Sisustaminen

Tuoksutarjotin ja tuoksu Daisy Dream Kiss

           Tuoksutarjotin

 

Niin hassua kuin se aikuisiässä olevalle naiselle onkin, niin olen kaiken glitterin ja kimaltelevan perään. En ole lapsena ilmeisesti niiden parissa saanut tarpeeksi aikaani viettää.  

 
Olin  jonkin aikaa silmäillyt pientä tarjotinta tuoksuille, sillä korkea lasinen kakkutarjotin, joka oli sitä virkaa toimittanut, ei vain ollut sopiva siihen ja oli siis aika keksiä jotakin muuta. Sellaista, jossa olisi tasainen pohja ja jonka päällä hajuvesipullot olisivat edukseen. Sitä voisi myös pitää kosmetiikan kuvausalustana. En vaan sellaista mistään löytänyt, joten itsehän sekin piti askarrella.

          Mistä materiaalista sen voisi tehdä?

Minulla oli ennestään muutama musta lasilaatta, joista himoitsin tarjotinta noille hajuvesille ja tuoksutarjotin muhi mielessäni jonkin aikaa. Pelkkä laattojen liimaaminen alustalle ei riittänyt, sillä pitäähän tarjottimella olla myös reunat. Mietin ensin kaikenlaisia helmijuttuja ja muita, mutta sitten keksin, että koska se ei saa kuitenkaan olla liian krumeluuri, on se tehtävä myös laatoista. Korkea sen ei tarvitse olla, mutta sen verran reunoja, ettei pullot tipahda kyydistä, jos tarjotinta siirtää.

Kun vessaan alunperin suunnittelin remonttia, niin huokailin glitterilaattojen perään. En niitä sinne vielä ole mihinkään saanut sovitettua. Mutta ehkä joskus, kun hankin uuden altaan, niin siinä yhteydessä kimallelaatat  voisivat sopia.

 
Bauhausista hankin tuon laattalevyn, jossa lasimosaiikkia on mustan ja hopean kimaltelevissa sävyissä. Samalla reissulla säästääkseni miestäni, pyysin siellä leikkaamaan vanerista tarjottimelle aluslevyn kokoon 24×24 cm ja hankin myös askarteluun sopivaa liimaa. Kiiltofix clean on kuulemma tähän paras liima.Tuli aika pötikkä, jotta siitä nyt sitten riittää joksikin aikaa. 

                 Ohjeet tarjottimen tekoon

 

Irrotin pikkulaattapuikot ja palat irti yksitellen ja liimasin isot laatat vanerille. Liiman kuivuttua liimasin sitten yksitellen nuo reunapalat. Siinä olikin sovittelemista ja palapeliä kerrakseen, jotta reunat sai osumaan yksiin. Tämä vaihe kannattaa rauhassa miettiä ja suunnitella, sillä muuten väärä pala väärässä paikassa voi pilata koko tarjottimen. Liima oli armollinen värittömyydessään, sillä vaikka kuinka vähän sitä laittoi, niin tursusihan se ulos välistä ja silloinhan se yleensä näkyy kuivuttuaan.  Läpinäkyvänä se ei kuitenkaan tässä väriyhdistelmässä näkynyt lainkaan, joten en edes pahemmin tiiraillut niiden tahrojen perään. Mutta mikäli ne häiritsevät, niin odota tunti kuivumista, niin se tahra lähtee kynnellä irti, vakuutti myyjä. 

No nyt on tarjotin valmis ja ensimmäinen tuoksu otti jo paikkansa. Ihastuttava Marc Jacobsin Daisy Dream Kiss , joka pirteydellään varmasti valloittaa. Alkutuoksussa verigreippi, mustaherukka ja ananas. Sydäntuoksussa  freesia, jasmiinin lehtiä sekä raparperiä kirpeyttä tuomaan. Pohjalla setripuu ja myski.

Tarjotin on helppo tehdä ja minusta siitä tuli sopivasti glamour. Hiukan kimalletta ja glitteriä, mutta ei kuitenkaan mennyt överiksi, varsinkin kun on kyse tuoksupulloista, joita siinä pidetään esillä. Hajuvesipulloilla voi joskus mennä överiksi ulkoisen olemuksen kanssa, joten saavat sitten keikistellä mustalla alustallaan ihan vapaasti ja lopputulos on silti hallittu. 

Mitä tykkäät? Voisitko innostua askartelemaan omanlaisen tarjottimen tällä idealla?
Entä Daisy Dream Kiss, olisiko siinä kesän juhliin juuri sopiva kukkaistuoksu?

Tuoksu pr-näyte

12 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *