Kesällä muutetaan ulos, terassille tai parvekkeelle. Sinne on mukava tehdä erilaisia istuskelupaikkoja, mikäli neliöt antavat myöten. Kesäsisustamisen olennainen juttu on tietysti luonto, mutta voi sinne lisätä ripauksin koriste-esineitä ja tietysti tekstiilejä.
Kesä pihalla
Kesä pihalla-projektissa, meillä ollaan vielä vaiheessa ymmärrettävistä syistä. Eihän se helle ole pahemmin hellinyt ja kun aurinko paistaa, olemme olleet töissä. Nyt on vasta aloiteltu terassia pesemään, mutta kivasti nuo linnut pommittavat ja sotkevat paikkoja, minkä ennättivät. Työt on tehtävä ilmeisesti useampaan kertaan.
Aloitin kuitenkin tämän projektin aikaisin keväällä miettimällä, mitä kivaa sinne terassille saisi tehtyä, jotta siellä viihtyisi. Tytär luopui omasta runkosängystään ja hankki uuden leveämmän version ja minä säilytin sitten tuon runkosängyn lasitetulla parvekkeella talven, jännäten kuinka sille käy. Suunnitelmissa siintää aika, jolloin löhöilen ihanan kutsuvassa sohvassa pihalla, kirjaa lueskellen ja kylmiä juomia nauttien. Tuumasta toimeen ja toteuttamaan.
- Hanki sohvasängylle alusta ja kangas.
- Ompele selkänoja ja tyynyt
- Sisusta kukilla ja esineillä
- Lintujen vierailujen karkoittaminen
- Suojaa itsesi auringolta
Kun siellä terassilla touhuaa tai löhöää, niin ei ole syytä unohtaa aurinkotuotteita. Järkytyn aina, kun kuulen, että ihmiset kertovat pärjäävänsä hyvn ilman aurinkorasvoja, koska eivät pala ja varsinkin, kun tämän kuulen pienten lasten vanhemmilta, niin käy aina ihmetyttämään, että missä umpiossa he ovatkaan eläneet viime vuodet. Eikö ihosyövästä ole vielä riittävästi paasattu? No, ilmeisesti ei. Pitkähihainen päälle, varsinkin sille lapselle, jos ei käytä rasvoja, on minun mottoni. Minä kyllä palan ja muutaman kerran nuoruudessa kokemani kokemukset jätän kyllä mielelläni jo väliin.
Tasokkaat ja edulliset aurinkotuotteet löytyy ACO:lta. Mikäli palat herkästi, niin suosi Aco:n Sun Lotion 50+ Intensive moisture suojaa ja tämä on myös vedenkestävä. Jos kestät vähän aurinkoa, niin Aco Sun cream for face 30 on hyvä valinta kasvojen iholle. Tämä kestää myös vesileikit. Aurinkostic Kids Sun 50 ja Sun Stick 20 on hyvä olla taskussa mukana, sillä niitä voi sipaista nenään ja poskipäille ja muille herkille alueille tarvittaessa ja myös huulivoide Sun Lips 30 suojakertoimilla, jotta huulet eivät pala. Näillä pitäisi kivasti pärjätä suomen kesässä. Voit myös haluta katsoa tätä postausta aurinkotuotteista.
Jos sinä et jaksa olla auringossa, mutta haaveilet kuitenkin pienestä auringon suutelemasta kasvojen ihosta, niin kokeile tätä Sun Kissed self-tanning face cream-tuotetta. Kosteuttaa ja sopii meikin alle. Levitä voidetta kevyesti puhtaalle iholle ja anna imeytyä. Pese kädet käytön jälkeen. Käytä tätä päivittäin, kunnes saat itseäsi miellyttävän lopputuloksen. Tuoksu on mieto, mutta hivenen minä tunnen sen itseruskettavan tuoksun nenääni, mutta olenkin herkkänenäinen.
Jospa se kesä nyt alkaisi. Minähän olen jo suhteellisen hyvin saanut hommat hoidettua. Löhöpaikalle en nyt suuntaa, vaan haravoimaan nurmikkoa, jonka mies kävi tuossa jokin aika sitten ajamassa. Sitten käymmekin voikukkien kimppuun. Jos sinulla on ideaa, miten ne häätäisi, olisin ikionnellienn vinkistä.
Onko teillä jo parveke ja/tai terassi kesälle valmiina?
Aco tuotteet pr-näytteitä
10 Comments
Tiia K
Kohta Kreikka kutsuu ja silloin tarvitaan paljon aurinkovoiteita. Meidän omalla pihalla on aina järkyttävän kuuma,siellä ei kelpaa olla. ihanaa viikonloppua <3
Aikku
Lasiterassi on ollut käytössä,mutta avoterassilla pari tuolia vasta.Ei tarvi vielä aurinkovarjoa tuoda.Kesäkukkis olen laittanut myös ruukkuihin.
Krisse K
Meillä myös avoterassin sisustus käynnissä. Mies on tekemässä sinne juuri kulmasohvaa kuormalavoista. Sohvan päälle olen suunnitellut jotain patjaa ja selkänojatyynyjä. Tuo sateenkestävä kangas olisi hyvä sinnekin patjan suojaksi, ettei tarvisi aina kannella käytön jälkeen patjoja suojaan. No, eipä meillä ole vielä niitä patjojakaan, joten aluksi mennään vähän kevyemmillä päällusteillä (ajattelin ihan räsymattoja). Kukkia pitää tietenkin olla ruukuissa ja ehkä pari amppeliakin. Teidän terassi näyttää tosi kivalta ja kauniilta ♥
Outi Krimou/Outi's life
Meidän pihalle paistaa auringon noususta auringon laskuun, joten rasvaamista ei tosiaan sovi unohtaa. Tulipa kivan näköinen köllöttelypaikka teidän terassille!
Mysterious M
Ihana Kreikka! Rasvat mukaan ja suomen suvessakin se on todella tarpeellista! Meilläkin joskus äitityy tuo terassi niin kuumaksi, jottei siinä jaksa olla kuin hetkittäin! No, niitä säitä odotellessa:)
Mysterious M
Lasiterassilla onkin se hyvä, ettei tarvi pelätä sadetta:) Mutta joo, pikkuhiljaa tässä kesäjuttuja on hyvä lisäillä:)
Mysterious M
Kuulostaa kivalta tuo teidän idea ja kun tekee tuunaamalla, niin saa kyllä persoonallisen:) Kannattaa hankkia sitä sadekangasta ja tehdä siitä huppu patjoille, mutta kuminauhaa suosittelen helmaan, jottei lähde tuulen mukaan:)
Kiitos, kiva tästäkin tulee, tosin meidän terassilla on vielä puuhaa, mutta jostakinhan se on aloitettava:)
Mysterious M
Se on kyllä ihana juttu, että saa nauttia auringosta koko päivän. Meillä arska noin seiskan jälkeen illalla katoaa puden taakse ja paahde alkaa vasta keskipäivällä. Ihan tarpeeksi kyllä paistetta, jos vaan paistaa:) Rasvat on siis tarpeen. Kiitos, tuli löhöilymesta, jota kaipailin:)
Sari Pylsy
Ihana piha teillä ja niin kivoja ja kauniita esineitä. Kiva tuunaus taas sinulta 🙂
Mysterious M
Kiitos Sari:) No, mä en ole mikään puutarhuri, niin olen näpertänyt sitten kaikkea muuta, jolla pihan koristelee, jos kasvit kuolee:D Nyt kyllä toivon, että nuo kukat jonkin aikaa pärjäilee mun hoidossa:)