Konserttiasu

Ei mitään päälle pantavaa! Minulle ei mikään sovi! Minä en näytä missään hyvältä! 

Näitä ajatuksia on varmasti pyörinyt jokaisen naisen päässä silloin, kun pitäisi pukeutua ulos johonkin tilaisuuteen. Me suomalaiset naiset olemme niin kovin kriittisiä ja itsetunto, sen perään on täytynyt itse kunkin huhuilla. Ruotsalaiset ja virolaiset naiset mennä kopistelevat uljaina ja näyttävinä korkeissa koroissaan ja heitä pakostikin ihailee. Meillä aikuisilla naisilla on tuohon matkaa vielä, mutta silti olen kiinnittänyt tyytyväisenä huomiota siihen, että nuoremmat ihmiset kyllä haluavat pukeutua näyttävämmin ja tyylikkäämmin ja paremmin, kuin vuosia sitten. Oletko huomannut samaa? 

Itse olen aina rakastanut vaatteita ja seurannut muotia. Koskaan en ole pahemmin vaatteisiin törsännyt, vaan pyrkinyt niitä itse myös ompelemaan ja neuleita neulomaan. Rakkaus käsitöihin on ollut lapsesta asti, mutta vaatteita on pitänyt tehdä myös senkin takia, ettei ole ollut varaa niitä nuorena hankkia valmiina. Ompelemalla saattoi saada samantyylisiä tai jopa kivempia vaatteita, kuin muodissakin oli, mutta myös ikäviä naljailuja ja kateellisia kommentointeja, että miksi hienostelen, vaikka kangaspala oli ollut vain muutaman euron hintainen. Vallalla oli vielä tuo ikivanha sanonta ”rumat ne vaatteilla koreilee”, mutta onneksi niistä ajoista on päästy ja jokainen saa toivottavasti nykyään pukeutua miten kokee parhaakseen.

Olen myös höperönä kimalluksen ja glamourin perään, vaikka niille ei nyt täällä meillä ole niin paljoa käyttöä, mutta ehkä jossakin tilaisuudessa pääsee käyttämäänkin. Olin onnesta sykkyrällä, kun sain ommella ja yhdessä suunnitella tyttärelleni wanhojen tanssiaispuvun ja vuoden päästä olisi toisenkin tyttären vuoro. Siinäpä saan sitten toteuttaa noita glamourilla ja kimalluksella kuorrutettuja unelmia.

Jotakin glamouria on ehkä viininpunaisessa sametissakin, josta ompelin talvella topin. Tämä oli jämäpala mekosta, jonka tein joulunajan-ja talven juhliin. Mekosta voit katsoa postausta tästä. 

Enriquen Iglesias konsertoi Hartwallilla viime sunnuntaina ja pohdittuani hetken, juuri noita postauksen alun fraaseja mielessäni pähkäröiden, että mitä laittaa päälle, keksin pukeutua tähän toppiin ja valkoisiin farkkuihin. Pakko tähän väliin on hehkuttaa, että Enrique  Iglesias oli kyllä niin ihana, kuten olin aavistellutkin. Miten rennosti hän siellä käyskenteli ihmisen joukossa, siis ihan lattialla ja otti selfietä porukoiden kanssa. Ei mitään diivamaista käytöstä ja sehän hurmaa tietysti. Instaan olen pari kuvaa laittanutkin tuosta illasta, jos joku on kiinnostunut. 

Hyvin  siis toimi tämä asu, vaikka sametin punainen nukka olikin kivasti tarttunut valkoisten housujen vyötärölle,  joten toivottavasti lähtee pois pesussa, eikä värjää koko housuja. Olisi varmaankin pitänyt imuroida ensin se toppi! 


Topin suunnittelussa ideana oli peittää vyötärö ja lantiotakin, ainakin takamus, joten kangaspalan vähyyden vuoksi, jouduin muokkaamaan selkään spesiaalileikkaukset ja halusin myös peittää kohdan, josta rintaliivit olisivat takaa pilkottaneet. Topin suora linja ja kaulanauhan laskokset, antavat sopivaa löysyyttä ja laskeutuvuutta ja sametti myös välkehtii valossa kauniisti. Uskon, että voin hyvin käyttää tätä toppia myös kesällä, jos se nyt ikinä lämpenee niin, että voi kesäksi kutsua.