Mikäli vihaat ikkunanpesua, niin kannattaa tehdä se ainakin kerran vuodessa, oikein kunnolla ja kevätsiivouksien aikana, jolloin tulee siivottua muutenkin enemmän. Syksyllä, iltojen pimetessä ei kukaan huomaa harmaita ikkunoita, joten silloin se on turhaa.
Monessa kodissa on nykyisin todella suuret ikkunapinta-alat, joten niiden peseminen voi olla työlästä. Pestessä täytyy kiipeillä ylös ja alas tikkailla heiluen ja pestä rättejä uuvuksiin saakka. Kun työ on tehty, niin eikös sitten huomaakin niitä ikäviä raitoja, joita aina tahtoo jäädä. Miesten liittyessä apujoukkoihin, he yleensä haluavat ottaa mukaan mahdolliset tekniset laitteet. Tällöin voi pesemisessä olla viisasta ottaa ikkunapesuri esille.
Ikkunanpesuri on laite, jolla voi pestä ikkunat, laatat ja peilit puhtaaksi ilman, että omia käsiä kastelee. Nilfisk Smart Window Cleanerissä on kaksi osaa, josta pesulaitteessa on suihkepullo, johon lisätään laitteen mukana tuleva ( pieni näyte) pesuaine ja vesi sekä imusuulake, jolla sitten pesuvesi imetään ikkunan pinnalta pois.
Akkukäyttöisellä kevyellä ikkunanpesimellä saa ikkunat pestyä raidattomaksi ja se käy myös peileihin ja laattoihin. Se toimii pysty-ja vaaka-asennossa ja keveytensä ja ergonomisuutensa ansiosta sillä on helppo pestä myös hankalista paikoista. Likavesisäiliö on 100 ml ja pitkä käyttöaika mahdollistaa pesun 75 m2:lle. Pesulaitteen mukana tulee litium-akku, jonka yhtäjaksoinen kesto on 25 min. Laatikossa on myös vyöpidike, johon suihkepullon voi kiinnittää. Ikkunanpesu voi siis olla helppoa.
Ensin vain suihkuttelua pesulaitteella ikkunaan ja peset liat pois ja sitten kuivaat imusuulakkeella likavedet säiliöön ja vältyt siltä mustan veden roiskeelta, jota valuu ikkunalaudalle. Helppoa ja ikkunoista näkee jälleen ihanan kevään. Nyt se on tehty, hyvä sinä.
Kuinka usein peset ikkunat?