää ja maistuukin. Muistatko sen? Kyllä, kyse on samaisesta merkistä. Sain nimittäin tänään tilaisuuden osallistua lanseeraukseen, jossa toisena osapuolena oli tämä Karhu. En aikaisemmin pitänyt erityisesti Karhun vahvasta ja hieman miehisestä mausta, mutta nyt on markkinoille tulossa Raaka Karhu, joka sopii minunkin makuuni, pehmeytensä ansiosta. Mutta ei tässä vielä kaikki. Karhu on tehnyt rajoitetun erän Karhu-oluen virallisia vaatteita ja asusteita ja mallisto on luotu yhteistyössä designtalo Coston kanssa.…
-
Ommellen, askarrellen ja neuloen
Aurinko hellii meitä nyt oikein olan takaa ja mieli tekee ulos. Pitkällä kävelyllä jo miehen kanssa kävimmekin ja kyllä siellä aika viima ajoittain kävi, joten ei nyt ihan vielä keväältä tunnu, mutta aurinko paistaa ja se on jo puoli voittoa. Viikonloppuna on tullut tehtyä yllättävän montaa käsitöihin liittyvää juttua ja mikäs sen kivempaa, kun voi sukkuloida mieluisan tekemisen parissa, eli kädentaitojen. Usein esittelen jämälangoista tekemiäni neulomuksia, mutta voi niitä muitakin jämiä käyttää hyväkseen ja kannattaakin. Minä säilytän riittävän suuret kangaspalat jonkin aikaa, jos niitä johonkin tarvitsisi, mutta rehellisesti sanottuna harvemmin niitä tulee kokonaan käytettyä. Kangaskaupoilla myyjät usein mittailee kangasta reilusti yli sen mitä tarvitsisi ja silloinhan niitä kankaita sitten jää…
-
DIY: pääsiäisenä glitter koristaa laattaa
Ilma on tällä hetkellä kamala, juuri kuin pääsiäisenä yleensä. Räntää tulee taivaan täydeltä. Sekö liene innostanut minua miettimään jo pääsiäistä. Glitter pääsiäiskoristeissa kiehtoo, sillä olenhan kaiken kimaltelevan perään. Timanttimunia on tehty, niistä löytyy postausta täältä, joten muuta sen täytyisi olla. Onhan siihen pääsiäiseen toki vielä viikkoja, mutta pikkuhiljaa tässä voi jo alkaa valmistautumaan tai ainakin keräämään ideoita. DIY meininkiä oli ennen joulua täällä blogissa aika runsaasti, joten oli hyvä vetää hieman henkeä ja pitää taukoa niistä jutuista. Pari päivää sitten sain idean pajunkissatauluista, jotka voisi liittää pääsiäiskattauksiin tai pääsiäisasetelman sekaan. Ehdottomasti hopeinen glitter tuohon pajunkissan harmaaseen osaan, mutta miten toteutus ja mihin. Onneksi löysin varastostani muutamia lasilaattoja, kirkkaita ja mustia…
-
DOPPwoman avautui Helsingissä
Dopp liikkeen avautumista Helsingissä Yrjönkatu 21:ssä on odotettu ja eilen olikin avajaisjuhlintaa, johon me bloggaajatkin saimme mahdollisuuden päästä osallistumaan. Ihastuttava Doppwoman vaateliike on toiminut Vaasassa jo 16 vuotta ja nyt perustaja ja omistaja Kata Rewell laajensi liikkeen myös Helsinkiin. Aikuisille naisille suunnattu mallisto ja asiakaslähtöinen palvelu, jossa tarvittaessa asiakas stailataan ja opastetaan pukeutumisen saloihin, tuo varmasti nopeasti oman asiakaskuntansa tähän ytimessä olevaan liikkeeseen. Tyyliä ja hienostuneisuutta, rentoa meininkiä unohtamatta. Liikkeessä oli vain niin paljon ihmisiä, että kunnolla eilen ei tähän liikkeeseen päässyt oikein tutustumaan, mutta hyvältä näytti ja pakko tuonne on mennä uudestaan ajan kanssa ja rauhallisempana ajankohtana. Varsinkin yhdet ihanat kengät jäivät mietityttämään ja väri oli taas tuo ihana…